Ekoälyä kyliltä – Kyläyhdistysten ja seurojen energiatehokkuus

Kyläyhdistysten ja seurojen tilojen energiatehokkuus on nykypäivänä yhä tärkeämpää niin ympäristön kuin taloudenkin kannalta. Pienillä toimenpiteillä voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkön ja lämmön kulutuksessa sekä parantaa tilojen käyttömukavuutta. Yksinkertaisia ja helposti toteutettavia ratkaisuja ovat esimerkiksi vanhojen lamppujen vaihtaminen energiatehokkaisiin LED-valaisimiin, ovien ja ikkunoiden tiivistys sekä lämmityksen säätöjen optimointi. Näiden lisäksi harkittavia vaihtoehtoja voivat olla aurinkopaneelien […]
Leader-toiminnan juuret pohjoisessa Keski-Suomessa ulottuvat vuoteen 2000

Tänä vuonna Leader-toiminta juhlii Suomessa 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden aikana Leader-ryhmien kesken kiertää symbolinen viestikapula, joka kulkee alueelta toiselle tuoden esiin paikallisen kehittämistyön tuloksia sekä tarinoita eri puolilta maata. Viestikapula muistuttaa siitä, että Leader-toiminta rakentuu paikallisten ihmisten ideoista, yhteistyöstä ja pitkäjänteisestä kehittämistyöstä. Leader Viisari juhlistaa merkkivuotta järjestämällä avoimet ovet perjantaina 27.3.2026 klo 12–16 toimistollaan Saarijärvellä (Virastotie 2). Tilaisuudessa […]
Yritysten tunti Äänekoskella 26.3.

Tervetuloa Leader Viisarin yritysten tunnille Äänekoskelle 26.3. klo 15–17. Yritystunnit ovat matalan kynnyksen juttutuokioita alueen yrittäjille, jolloin Viisarin henkilöstö on paikalla neuvomassa Leader-rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Äänekosken yritystunti järjestetään ÄäneHubilla (Piilolantie 17 G-rakennus). Ennen yritysten tuntia Business Äänekoski järjestää tilassa rahoitusinfon, jossa mukana Elinvoimakeskuksen, Viisarin, Finnveran sekä Maksulaitos Hovin asiantuntijat. Tilaisuuden tarkemman sisällön löydät täältä. Yritystunti […]
Viisarin hallituksen kokous 02/26

Leader Viisarin hallitus kokoontui viime viikolla Niinilahden kylätalolla Viitasaarella. Kokouksessa käsiteltiin tammikuun aikana saapuneet yritystukihakemukset sekä ajankohtaisia Leader-toimintaan liittyviä asioita. Hallitus käsitteli kokouksessa 22 tukihakemusta, joista puollettiin kymmenen. Hakemusten tukimuodot olivat tyypiltään: päätoimisen yritystoiminnan käynnistämisen tuki 1 kpl, tuki omistajanvaihdoksen suunnitteluun 1 kpl sekä vakiintuneen yritystoiminnan kehittämisen tukia 8 kpl. Tämän jälkeen hakemus käsitellään ja […]
JyväsRiihi juhlii! Juhlistamme 30-vuotiasta Leader-toimintaa

Leader-toiminta Suomessa täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Maaseudun asukkaat, yhteisöt ja kunnat ovat kehittäneet omaa aluettaan EU:n maaseuturahoituksen tuella vuodesta 1996 lähtien. JyväsRiihi ei juhli itse pyöreitä, mutta onnittelee niitä Leader-ryhmiä, jotka aloittivat tuolloin ensimmäisten joukossa. Tervetuloa juhliin synnyinseuduillemme Laukaaseen, Valkolan Kylätalolle 15.4.2026 klo 14–18. – JyväsRiihi tarjoaa kakkukahvit! – Pomppulinna ja Parkour-puisto käytettävissä! – Minimessut – näytteilleasettajia Kylätalossa sisällä […]
Ekoälyä kyliltä – Mistä rahoitusta kylien luonto- ja ympäristötekoihin?

Monissa kylissä syntyy ideoita, joilla voidaan parantaa lähiluontoa ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Kyse voi olla esimerkiksi luontopolun rakentamisesta, niittyjen hoidosta, kyläympäristön viherryttämisestä tai yhteisistä kiertotalousratkaisuista kylätalolla. Hyvä idea ei kuitenkaan aina etene ilman resursseja. Onneksi kylien omiin luonto- ja ympäristöhankkeisiin on tarjolla useita rahoitusmahdollisuuksia. Leader tukee kylien omia hankkeita Leader-rahoitus on yksi keskeisimmistä maaseudun […]
Yritystuki-info 25.3.2026

JyväsRiihi järjestää infon yritystuista keskiviikkona 25.3.2026 klo 17-18 Teams-alustalla. Tilaisuudessa käydään läpi erilaiset tukimuodot ja tuen hakeminen. Tilaisuus on tarkoitettu maaseudulla toimiville mikroyrityksille (alle 5 htv) ja yrittäjyyttä suunnitteleville. Leader-yritystukia on niin yritystoiminnan suunnitteluun, kokeiluun, käynnistykseen kuin kehittämiseen. Ilmoittaudu mukaan alla olevan linkin kautta. Ilmoittaudu tilaisuuteen täällä
Leader-toiminta täyttää 30 vuotta – Leader Viisari kutsuu avoimiin oviin

Tänä vuonna Leader-toiminta juhlii Suomessa 30-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi Leader-ryhmät eri puolilla Suomea järjestävät tapahtumia ja tempauksia, joissa tuodaan esiin Leader-toiminnan vaikutuksia paikalliseen kehittämiseen. Leader Viisari juhlistaa merkkivuotta järjestämällä avoimet ovet perjantaina 27.3.2026 klo 12–16 toimistollaan Saarijärvellä (Virastotie 2). Avoimissa ovissa pääset tutustumaan Leader-toimintaan sekä kuulemaan esimerkkejä alueella toteutetuista hankkeista ja yritystarinoista. Tarjoilujen vuoksi toivomme ilmoittautumista […]
Leader-toiminta 30 vuotta

Suomessa yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli Leader täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Toiminta käynnistyi Suomen EU-jäsenyyden myötä 1995, kun Maa- ja metsätalousministeriö valitsi ensimmäiset Leader-ryhmät. Nyt toiminta kattaa 99 % maan pinta-alasta ja yli 2 miljoonaa asukasta. Kuluvalla rahoituskaudella (2023–) on syntynyt jo yli 1200 yritystä, kunnostettu yli 2100 harrastus- ja retkeilypaikkaa sekä tehty vuosittain yli […]
Rahoitusinfo 24.3.2026

JyväsRiihi järjestää infon yleishyödyllisistä investointihankkeista tiistaina 24.3.026 klo 17-18 Teams-alustalla. Tilaisuudessa käydään läpi hankkeen suunnittelu, hakemuksen laatiminen ja käsittelyaikataulut. Tilaisuus on tarkoitettu yhdistystoimijoille, jotka suunnittelevat esimerkiksi yhteisen kokoontumistilan kunnostusta, harrastuspaikkojen rakentamista tai ympäristön parantamiseen tähtäävää investointihanketta. Tässä tilaisuudessa ei käsitellä yritystukia, niistä järjestetään oma tilaisuus myöhemmin. Liity mukaan tästä linkistä: Rahoitusinfo 24.3.