Leader Vesuri-ryhmä -logo

Rahoituksen hakeminen

Rahoituskaudella 2023-2027 toimintamme ja rahoitusmahdollisuudet uudistuvat. Käytössämme on uusia tukimuotoja yritysten ja elinkeinojen kehittämiseen ja kehittämistyöhön saadaan mukaan uusia kohderyhmiä. Strategian toteutuminen alueella näkyy muun muassa uusina ja kasvaneina yrityksinä, lisääntyneinä työpaikkoina ja parantuneina palveluina.

Kinkamon Pirtti

Tuen hakeminen ja hakemusten käsittely

Maaseuturahaston tukia haetaan sähköisen Hyrrä-hakujärjestelmän kautta. Hakemus tulee jättää ennen hankkeen aloittamista. Hanke, johon tukea haetaan, tulee kuvata hakemuksessa ja sen liitteissä yksityiskohtaisesti. Hankesuunnitelmaan on lisäksi sisällytettävä selvitys valintaperusteiden huomioon ottamisesta hankkeen toteuttamisessa.

Ohjeita yritytukea hakevalle

Ohjeita hanketukea hakevalle

Haku on käynnissä jatkuvasti, mutta hankkeet arvioidaan valintajaksoittain. Valintajakson aikana saapuneet hakemukset otetaan käsittelyyn Vesuri-ryhmän hallituksen kokouksissa. Käsittelyn yhteydessä hakemukset pisteytetään valintaperusteiden mukaisesti. Pisteytyksellä arvioidaan hankkeen vaikuttavuutta, toteuttamisedellytyksiä ja sitä, kuinka hyvin hanke edistää paikallisen kehittämisstrategian tavoitteiden toteutumista. Pisteytyksellä hakemukset asetetaan etusijajärjestykseen. Tukea voidaan myöntää ainoastaan minimipisterajan ylittäneille hankkeille.

Vuosittaisen myöntövaltuuden rajoissa ei ole välttämättä mahdollista myöntää tukea kaikille tukikelpoisille hakijoille. Tukea myönnetään ensisijaisesti sellaisille hankkeille, joiden toiminnan voidaan katsoa tehokkaimmin edistävän Vesuri-ryhmän paikallista strategiaa.

Miten tukihakemuksen käsittely etenee

Vesuri-ryhmä on laatinut valintaperusteet hanke- ja yritystuille. Valintaperusteet on johdettu paikallisesta kehittämisstrategiasta. Valintaperusteiden avulla hallitus laittaa hankkeet paremmuusjärjestykseen huomioon ottaen, kuinka hyvin ne edistävät kehittämisstrategian tavoitteita, ovat laadukkaita ja sopivat paikalliseen kehittämistyöhön. Perusteet on jaettu pakollisiin ja valintaa tukeviin pisteytettäviin perusteisiin. Rahoitettavan hankkeen tulee täyttää kaikki pakolliset perusteet ja saada vähintään 3 pistettä.

Vesuri-ryhmän hallituksen alustavat kokouspäivät ja valintajaksot

Hanke- ja yritystukien haku on jatkuvaa, mutta päätökset tehdään valintajaksoittain. Suluissa hakemusten viimeinen jättöpäivä Hyrrään.

30.1.2024, valintajakso 22.11.2023-19.1.2024 (19.1.2024)

21.2.2024, valintajakso 20.1.2024-13.2.2024 (13.2.2024)

20.3.2024, valintajakso 14.2.2024-11.3.2024 (11.3.2024)

23.4.2024, valintajakso 12.3.2024-12.4.2024 (12.4.2024)

5.6.2024, valintajakso 13.4.2024-27.5.2024 (27.5.2024)

27.6.2024, valintajakso 28.5.2024-17.6.2024 (17.6.2024)

Syksyn 2024 kokousten aikataulu selviää kevään aikana, valintajakso alkaa 18.6.2024.

Rahoitettavien hankkeiden ja yritystoimien valinnassa noudatetaan puolueettomuutta, läpinäkyvyyttä, alueellista ja toiminnallista tasa-arvoa sekä strategian mukaisuutta. Hakemusten käsittelyssä hallitus noudattaa jääviyssääntöjä. Laillisuustarkastuksesta vastaa Keski-Suomen ELY-keskus, joka tekee hakemuksiin viranomaispäätökset.

Hae sivuilta