Into -teemahanke

Leader VIISARI ry hakee alahankkeita yhdistysten pienille investoinneille. Alahankkeet saavat sisältää kylän asukkaiden yhteiseen käyttöön tarkoitettuja kone- ja laitehankintoja ja/tai pieniä rakentamisen korjaus- ja kunnostustöitä.

Hakuaika on 9.1.2018 saakka.

Teemahaussa tukea saavat hakea yksityisoikeudelliset yhteisöt (rekisteröidyt yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat) yleishyödyllisiin toimenpiteisiin. Yleishyödyllisellä tarkoitetaan yhteisön käytössä olevaa aluetta, rakennusta tai rakennelmaa, jossa asukkaat kokoontuvat ja harrastavat.

Hankkeen tavoitteet 

Hankkeen tavoitteena on tarjota Leader-rahoituksella tarpeellista tukea yhteisöjen toiminnan kehittämiseen, monipuolistamiseen sekä tukea yhteisöjen ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa elinoloja alueella. Erityisenä tavoitteena on lasten ja nuorten aktiivisuutta ja viihtyvyyttä tukevat toimenpiteet.

Paikallistasolla hankkeen tavoitteena on lisätä asukkaiden mahdollisuuksia vapaa-ajan toimintaan, parantaa asumisviihtyvyyttä sekä tehostaa yhteisessä käytössä olevien kokoontumistilojen käyttöä. Investointien tuella lisätään asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja yhteisöllisyyden tunnetta.

Alahankkeet

Alahankkeiden koko voi olla 500-12 000 euroa. Viisarin tuki alahankkeille on 50%. Yksityinen rahoitus voi koostua kokonaan vastikkeettomasta työstä.

Alahankkeet sisältävät toimenpiteitä, joilla vastataan hankkeen tavoitteisiin. Esimerkkejä:

  • harrastusmahdollisuuksien parantamiseen liittyvät kone- ja laitehankinnat
  • asukkaiden yhteisessä käytössä olevien rakennusten pienimuotoiset kunnostustoimet (esim. jätevesi- ja lämmitysjärjestelmät)
  • asukkaiden yhteisessä käytössä olevien tilojen laitehankinnat
  • asukkaiden yhteisessä käytössä olevien alueiden pienimuotoiset kunnostustoimet (esim. uimarannat, leikkipaikat, parkour- tai skeittipaikat, latureitit jne.)
  • energiatehokkuutta parantavat kone- ja laitehankinnat (esim. ilmalämpöpumput)
  • yhteisöjen toimintaa helpottavat ja monipuolistavat kone- ja laitehankinnat

Alahankkeissa ei tueta:

  • atk-laitteiden hankintaa (liitännäiset mahdollisia, esim. videotykki)
  • korvausinvestointeja; laite korvataan vastaavalla uudella
  • toteutusajaltaan epärealistisia investointeja (rakentaminen)
  • rajattua käyttäjäryhmää hyödyttäviä investointeja

Mikä on teemahanke?

Teemahankkeet on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uusi tukimuoto. Hanketyyppi on tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta paikallisessa kehittämisessä ja edistämään Leader-ryhmän paikallisen strategian toteuttamista. Teemahankkeessa kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Leader-ryhmä. Teemahanke koostuu joko investoinneista tai kehittämisestä. Hanketyyppinä teemahanke vastaa edellisen kauden koordinointihankkeita.

Teemahankkeeseen haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joilla on rajattu toteutusaika. Alahankkeiden valinnalle on laadittu hakuohje, valintakriteerit ja menettelyohje, joilla varmistetaan hakijoiden tasavertainen ja puolueeton kohtelu.

Hakemusten käsittely

Alahankevalinnan tekee Viisarin hallitus painotettuihin kriteereihin perustuen helmikuussa 2018. Valinnan jälkeen Viisari tekee kirjalliset sopimukset valittujen alahankkeiden toteuttajien kanssa. Sopimuksella varmistetaan tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten täyttyminen sekä tuen ehtojen noudattaminen. Alahankkeiden virallisesta päätöksestä vastaa Keski-Suomen ELY-keskus.

Virallisen päätösvalmistelun aikana teemahankkeen vastuuhenkilöt ohjeistavat ja kouluttavat hankkeita kilpailutukseen, kirjanpitoon ja raportointiin liittyvistä asioista helmi-maaliskuussa 2018. Viisarin hallituksen päätöksellä hyväksyttyjen alahankkeiden toteuttajat velvoitetaan osallistumaan koulutukseen.

