Tuen hakeminen

Kuka voi hakea hanketukea?

  • yksityis- tai julkisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt, esimerkiksi kylä- tai kulttuuriyhdistykset, 4H-yhdistykset, ympäristöjärjestöt tai maamiesseurat tai muut yleishyödylliset yhdistykset
  • kunnat, kuntayhtymät tai oppilaitokset, valtion virasto tai laitos, seurakunta tai muu uskonnollinen yhdyskunta ja saamelaiskäräjät
  • tukea voidaan myöntää sellaiselle yksityisoikeudelliselle yhteisölle, jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin taloudellinen toiminta tai jonka toiminnan ensisijainen päämäärä ei ole voiton tavoittelu.

Mitä hakijalta vaaditaan?

  • Hakija vastaa hankkeesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Hakijalla on siksi oltava riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset sekä osaaminen hankkeen toteuttamiseen.
  • Jos tuen saaja ei itse toteuta hanketta, vastaava osaaminen on oltava hankkeen toteuttajalla. Hakijalla tulee olla mahdollisuus seurata hanketta ja puuttua sen toteuttamiseen silloinkin, kun toteutus on sopimusjärjestelyin siirretty hakijaorganisaation ulkopuolelle.

Hankkeen valmistelu

  • Hankkeen valmistelu lähtee aina tarpeesta. Tarve voi olla toimintojen kehittämistä, toimijoiden aktivointia, yhteisen tilan kunnostamista ja / tai uusien asioiden oppimista.
  • Maaseudun hankkeiden valmistelu kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä oman alueen Leader-toimintaryhmään tai ELY-keskukseen.

Hankesuunnitelma ja hakukaavakkeet sekä liitteet

  • Hankesuunnitelma on hankkeen tärkeimpiä asiakirjoja, joten sen laatimiseen kannattaa paneutua huolella.
  • Hankesuunnitelmassa esitetään muun muassa lähtötilanne hankkeelle, hankkeen toimenpiteet ja ne tavoitteet, joihin toimenpiteillä pyritään.
  • Hyväksyttyä hankesuunnitelmaa tulee noudattaa. Käytännössä asiat eivät kuitenkaan aina etene, kuten etukäteen on suunniteltu. Hankkeen aikana hankesuunnitelmaan voi tehdä muutoksia, mutta ne on perusteltava ja hyväksytettävä rahoittajalla. Mikäli hankkeella on ohjausryhmä, tulee sen käsitellä muutoshakemus.
  • Hankesuunnitelma on määrämuotoinen, Hyrrä-järjestelmä ohjaa hakemuksen täyttämistä.
  • Jos hanke toteutetaan useamman kuin yhden ELY-keskuksen tai Leader-ryhmän alueella, hakemus on toimitettava sille ELY-keskukselle tai Leader-ryhmälle, jonka toimialueella hanke on tarkoitus pääosin toteuttaa.
  • Ohjeet rakennushankkeita suunnitteleville löydät täältä





Hakemukset ja asiointi HYRRÄ-järjestelmän kautta

Lue lisää HYRRÄ- tietojärjestelmästä täältä

Lisätietoa HYRRÄ:stä löydät myös Maaseutuviraston sivuilta.

Maaseutuviraston sivuilla on videoklippejä Hyrrästä, videot löytyvät täältä.