Tarinoita maaseudulta

Palstalle kirjoittavat maaseutuohjelmasta rahoitettujen hankkeiden toimijat vuorollaan. Tarinoissa käsitellään ajankohtaista ja kiinnostavia asioita maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyen – maaseudun yrityksistä ja yhteisöistä, kylistä, tapahtumista, työstä, maaseudun innovaatioista, oivalluksista ja arjen onnistumisista.



Keski-SuomiON GO -seminaarissa voi bongata kehittäjäkumppanin

Keski-Suomessa on järjestetty kaksi kertaa Keski-SuomiON GO –seminaari, joka toimii Keski-Suomen maaseutuverkostopäivänä. Tapahtuma kokoaa keskisuomalaiset yrittäjät, päättäjät, kehittäjät ja muut maaseudun kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yhteen.

Voisiko naurun määrä olla hyvinvoinnin mitta maaseudulla?

Keski-SuomiON GO 2Seminaari auttaa uusien kehittäjäkumppanien löytämisessä, nostattaa maaseututoimijoiden yhteishenkeä ja edesauttaa työssäjaksamista.


Seminaarit eivät ole ainoastaan penkissä pönöttämistä, vaan tilaisuus, jossa vuorottelevat asiantuntijoiden puheenvuorot sekä toiminnalliset osuudet. Aiemmissa seminaareissa osallistujat ovat muun muassa päässeet harjoittelemaan esiintymistaitoja ja verkostoitumista ammattinäyttelijöiden avustuksella. Lisäksi tapahtumassa on ollut talk show -osio ja tietoiskuja esimerkiksi yritysrahoituksesta. Seminaarin osana on järjestetty myös kehittäjätori, jossa on voinut tutustua maaseudun kehittämishankkeisiin.


Keski-SuomiON GO -seminaarin järjestäjinä ovat Sykettä-viestintähanke ja Keski-Suomen ruokaketjun koordinaatio –yhteistyöhanke.


Lue juttu kevään 2018 Keski-SuomiON GO-seminaarista: Voisiko naurun määrä olla hyvinvoinnin mitta maaseudulla? >>

Teksti: Helmi Yli-Knuuttila
Kuva: @Aitomaaseutu

Palaa otsikoihin