Saapuneet hakemukset arvioidaan seuraavien pakollisten kriteerien perusteella:

  • Tuen hakija on Viisarin alueella toimiva yleishyödyllistä toimintaa harjoittava rekisteröity yhdistys (esim. kyläyhdistys, nuorisoseura, urheiluseura tai vastaava).
  • Toimenpide kohdistuu yhdistysten omistamaan tai käytössä olevaan yhteiseen kokoontumistilaan, -paikkaan tai sen ympäristöön tai tukee yhdistyksen toiminnallisuutta ja on luonteeltaan yleishyödyllinen.
  • Toimenpide koostuu rakentamisesta, korjaamisesta, kunnostamisesta, kone- ja laitehankinnoista tai näiden yhdistelmästä. Toimenpide ei voi olla korvausinvestointi.
  • Hakemus on toimitettu Viisarille hakuaikana ja sitä on tarvittaessa täydennetty ennen valinnan suorittamista.
  • Alahankkeet kohdistuvat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteeseen M07 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla alatoimenpiteeseen 7.4. investoinnit maaseutuväestölle suunnattujen paikallisten peruspalvelujen, vapaa-aika ja kulttuuri mukaan luettuina, ja niihin liittyvän infrastruktuurin perustamiseen, parantamiseen tai laajentamiseen
  • Tuettava toimenpide on Viisarin kehittämisohjelman painopisteiden Asumisviihtyvyys ja ympäristö mukainen
  • Tuen hakijalla on riittävät taloudelliset edellytykset toteuttaa hanke määrätyssä ajassa; alahankkeiden toteuttajien on esitettävä selvitys hankeaikaisesta rahoituksesta. Alahankkeille ei myönnetä ennakkoa.
  • Tuettava toimenpide on realistinen (huomioiden etenkin aikataulu) ja hanke parantaa yhteisön mahdollisuuksia yhteiseen toimintaan.

Pakollisten kriteereiden lisäksi alahankkeiden valintaa ohjaavat seuraavat kriteerit:

  • Toimenpide toteuttaa Viisarin kehittämisohjelman läpileikkaavia teemoja Nuoriso ja / tai Vihreä voima (0-6 pistettä)
  • Toimenpide toteutetaan useamman toimijan yhteistyönä (0-3 pistettä)
  • Toimenpide edistää olevien tilojen monipuolista käyttöä (0-3 pistettä)
  • Toimenpide tuo yhdistykselle uutta toimintaa (0-2 pistettä)
  • Toimenpide hyödyttää laajaa maaseudun asukasjoukkoa (0-2 pistettä)
  • Toimenpiteellä on positiivisia ympäristövaikutuksia (0-5 pistettä, max 1 piste per alakohta); energiatehokkuuteen,  maisemaan, olemassa olevan infran hyväksikäyttöön, turvallisuuteen tai resurssiviisauteen

Pakollisten kriteerien täyttyessä hankkeet laitetaan järjestykseen painotusten pisteytyksen perusteella. Suurimmat pistemäärät saaneet hankkeet rahoitetaan. Mikäli samoilla pisteillä on enemmän hankkeita kuin alahankkeille on varattu rahoitusta, pienennetään hankkeille tulevaa tukea. Mikäli joissain alahankkeissa on useampia toimenpiteitä, voidaan joitakin osia karsia pois painotusten perusteella.

Alahankkeiden pisteytyksen ja päätöksen rahoitettavista toimenpiteistä tekee Viisarin hallitus.


Hankkeiden toteutus

Alahankkeet valitaan painotettuihin kriteereihin perustuen helmikuussa 2018, valinnan tekee Viisarin hallitus.  Valinnan jälkeen Viisari tekee kirjalliset sopimukset valittujen alahankkeiden toteuttajien kanssa. Alahankkeiden toteutus voi alkaa sopimuksen allekirjoituksen jälkeen hakijan omalla riskillä. Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoitustukipäätöstä odotellaan keväällä 2018. Alahankkeiden toteutuksesta vastaavat alahankkeiden hakijat tehtyjen hankesuunnitelmien mukaisesti. Alahankkeiden tuki haetaan maksuun yhdessä sovittujen määräaikojen mukaisesti. Alahankkeet tulee olla toteutettuna 31.10.2019 mennessä.

Viisari hakee ja siirtää hankkeelle myönnettyä tukea alahankkeille toteutuneiden ja hyväksyttävien kustannusten mukaan yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, viimeisen kerran toimenpiteiden toteutuksen päätyttyä. Hakija vastaa alahankkeen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen myöhemmin ilmoitettavaan määräaikaan mennessä.

Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaan. Alahankkeiden ei ole mahdollista hakea ennakkoa.  Alahankkeiden tuki maksetaan hyväksyttäviä kustannuksia vastaan sen jälkeen, kun Maaseutuvirasto on suorittanut tuen maksun Viisarille. Tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten hankkeen aikaiset maksut saadaan hoidettua! 


Hankkeiden maksatus

Toimenpiteiden tulee olla toteutettuna 31.10.2019 mennessä. Loppumaksuhakemukset on toimitettava Viisarille 30.11.2019 mennessä.

Hankkeen maksuhakemusten aikataulu:

·         30.9.2018 tilanteesta 31.10 2018 mennessä

·         30.6.2019 tilanteesta 30.8.2019 mennessä

·         31.10.2019 tilanteesta 30.11.2019 mennessä, loppumaksatus