Keväästä kohti kesää!Kevät on edennyt vauhdilla kohti kesää. Nyt on hyvä hetki pysähtyä ajankohtaisten kuulumisten äärelle ja suunnata katseita kohti kesää sekä hieman myös tulevaan syksyyn.
Tässä uutiskirjeessä kerromme tulevista tapahtumista, kesän palveluajoista sekä syksyn valintajaksojen ajankohdista. Lisäksi nostamme esiin Leader-toiminnan vaikuttavuutta ja kuvakilpailuun osallistuneita hankkeita.
Aurinkoista kesän odotusta! Yhteistyöterveisin, Viisarin tiimi💚 |
|
|---|
Leader-rahoitus vaarassa loppua - vaikutukset tuntuisivat suoraan Viisarin alueella |
|
|---|
Leader-ryhmien rahoituksen tulevaisuus on parhaillaan valmistelussa Euroopan unionissa ja Suomessa. Tulevat päätökset vaikuttavat siihen, millaiset mahdollisuudet paikallisella kehittämistyöllä on vuoden 2027 jälkeen. Leader-rahoituksella on vuosien varrella kunnostettu kylätaloja, rakennettu harrastuspaikkoja, käynnistetty palveluita, tuettu uusia yrityksiä sekä mahdollistettu nuorten omia projekteja ja paikallista kulttuuritoimintaa. Vaikka yksittäiset hankkeet ovat usein pieniä, niiden vaikutukset kylien elinvoimaan ja ihmisten arkeen ovat merkittäviä. Leader-toiminnan vahvuus on paikallisuus: päätöksiä tehdään alueiden omista tarpeista käsin. Samalla rahoitus tuo alueelle yhteisöllisyyttä, talkootyötä ja yhteistyötä, jotka moninkertaistavat julkisen rahan vaikutukset. Kun tulevasta rahoituksesta päätetään, kyse ei ole vain yksittäisistä hankkeista – vaan siitä, miten maaseudun elinvoimaa, palveluita ja yrittäjyyttä voidaan tukea myös tulevaisuudessa. Voimme yhdessä vaikuttaa rahoituksen jatkuvuuteen kertomalla päättäjille Leader-toiminnan merkityksestä, tuomalla esiin hankkeiden tuloksia, jakamalla omia kokemuksia sekä muistuttamalla, kuinka tärkeää paikallinen kehittäminen on alueemme kylille, yhteisöille ja yrityksille. Jokainen ääni auttaa tekemään Leader-toiminnan vaikutukset näkyviksi. Tiesitkö että maaseutuverkoston hankerekisteristä pääset tarkastelemaan alueesi Leader-rahoitteisia hanke- ja yritystukia.
|
|
|---|
Kuvakilpailun satoa - Leader Viisarin rahoittamien hankkeiden tarinaa vuosien varrelta |
|
|---|
Leader Viisarilla on ollut kevään ajan kuvakilpailu käynnissä Leader toiminnan vaikuttavuuden esille tuomiseksi. Kuvakilpailuun saapui hienoja tunnelmia menneistä hankkeista Saarijärven Maa- ja Kotitalousnaisilta. Hanketarinoissa näkyvät oppiminen, yhteistyö ja paikallinen kehittäminen parhaimmillaan. Kuvien kautta pääsimme kurkistamaan matkoihin, makuihin ja kohtaamisiin, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen alueelle.
Saarijärven maa- ja kotitalousnaiset ry – Visiitti 1 alahanke Koronapandemia muutti alkuperäiset suunnitelmat ulkomaan opintomatkasta kahdeksi kotimaan opintomatkaksi. Matkoilla tutustuttiin Pohjois-Karjalan sekä Saariston rengastien toimijoihin ja haettiin oppia ruoka-alan yrittäjien yhteistyöstä ja verkostoista. Matkojen tärkeimpiä oivalluksia oli, että perinne elää vain uudistumalla ja että elämyksellisyys syntyy parhaimmillaan kaikilla aisteilla koettavasta kulttuurista.
