Tarinoita maaseudulta

Palstalle kirjoittavat maaseutuohjelmasta rahoitettujen hankkeiden toimijat vuorollaan. Tarinoissa käsitellään ajankohtaista ja kiinnostavia asioita maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyen – maaseudun yrityksistä ja yhteisöistä, kylistä, tapahtumista, työstä, maaseudun innovaatioista, oivalluksista ja arjen onnistumisista.



Tarinoita maaseudulta

Nysän kesäteatteri sai katoksen ja lisää kävijöitä

Nysän kesäteatteri on toiminut kahdeksan vuotta nuorisoseuratalon takapihalla Jämsän Suinulassa säiden armoilla. Jokaisena kesänä seura on tuottanut harrastajanäyttelijöiden voimin esityksen, joka on saanut vaihtelevan määrän vettä niskaansa. Kesällä 2016 jouduttiin jopa yksi esitys peruuttamaan sateen vuoksi.

Vuoden 2016 lopulla kypsyi ajatus katsomon kattamisesta Leader-rahoituksen turvin. Epävakaisten kesien takia tarve katsomon kattamiselle on ollut olemassa jo monien vuosien ajan. Tammikuussa 2017 Nuorisoseura Nysän johtokunta oli valmis hakemaan rahoitusta hankkeelle, joka on budjetiltaan Nysän historian suurin yksittäinen hanke. Rahoitusta haettiin Vesuri-ryhmä ry:n kautta. Vesuri toimii Petäjäveden, Multian, Keuruun, Kuhmoisten ja Jämsän alueella.

Nysän taloa on remontoitu useaan otteeseen talkootunteja säästelemättä 50 vuoden ajan. Katostyömaalla ”kuokka” iskettiin ensimmäisen kerran maahan 10.4, tuolloin  kaivuri aloitti salaojien kaivamisen. Perustusanturoiden laatikoiden rakentaminen pääsi tuolloin myös käyntiin.

Allekirjoittanut on Nysän jäsen ja kuuluu Vesuri-ryhmän hallitukseen. Olen ollut vetämässä kahta Leader-hanketta Suinulassa ja kannustamassa Nysää tähän projektiin. Aikaisemmin Suinulan kylälle on rakennettu kyläkioski Suinutupa (2002) ja valokuitukaapeliverkko (2013). Ilman hankerahaa ne olisivat jääneet toteutumatta. Tässä katsomohankkeessa toimin nyt tiedotushommissa.

Teatterikatos Suinulassa
Teatterikatos lisäsi teatterin kävijämäärää. Kuva: Kari Moisio

Samana päivänä rakennettiin katosta, tehtiin lavasteita ja harjoiteltiin näytelmää

Katsomohankkeen kokonaisbudjetti oli noin 50 000 €. Budjetista puolet tulee avustuksena ja toinen puoli on seuran omaa osuutta, joka muodostuu omasta rahasta ja talkootyöstä, jonka tekevät Nysän talkoolaiset Suinulasta, Hallista ja vähän kauempaakin. Tuen maksatus tapahtuu viiveellä, rakentamisen etenemisen tahdissa, mutta jälkikäteen. Jotta hanke etenisi ripeästi, tarvittiin väliaikaista rahoitusta eli lainaa. Sen on Nysälle myöntänyt yhdistyksen kotikaupunki Jämsä.

Nyt syksyllä 2017 voi sanoa, että talkooväkeä oli kiitettävästi mukana. Yksi ahkerimmista talkoolaisista oli Taru Väisänen, joka muutti viime talvena seitsemän kilometrin päähän Halliin asumaan. Hän on harvinainen nainen, jonka käsilaukusta löytyvät mm. kuulosuojaimet ja akkuporakoneen ruuvauskärkisarja. Purku- eli sorkkarauta löytyy auton takakontista. Tarun harrastuksiin kuuluu myös näytteleminen. Sama katoksenrakennusporukka teki myös kesänäytelmälavasteet. Samana päivänä Nysän kesäteatterissa saatettiinkin rakentaa katosta, tehdä lavasteita ja harjoitella näytelmää.
IMG_6924
Kesäteatterin katoksen talkootöihin osallistuttiin näytelmäharjoitusten ohessa. Kuva Kari Moisio

Teatterin kävijämäärä kasvoi merkittävästi

Katoksen rakentaminen eteni nopeasti kesänäytelmän ensi-iltaan 21.7. mennessä siten, että se voitiin ottaa käyttöön. Lopullisesti se valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä.  Nysän kesäteatterin kesän 2017 näytelmä oli Impi, Auvo ja lemmentyrskyt. Näin jälkeenpäin, kun tiedetään millainen kesäsää Suomessa ja Suinulassa vallitsi, katoksesta on helppo sanoa, että tarpeeseen tuli.

Paljon kiitoksia saaneen katetun katoksen alla kävi 1270 katsojaa. Liekö sitten katsomon ansiota, mutta kävijöitä oli noin 600 henkilöä enemmän kuin edellisenä kesänä. Tulevaisuuden uusista mahdollisuuksista on jo ollut puhetta. Katsomon ansiosta voidaan järjestää lauluiltoja ja vaikka vihkimisiä sekä ottaa kunniahimoisempia näytelmiä ohjelmistoon.

Kirjoittaja
Kari Moisio
Suinulan kylä


Palaa otsikoihin