Keskisuomalaisten yritysten kehittämiseen yli 4 miljoonaa euroa alkuvuonna 2026

Keski-Suomen elinvoimakeskus ja alueen Leader-ryhmät myönsivät vuoden 2026 ensimmäisen puolikkaan (1.1.-30.6.2026) aikana noin 4,1 miljoonaa euroa keskisuomalaisten yritysten kehittämiseen. Rahoitus on tukenut erityisesti yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja kilpailukyvyn vahvistamista haastavassa toimintaympäristössä. Yritykset ovat hakeneet harkiten uusia kehitys- ja investointimahdollisuuksia. Keski-Suomen elinvoimakeskuksen ensimmäiseen puolivuotiseen on mahtunut yritysrahoituksen näkökulmasta sekä varovaisuutta että uudistumishalukkuutta. Yritykset ovat tehneet uusia […]

Tulevaisuustyöpajat 2027 kylien, yhdistysten ja kuntien toimijoille

    Tule oppimaan tulevaisuusajattelun keskeisiä käsitteitä ja menetelmiä, vahvistamaan verkostoja, sekä saamaan inspiraatiota tulevaisuuslähtöiseen toiminnan suunnitteluun! JyväsRiihen RURABLE – Polkuja työn tulevaisuuteen hanke järjestää vuoden 2027 alusta alkaen kolmen työpajan sarjan, jossa suunnittelemme sekä yksin että yhdessä muiden osallistujien kanssa kotiseudun tulevaisuutta vaikuttamisen ja skenaarioiden lähtökohdista. Hankkeen kohdealue on Laukaa, Muurame, Uurainen ja Jyväskylän […]

Tule suunnittelemaan kesäduuni 2027

  Hei sinä 15–25-vuotias nuori! Onko sinulla mielessäsi tai pöytälaatikossa yritysidea, jota et ole vielä uskaltanut kokeilla käytännössä? Nuoriso-Leader-rahoituksella pääset testaamaan ideaasi ja suunnittelemaan ensi vuodelle kesäduunin ohjatusti – ei pelkästään paperilla vaan yrittäjyyskokeiluksi asti, yhdessä asiantuntijan ja muiden nuorten kanssa.  Mikä juttu tää on: harkinnanvarainen avustus yrittäjyyskokeiluun  Kenelle tarkoitettu: hakija voi olla yksityishenkilö tai yrittäjä. Avustusta voi hakea myös kyläyhdistyksen kanssa yhteistyössä. Paljonko avustusta saa: myönnetään yhteensä 10 idealle, yhdelle henkilölle 200 eur, kahdelle 300 ja […]

Lämpöä Toivolaan kestävästi

Toivolan työväentalo Lievestuoreella on tärkeä kohtaamispaikka monelle paikalliselle. Talo on rakennettu vuonna 1915 vanhoista hirsistä. Taloa laajennettiin 1940-luvulla. Korjauksia ja parannuksia on tehty useaan otteeseen vuosien varrella. Talossa kokoontuu viikottain useampia ryhmiä ja sitä myös vuokrataan juhlia ja kokouksia varten. Talvella 2025-26 toteutetussa hankkeessa asennettiin saliin ilmalämpöpumppu ja kunnostettiin vanha kamiina. Talossa on öljylämmitys, josta […]

Satsauksia kulttuuriperintöön ja arjen elinvoimaan – Keski-Suomeen 4,9 miljoonaa euroa maaseuturahoitusta

Keski-Suomeen myönnettiin keväällä lähes 4,9 miljoonaa euroa maaseudun hanke- ja yritystukia. Rahoitusta saivat mm. Petäjäveden vanhan kirkon vierailukeskus, laajakaistat Viitasaarelle ja Äänekoskelle sekä maakunnan Leader-ryhmien yhteinen varautumishanke. Huhti-kesäkuussa 2026 Keski-Suomeen myönnetty EU:n maaseuturahoitus painottui kehittämishankkeisiin, joita tuettiin lähes neljällä miljoonalla eurolla. Maaseudun mikro- ja pk-yrityksiä rahoitettiin noin 0,9 miljoonalla eurolla. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 95 kohteeseen. […]