Saarijärven maa- ja kotitalousnaiset ry – Visiitti 2 Visiitti 2 -alahankkeessa suunnattiin opintomatkalle Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlille. Matkan aikana tutustuttiin monipuolisesti maaseudun yrityksiin, tapahtumajärjestämiseen ja lähiruoan edistämiseen. Samalla haettiin uusia ideoita oman alueen kehittämiseen, nuorten osallistamiseen sekä yhteisöllisten tapahtumien toteuttamiseen. Opintomatka tarjosi runsaasti uusia näkökulmia ja konkreettisia esimerkkejä siitä, miten paikallista elinvoimaa voidaan vahvistaa yhteistyöllä ja rohkeilla avauksilla.
Saarijärven maa- ja kotitalousnaiset ry – Maistuvaa Saarijärven mailta ja mannuilta Hankkeessa nostettiin esiin alueen ruokaperinteitä ja paikallista osaamista. Hankkeen aikana järjestettiin koulutuksia ja työpajoja, joissa kehitettiin yhdessä alueelle oma Saarijärvi-menu. Mukana oli yrittäjiä, oppilaitoksia, yhdistyksiä ja muita ruokakulttuurista kiinnostuneita toimijoita. Hankkeen tuloksena syntyi myös Saarijärvi-menun juurilla -kiertoajelu, joka jatkuu edelleen kesäisin ja tuo esiin paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja alueen tarinoita.
Kuvat: Satu Hiuspää-Hiltunen |
|
|---|
Toukokuu: Toimistomme avoinna ma-ti klo 9–15. Rahoitusneuvontaa: - Yritys- ja hanketuet: Tiina Toivonen – 0400 418 055 – tiina.toivonen@saarijarvi.fi
- Hanketuet yhdistyksille ja seuroille: maanantaisin Miia Hiironen – 040 503 9434 – miia.hiironen@saarijarvi.fi
- Yritystuet: torstaisin (28.5 saakka) Seija Haapa-aho – 0407311797 – seija.haapa-aho@saarijarvi.fi
Kesäkuu: Toimistomme avoinna ma-ti klo 9–15. Rahoitusneuvontaa: - Yritys- ja hanketuet: Tiina Toivonen – 0400 418 055 – tiina.toivonen@saarijarvi.fi
- Hanketuet yhdistyksille ja seuroille: maanantaisin (29.6. saakka) Miia Hiironen – 040 503 9434 – miia.hiironen@saarijarvi.fi
Heinäkuu: Heinäkuun ajan Viisarin henkilöstö lomailee, eikä asiakaspalvelu ole tuolloin tavoitettavissa. Haluamme varmistaa että kaikilla hakijoilla olisi tasapuolinen mahdollisuus saada neuvontaa ja tukea hakemusten valmisteluun. Tämän vuoksi tukien valintajaksot eivät ole käynnissä heinäkuun aikana. Heinäkuun aikana Hyrrä-palveluun jätetyt hakemukset tullaan hylkäämään.
Elokuu: Toimistomme avoinna 10.8 alkaen ma-ti klo 9-15. Rahoitusneuvontaa: - Yritys- ja hanketuet: Tiina Toivonen – 0400 418 055 – tiina.toivonen@saarijarvi.fi
|
|
|---|
Leader Viisarin syksyn 2026 valintajaksot on vahvistettu hallituksen kokouksessa. Viisari rahoittaa paikallista kehittämistyötä, yritystoimintaa sekä yhteisöllisiä hankkeita EU:n maaseuturahoituksella. Mahdollisista muutoksista valintajaksoihin tiedotetaan erikseen.
Hyrrä-palvelun kautta saapuneet hakemukset käsitellään valintajaksoittain. Hakemus tulee jättää Hyrrä-asiointijärjestelmään viimeistään valintajakson viimeisenä päivänä, jolloin hakemus tulee vireille. Valintajakson päätyttyä Viisarin hallitus käsittelee ja pisteyttää tukikelpoisuusvaatimukset täyttävät hakemukset.
Huomioitavaa syksyn hauissa Heinäkuun ajan Viisarin henkilöstö lomailee, eikä asiakaspalvelu ole tuolloin tavoitettavissa. Haluamme varmistaa, että kaikilla hakijoilla olisi tasapuolinen mahdollisuus saada neuvontaa ja tukea hakemusten valmisteluun. Tämän vuoksi tukien valintajaksot eivät ole käynnissä heinäkuun aikana. Heinäkuun aikana Hyrrä-palveluun jätetyt hakemukset tullaan hylkäämään.
