Leader-toiminta 20 vuotta

Leader-toiminta täyttää 20 vuotta ja Keski-Suomen Leader-ryhmät ovat koonneet muistoja Leader-toiminnassa eri tavoin mukana olleilta henkilöiltä. Tällä palstalla voi tehdä aikamatkan Leader-toiminnan eri vaiheisiin! Valtakunnallisesti Leader-muistoja on koottu Leader-Suomi-sivustolle

Muistoja Leader-toiminnan 20-vuotiselta taipaleelta

Mukaan Leader-toimintaan kesken koulupäivän

Tulin lähteneeksi mukaan toimintaan, kun toiminnanjohtaja Reijo Urtti tuli kesken koulutunnin koputtamaan opettamani luokan ovelle.

Sovittiin, että nähdään tunnin jälkeen kansliassa ja silloin Reijo pyysi minua mukaan toimintaan. Ensimmäinen kokous oli Joutsassa Joutsenlammella, jossa minut valittiin puheenjohtajaksi. Hyviä tyyppejä oli mukana hallituksessa. Voi sanoa, että toiminta oli kivaa hommaa kaiken kaikkiaan, vaikka olihan sitä välillä pieniä henkilöristiriitoja, kun mukana oli monia vahvatahtoisia ihmisiä. Toiminta oli vähän normaalia yhdistystoimintaa vaativampaa rahoituskuvioineen.

 

POMO-kausi oli vähän sellaista opettelua. Vähän kerrassaan tehtiin ja virheitäkin tuli, mutta toiminta kävi aina vain sujuvammaksi ajan myötä. Välillä rahoitus ja päätökset viipyivät ja kerran rähähdin asiasta Helsingissä pidetyssä koulutuksessa. Eero Uusitalo totesi siihen tyynesti omaan tapaansa, että ”Älähän hättäile, kyllä ne tulevat!”

 

Toiminnalla oli merkitystä kylien kehittämisessä ja rahoitetut kohteet näkyvät edelleen ihmisten arjessa, kuten täällä Toivakassa kunnostettuna Huikon kylätalona tai rahoitettujen vesiosuuskuntien toiminnan kautta.

 

Kalevi Jääskeläinen (ensimmäinen puheenjohtaja)
Maaseutukehitys ry


Palaa otsikoihin