Viisarin ajankohtaista

Kala-asiat kiinnostivat Kannonkoskella

Kannonkoskella järjestettiin Kalatalousseminaari, joka kokosi yhteisen pöydän äärelle kaupallisia kalastajia, kalanviljelijoitä ja -jalostajia, matkailuyrittäjiä, tutkijoita ja rahoittajia. Seminaarin järjestivät Sisä-Suomen kalatalousryhmä ja Leader VIISARI ry.

-          Vesissä on paljon kaloja, mutta niitä ei vielä hyödynnetä tarpeeksi, totesi seminaarin avannut Maa- ja metsätalousministeriön elinkeinokalatalousyksikön päällikkö Risto Lampinen.

Lampisen mukaan sisävesillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet kehittää kalatalouden tilaa ja tärkeää on se, että tukimahdollisuudet on saatu säilymään. Kehittymisen mahdollisuuksia on ja hyvällä yhteistyöllä saadaan paljon aikaan. Lampinen oli ilahtunut siitä, että Sisä-Suomeen on saatu oma kalatalousryhmä, jonka toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin.

-          Kannustan alan toimijoita aktiivisesti miettimään, millaisia investointi- ja kehittämistarpeita on ja hyödyntämään saatavilla olevaa rahoitusta niiden toteuttamisessa, kommentoi Risto Lampinen.

 

20161213_101742

Onko kalastus kannattavaa liiketoimintaa?

Seminaarissa pohdittiin kalastuksen kannattavuutta. Viitasaaren Kalatuote Ky:n yrittäjä Arto Hämäläisen yrityksen liiketoimintaan kuuluvat kalastus sekä kalan jalostus ja säilöntä.

Hämäläinen näkee kalastuksen tulevaisuuden valoisana. Jos kaikki menee kohdilleen, ensi vuonna tulee hyvä muikkuvuosi ja hänen yrityksellään olisi tarve investoida.

-           Pienen muikun perkuukone olisi meille tärkeä investointi, sillä muikun perkuu on haasteellista ja hidasta käsin.

Hämäläinen toivoo, että kalastusalalle löytyisi nuoria yrittäjäperheitä jatkajiksi, koska kalastus on tärkeää työtä ja siitä saa kannattavaa liiketoimintaa.

-          Uusia ammattikalastajia tarvitaan, muuten nykyinen kalastajasukupolvi alkaa ukkoutumaan.

20161213_134922

Kuusaankoskella kalastetaan matkailijoita

Kalastus on ollut alusta lähtien tärkeä osa liiketoimintaa Laukaassa Kuusaankosken lähistöllä sijaitsevalle Varjolan matkailutilalle.

-          Kalastusryhmät ovat olleet meille tärkeitä, koska ne käyttävät vierailullaan monenlaisia palveluita, pelkkä kalastuslupa harvoin riittää, kertoo matkailuyrittäjä Markus Kallio Varjolasta.

Varjolan tilalla kalasta nautitaan vierailijoiden kanssa monella tavalla.  

-          Kalaoppaamme vie matkailijat kalastamaan järvelle tai koskelle ja opastaa aloittelijat kalastuksen saloihin. Kalan käsittely on myös osa elämystä. Lopuksi kala valmistetaan yhdessä nautinnolliseksi lähiruoaksi, kuvailee Kallio.

Tulevaisuuden Markus Kallio näkee uuden kalalainsäädännön asettamista haasteista huolimatta positiivisesti.

-          Katsomme tulevaisuuteen ja luotamme siihen, että kalastusmatkailijoita riittää ja toivomme saavamme vierailijoita myös ulkomailta.  

Keskisuomalainen JärkiSärki löytyy kauppojen hyllyiltä

Kala on myös Komppa-Seppälän luomutilalla keskeinen osa yritystoimintaa. Korpilahdella sijaitsevalla tilalla valmistetaan säilykkeitä särkikalasta.

-          Meidän idea kalayrittäjyyteen syntyi siitä, kun ihmettelimme, miksi särkikalaa ei hyödynnetä paremmin. Olimme kalastaneet pitkään kotitarpeiksi ja aloimme pikkuhiljaa jalostaa särkiä. Tämä johti lopulta siihen, että aloimme myydä jalosteita mm. koulujen keittiöihin, kertoo yrittäjä Ari Seppälä.

JärkiSärkeä löytyy tällä hetkellä K-kaupoista, Stockmannilta, S-kaupoista ja Herkku-myymälöistä. Tuote on saanut hyvän alun tullessaan valituksi vuoden 2016 Suomalainen Elintarvike –kilpailun finaaliin.

Seppälän mukaan ruokatrendit ovat muuttuneet. Ihmiset haluavat sellaista lähellä tuotettua ruokaa, joka on jalostettua eli helppoa valmistaa. Seppälän mukaan kalajalostajien täytyy osata vastata tarpeeseen ja tuottaa erilaisia kalatuotteita markkinoille. Myös erilaisten kalalajien hyödyntäminen on suuri mahdollisuus.

-          Nykyajan ihmiset haluavat nauttia kalasta helpossa ja valmiiksi käsitellyssä muodossa, joten jalostuksella on tärkeä merkitys.

20161213_124302
Ari Seppälä, Komppa-Seppälän tila

Rahoitusta investoinneille ja kalahankkeille

-          Jos mielessäsi on kalaan liittyvä hanke tai investointi, niin ole minuun yhteydessä, muistutti Sisä-Suomen kalatalousaktivaattori Janne Ruokolainen.

Kalatalousryhmä kehittää elinkeinokalataloutta ja matkailukalastusta, ja kalatalousaktivaattori neuvoo alan toimijoita hankeasioissa. Sisä-Suomen kalatalousryhmän toiminta-alue kattaa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnat sekä osia Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakunnista.

-          Rahoitamme pieniä elinkeinokalatalouteen ja kalastusmatkailuun liittyviä hankkeita ja avustamme suurempienkin hankkeiden rahoituksen hakemisessa, kertoi Ruokolainen.

Kalatalousryhmästä saa apua haettaessa rahoitusta esimerkiksi Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta tai paikallisilta Leader-ryhmiltä, joista voidaan rahoittaa myös investointihankkeita.

Lisätietoa kalahankkeista ja rahoitukseta Sisä-Suomen kalatalousryhmän sivuilta

 

 


Palaa otsikoihin