Viisarin hallitus on myös linjannut muutoksista vakiintuneen yritystoiminnan tukeen (3 000 €). Jatkossa tukea ei myönnetä markkinointi- ja yritysbrändäystoimenpiteisiin. Näihin tarpeisiin suosittelemme harkitsemaan yritysryhmähanketta useamman toimijan yhteistoteutuksena. Syksyn valintajaksoista ainoastaan syyskuun aikana haettavissa ovat myös vakiintuneen yritystoiminnan tuet (3 000 e). Muina aikoina jätetyt vakiintuneen yritystoiminnan tuet tullaan hylkäämään.
Hanketukien osalta haluamme kannustaa erityisesti Viisarin strategian painopisteen 3: Asumisen uudet tuulet ja ympäristö voimavarana, mukaisiin hankkeisiin. Rahoituskauden 2023–2027 loppupuolella laadukkaiden hakemusten merkitys korostuu ja hankkeiden pisteytys nousee entistä suurempaan rooliin. Kaikille strategian painopisteeseen 3 liittyville hankkeille myönnetään syyskaudella 1.8. alkaen yksi lisäpiste hankepisteytyksessä. Erityisesti vuoden loppua kohden pisteytys voi ratkaista rahoitettavien hankkeiden valinnan. | |
|
|---|
| YRITYSTUET - 18.5.–30.6. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 27.8. Tässä valintajaksossa emme ota vastaan vakiintuneen yritystoiminnan tukia (3 000 €).
- 1.7.–31.7. aikana ei valintajaksoa. Tänä aikana jätetyt hakemukset hylätään.
- 1.8.-31.8. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 22.10. Tässä valintajaksossa emme ota vastaan vakiintuneen yritystoiminnan tukia (3 000 €).
- 1.9.-30.9. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 19.11. Kaikki yritystuet haettavissa.
- 1.10.-31.10. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 9.12. Tässä valintajaksossa emme ota vastaan vakiintuneen yritystoiminnan tukia (3 000 €).
- 1.11.-31.12. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa helmikuussa 2027. Tässä valintajaksossa emme ota vastaan vakiintuneen yritystoiminnan tukia (3 000 €).
| |
|
|---|
| HANKETUET - 1.5.–15.6. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 17.9. Tässä valintajaksossa kaikki hanketuet ovat haettavissa.
- 16.6.–31.7. aikana ei valintajaksoa. Tänä aikana jätetyt hakemukset hylätään.
- 1.8.-30.9. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa 22.10. Tässä valintajaksossa kaikki hanketuet ovat haettavissa.
- 1.10.-31.12. aikana saapuneet hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa maaliskuussa 2027. Tässä valintajaksossa kaikki hanketuet ovat haettavissa.
|
|
|---|
Viisarin kevätkokous pidettiin Kivijärvellä |
|
|---|
Leader Viisarin sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin torstaina 23.4.2026 Kivijärvellä Tainionmäen koululla. Kokous keräsi paikalle runsaan joukon osallistujia ja asiat käsiteltiin porkkanakakun äärellä hyvässä hengessä. Kevätkokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen § 11 mukaiset kevätkokoukselle kuuluvat asiat. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2025 toimintaa koskevat asiakirjat, kuten tilinpäätös, vuosikertomus sekä tilintarkastuskertomus.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille mukanaolosta.
Pöytäkirjan tarkistuksen jälkeen kokousaineistot löytyvät verkkosivuiltamme Yhdistys -sivun alalaidasta.
| |
|
|---|
Viisarin hankkeiden kuulumiset |
|
|---|
Metsojen karkelot - kevään tapahtumat ja kuulumiset |
|
|---|
| Kestävä kehitys kuuluu yhä vahvemmin yhdistysten ja kyläyhteisöjen arkeen. Uusi Ekoälyä kyliltä -työkirja tarjoaa käytännönläheisiä ideoita ja tukea siihen, miten vastuullisuus voidaan ottaa osaksi toimintaa helposti ja tavoitteellisesti.
