JyväsRiihen ajankohtaista

JyväsRiihessä tehtiin rahoituslinjauksia vuodelle 2019

Vuoden 2018 Leader-rahoitusta ehtii vielä hakea 15.11. mennessä. Tukea on jäljellä vielä muutamaan yritystukeen. Tarvittaessa ohjaamme isompia hankkeita ELY-keskuksen hakuun. Vuoden 2019 Leader-tuet on kiintiöity eri painopisteisiin.

JyväsRiihen hallitus on tehnyt lokakuun alussa uusia rahoituslinjauksia ideahakuun jätettyjen hanke-esitysten perusteella.  Saimme hyviä hanke-ehdotuksia ja nyt osaa näistä ideoista valmistellaan  varsinaisiksi hakemuksiksi. Jos et ehtinyt mukaan ideahakuun, voit vielä tehdä hakemuksen uusien linjausten mukaan. Kaikki hankkeet ”kilpailevat” haussa muiden hankkeiden kanssa.

Yritystukien ja yritysryhmähankkeisen haku on jatkuva.

Yleishyödylliset investoinnit niputetaan uuteen teemahakuun, jossa hakemusten määräaika on 14.1.2019. Teemahankkeet haetaan paperihakemuksina. Haun avaamisesta ja hakukriteereistä tiedotamme myöhemmin.

Yleishyödyllisten kehittämishankkeiden hakuaika päättyy 15.2.2019.  Hakemukset laaditaan sähköiseen verkkopalveluun eli HYRRÄ-verkkopalvelu.  

JyväsRiihin hallitus tekee päätöksen rahoitettavista hankkeista valintakriteereihin perustuen. Tutustu myös Yritteliäät kylät kehittämisstrategiaan 2014-2020


Palaa otsikoihin