JyväsRiihi hakee projektipäällikköä yhteisöllisen varautumisen hankkeeseen

JyväsRiihi on yleishyödyllinen maaseudun kehittämisyhdistys, joka aktivoi ja innostaa toiminta-alueensa yrittäjiä, asukkaita ja yhteisöjä omaehtoiseen alueensa kehittämiseen. JyväsRiihi myöntää EU:n maaseuturahoitusta yhteisöjen ja mikroyritysten tarpeisiin oman Jyvällä-kehittämisstrategiansa mukaisesti ja voi toteuttaa myös omia hankkeita. Yhdistys tekee yhteistyötä alueen asukkaiden, järjestöjen, yrityskehittäjien, viranomaisten ja muiden kehittäjäorganisaatioiden kanssa. JyväsRiihen toiminta-alueeseen kuuluvat Laukaa, Muurame, Uurainen ja Jyväskylän maaseutualueet. […]

Äänestä ja vaikuta Nuoriso-Leader rahoitushakuun 2027

Äänestys on päättynyt, kiitos äänestäneille! *** Hei sinä 15–25-vuotias ihminen Laukaan, Muuramen, Uuraisten ja Jyväskylän maaseutualueilta. Avaamme Nuoriso-Leader rahoituksen haun 15.12.2026, kesän 2027 yrittäjyyskokeiluja varten. Nuoriso-Leader rahoitus on yritystukea vaikuttaviin kokeiluihin, mutta jo hakuprosessi on huikea oppimismahdollisuus. Hakuprosessin aikana hakijat osallistuvat kolmeen työpajaan. Työpajoissa kehität oman kokeiluideasi yrittäjyysasiantuntijan ja muiden hakijoiden kanssa ja opit tulevaisuusajattelua […]

Uutiskirje 4/2026 on ilmestynyt

Kesäisessä uutiskirjeessä on aiheena: Vuoden 2026 rahoitus ja linjaukset Miten yhteisö varautuu? Polkuja yrittäjyyteen raivataan yhdessä Eväitä tulevaisuuteen kansainvälisestä kumppanuudesta Ensimmäisen hankkeen hyväksymisestä 23 vuotta JyväsRiihen toimisto on kiinni heinäkuussa LUE UUTISKIRJE Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täällä

Nuoriso-Leader kehittyy kansainvälisessä seurassa

Kesäkuussa Polkuja työn tulevaisuuteen -hankkeen projektipäällikkö osallistui kansainväliselle leirille Säkylässä, jossa kokoontui joukko Nuoriso-Leader -toimintamallin kehittämisestä kiinnostuneita ammattilaisia. Viikko Säkylässä tarjosi eväitä tulevaan. Leirin järjestäjinä olivat Opetushallitus, Leader Varsin Hyvä, sekä Salto Youth -verkosto.  Leiri kokosi yhteen laajan kansainvälisen joukon – osallistujia oli kaikkiaan yhdeksästä eri Euroopan maasta: Suomesta, Ruotsista, Virosta, Latviasta, Romaniasta, Tšekistä, Puolasta, […]

Kesän aikataulut JyväsRiihessä

Vene

JyväsRiihen toimisto on suljettuna juhannusaattona 19.6. sekä henkilöstön kesälomien ajan 1.-27.7.2026. Jos tarvitset apua tukihakemuksen tai maksuhakemuksen kanssa, ota yhteyttä kesäkuun aikana. Hyrrässä on maksukatko 15.7.-7.8.2026. Tämä aikana maksupäätöksiä ei tehdä eikä raha liiku. Maksuhakemuksia voi kuitenkin valmistella. Meneillään oleva hankkeiden valintajakso päättyy 6.9.2026 ja hakemukset käsitellään 30.9.2026 pidettävässä kokouksessa. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.