Työkirja on suunnattu erityisesti yhdistyksille, seuroille ja kylätoimijoille, mutta se on sovellettavissa myös yrittäjille ja kaikille, jotka haluavat kehittää omaa toimintaansa kestävämmäksi ja tehdä arjessaan parempia valintoja.
Työkirja sisältää myös runsaasti käytännön esimerkkejä ja ideoita kylien luonto- ja ympäristötekoihin. Mitäpä jos perustaisitte kylälle lainauspisteen, korjauskahvilan, vaihtotapahtumia, istutustalkoita tai lasten luontopäiviä? Suuret muutokset syntyvät usein pienistä, toistuvista teoista ja yhdessä tekemisestä.
Työkirja on toteutettu osana Metsojen karkelot -hanke -hanketta, jota rahoittaa Keski-Suomen Elinvoimakeskus Euroopan unionin maaseuturahastosta.
| |
Kevään tapahtumat:
Kiertotalouskoulutukset Saarijärvellä Kiertotalous syntyy käytännön teoista, jotka tukevat kestävää arkea niin kotona kuin yhteisöissä. Kevään aikana järjestettävä kolmiosainen koulutuskokonaisuus tarjoaa konkreettisia keinoja kestävään elämäntapaan sekä mahdollisuuden syventää ymmärrystä kiertotaloudesta käytännönläheisesti. · 29.4. Kestävä kiertotalous – lajittelu, kompostointi ja tekstiilien hyödyntäminen · 26.5. Kestävä arki käytännössä – mitä jätteille tapahtuu? · 3.6. Kestävä kyläyhteisö – toimintamallit ja sertifiointi · 4.5. Pikkasen parempaa kuluttamista -tapahtuma Viitasaarella o Millaisia ostajia me olemme? Kuinka hyvin huollamme esimerkiksi ostamiamme kenkiä? Kierrätämmekö tekstiilejä tai muita tuotteita, kun itse emme enää käytä niitä? Osaammeko lajitella astiat oikeaan paikkaan, sitten kun niillä ei ole enää mitään muuta käyttöä? o Tutustu lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä!
· 7.5. Yhdessä varautuen -teemailta Pihtiputaalla o Miten varautumista vahvistetaan? Mitä tarkoittaa kylävara paikallisen varautumisen perustana? Millaista tukea varautumiseen on tarjolla? Illassa soppatykkitarjoilu, asiantuntijapuheenvuoroja, alan toimijoiden esittelyä, saunat ja makkaranpaistoa. o Tutustu lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä!
· 28.5. Ekoälyä kyliltä opintoretki - Kestävän kehityksen ja luovan yhteisöllisyyden kohteisiin o Miltä näyttää, kun yhteisöllisyys, luovuus ja rohkeat ideat kohtaavat? Lähde mukaan opintoretkelle tutustumaan konkreettisiin esimerkkeihin siitä, miten elinvoimaa rakennetaan tämän päivän teoilla. Päivän aikana liikumme Laukaan ja Vaajakosken alueella kohteissa, joissa yhdistyvät käytännön tekeminen, yhteisöllisyys, luova yrittäjyys sekä kestävän kehityksen ratkaisut. Tarkempi opintoretkiesittely kokousmateriaaleissa. o Tutustu lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä! |
|
|
|---|
Toiminnanjohtaja Tiina Toivonen Hanke- ja yritystukien neuvonta p. 0400 418 055 tiina.toivonen@saarijarvi.fi |
| Hankesihteeri Seija Haapa-aho Yritystukineuvonta torstaisin p. 0407311797 seija.haapa-aho@saarijarvi.fi |
|
|---|
Hankesihteeri Miia Hiironen Yhdistysten hankeneuvonta maanantaisin p. 040 503 9434 miia.hiironen@saarijarvi.fi |
| Tiedottaja ja Metsojen karkelot -hanketyöntekijä Maiju Tiensuu p. 040 820 3400 maiju.tiensuu@saarijarvi.fi |
|
|---|
Leader Viisari ry - toimisto Virastotie 2, 43100 Saarijärvi viisari@saarijarvi.fi |
| Leader Viisarin taloushallinto Mari Puro |
|
|---|
|
|