Juttuarkisto

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut avautui 11.5.

Maaseudun yritys- ja hanketukien haku avautui ensimmäistä kertaa sähköisenä. Suurin osa hauista alkoi 11.5.2015, jolloin haettavaksi tulivat maaseudun yritystuet, osa yleishyödyllisistä investointi- ja kehittämishankkeista, tiedonvälityshankkeet, valtakunnalliset koordinaatiohankkeet sekä maaseudun innovaatioryhmien (EIP) hankkeet.

Koulutushankkeiden sekä yhteistyötoimenpiteen mukaisten hankkeiden haku aukeaa kesäkuussa. Kesäkuussa aukeaa myös vesihuolto- ja kyläverkkoinvestointien haku. Päätöksenteko alkaa syksyllä.

Hakemuksen voi tehdä sähköisesti Hyrrä-palvelussa (www.mavi.fi/hyrra). Sähköiseen asiointiin tunnistaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla. Lisäksi hakijan tulee huolehtia ennen hakemuksen tekemistä, että hänellä on kirjautumiseen tarvittava Katso-tunniste ja valtuutukset tehtynä osoitteessa yritys.tunnistus.fi. Aloittava yrittäjä voi hakea tukea myös ilman Katso-tunnistetta.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja Leader-ryhmät neuvovat tukien hakemisessa ja Hyrrä-järjestelmän käytössä. Maaseudun yritys- ja hanketuet rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.

 

Perustamis- ja investointitukea yrityksille

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudun yrittäjät – maatilakytköstä ei vaadita. Yrityksen perustamistukea voi saada uuden yrityksen perustamiseen ja jossain tapauksissa yrityksen merkittävään tuotannon tai liiketoiminnan muutokseen.

Yritysten investointitukea myönnetään tuotantotilojen tai uusien koneiden hankkimiseen sekä rakentamiseen. Yrittäjä voi saada tukea myös investoinnin toteutettavuustutkimukseen. Toteutettavuustutkimuksella voi selvittää esimerkiksi kannattaako hankkia valmis tuotantorakennus vai rakentaa uusi.

 

Hanketuissa monia mahdollisuuksia kehittämiseen

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten järjestöt, kyläyhdistykset ja oppilaitokset. Maaseudun asukkaat voivat kehittämishankkeiden avulla esimerkiksi kehittää asuinympäristöään ja sen asukkaiden yhteistä toimintaa ja alueen viihtyisyyttä. Yleishyödyllisinä investointeina tukea voi saada esimerkiksi yhteisten tilojen kunnostamiseen tai kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen.

Tiedonvälityshankkeessa jaetaan uusinta tietoa maaseudun yrittäjille, asukkaille ja muille toimijoille. Hankkeissa voidaan nostaa esiin maaseudun elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttavia asioita.

Maaseudun innovaatioryhmien (EIP) hankkeet tavoittelevat käytäntölähtöistä maa- ja metsätalouden, elintarvikkeiden jalostuksen tai biotalouden innovaatiota. Maa- ja metsätalousministeriö valitsee noin 10 EIP-ryhmää kaudelle 2014-2020.

 

Lisätietoja Maaseutuvirastosta:

Yksikönjohtaja Markus Lounela

0295 31 2406

 

Johtava asiantuntija Reijo Martikainen

0295 31 2415

 

Ylitarkastaja Noora Hakola

0295 31 2409

etunimi.sukunimi@mavi.fi


Palaa otsikoihin