Kuppi kuumaa hiihtelyn lomassa – Uudistetulla Ladun Majalla kelpaa kahvitella

Ladun Maja

Kolmisoppisen lumivarmoilla laduilla pääsee yleensä vielä hiihtämään, vaikka lähiladuilla alkaisivat latupohjat jo paistamaan. Hiihtolenkin lomassa voi myös piipahtaa tauolle ja vaikka nauttia kupillisen kuumaa Ladun Majalla. Ladun Maja on Jyväskylän Latu ry:n ylläpitämä toimintakeskus ja taukopaikka, jolla vierailee vuosittain noin 6–8 tuhatta ihmistä. Maja koki mittavan uudistuksen, kun yhdistys remontoi sen Leader JyväsRiihen myöntämällä EU:n […]

Keski-Suomen maaseudulle yli 14 miljoonaa euroa tänä vuonna

kuvituskuva

Maaseudun kehittämiseen on Keski-Suomessa käytettävissä tänä vuonna lähes 14,5 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on hieman suurempi kuin viime vuonna. Keski-Suomeen vuonna 2025 tarjolla olevasta maaseuturahoituksesta uutta myöntövaltuutta on 9,7 miljoonaa euroa. Maakunnan kokonaispotin nostaa muhkeaksi viime vuodelta siirtyvä noin 4,7 miljoonaa euroa. Keski-Suomen ELY-keskuksen osuus tämän vuoden myöntövaltuudesta on 10,3 miljoonaa euroa. Siitä noin […]

TaitajienTori 19.3.25 Muuramessa

TaitajienTori

Muuramessa järjestetään 19.3.2025 TaitajienTori, jossa on neuvontaa työnhakijoille, työnantajille ja yrittäjille. Paikalla järjestetään myös CV-paja ja valokuvausta. Sata ensimmäistä kävijää saavat pullakahvit, ja jokainen kävijä lähtee kotiin yllätyslahjan kanssa. JyväsRiihi on mukana kertomassa yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille investointeihin sekä kehittämiseen liittyvistä rahoitusmahdollisuuksista. Tilaisuudessa ovat mukana Muuramen kunta, Yrittäjät Muurame, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia ja monia paikallisia […]

Nuorten yrittäjyystaitoja ja harrastusmahdollisuuksia tukemassa – Jyvässeudun 4H:n hankkeet

Kuvakollaasi suomen kesäisestä luonnosta

Jyvässeudun 4H-yhdistys on toiminut alueella jo lähes sata vuotta. Vuosikymmenten kuluessa yhdistyksestä on kehittynyt merkittävä lasten ja nuorten harrastustoiminnan tarjoaja sekä työelämätaitojen kehittäjä. Yhdistys järjestää Jyväskylässä ja Muuramessa mm. kerho- ja leiritoimintaa, retkiä, tapahtumia sekä työelämäkoulutuksia. Yhdistys kouluttaa nuoria myös 4H-yrittäjyyteen. Tällä hetkellä Jyvässeudun 4H:lla on aktiivisia 4H-yrityksiä noin 120 kappaletta. Yhdistyksen 4H-yritysten määrä on […]

JyväsRiihen uutiskirje 1/2025

JyväsRiihen vuoden ensimmäinen uutiskirje on julkaistu. Uutiskirjeen aiheina: Uusi työntekijä tiimissä! Esittelyssä hankeasiantuntija Eeva Arpala JyväsRiihen valintajaksot kevät 2025 Tervetuloa JyväsRiihen vuosikokoukseen! Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen yli 11 miljoonaa euroa vuonna 2024 Yritystarina: Aallon jäljillä Päijänteellä Hanketarina: Muuramen Mursujen uudet avantouintiportaat Keski-Suomen Kestävät kylät Maaseutuverkoston info maatalouden kokeilutuesta Louhen luola – Ideakilpailu yhdistyksille   Lue uutiskirje

Eeva Arpala on JyväsRiihen uusi hankeasiantuntija

kukkaruukku, kasvua, sydän

Eeva Arpala on aloittanut JyväsRiihen uutena hankeasiantuntijana helmikuun alussa. Eevalla on pitkä kokemus Leader-työstä ja myös hankeneuvonnasta, sillä hän teki samankaltaisia tehtäviä Leader Aisaparissa Etelä-Pohjanmaalla yli 20 vuotta. Lisäksi hän on työskennellyt pohjoisessa Keski-Suomessa Leader Viisarilla hankekäsittelijänä. – Aisaparissa neuvoin hanketukien hakijoita, tein Leader-ryhmän omia hankesuunnitelmia ja toteutinkin muutamia hankkeita. Olen ollut hetken myös koordinaattorina […]

Muuramen Mursujen uudet avantouintiportaat

Muuramen Mursujen avantouintiportaiden siirtäminen nosturilla.

Pulahdus talviseen järveen tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin. Avantouinti vilkastuttaa verenkiertoa, lievittää stressiä ja voi parantaa kehon vastustuskykyä talven tauteja vastaan. Muuramelainen avantouintiseura Muuramen Mursut hankki Leader JyväsRiihen rahoituksella uudet avantouintiportaat, joita pitkin kelpaa astella avantoon. Seura on toiminut samalla paikalla Muuramen Saarenlahden satamassa vuodesta 1998 alkaen. Vuosien varrella vanhoja uintiportaita jouduttiin korjaamaan useamman […]

Rahoitustiedote: Keski-Suomen maaseudun kehittämiseen yli 11 miljoonaa euroa vuonna 2024

EU-lippu liehuu

Keski-Suomeen myönnettiin viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritys- ja hanketukia EU:n maaseuturahoituksesta. Yritystukia potista oli noin viidesosa. Kehittämishankkeisiin myönnettiin EU:n maaseuturahoitusta lähes 9,2 miljoonaa euroa vuonna 2024. Rahoituksen sai Keski-Suomessa yhteensä 141 hanketta. Maaseutuyrityksiä rahoitettiin lähes 2,1 miljoonalla eurolla; tukea myönnettiin yhteensä 181 kohteeseen. Euromääräisesti eniten tukia meni yrityksille, jotka toimivat Saarijärvellä, Jämsässä ja Viitasaarella. […]

Aallon jäljillä Päijänteellä

Tavolo Bianco yrityksen hankkima vene.

Tavolo Bianco Oy vastaa Jyväskylän kaupungin omistaman entisen Säynätsalon kunnantalon matkailuliiketoiminnasta. Kunnantalo on Alvar Aallon suunnittelema ja se on yksi hänen merkittävimmistä kokonaistaideteoksistaan. Yritys tarjoaa mm. majoitusta sekä opastusta kunnantalolla sekä kierroksia Aallon koetalolla Muuratsalossa. Kesällä 2024 yritys aloitti veneretkien järjestämisen Päijänteelle. Yrittäjä Harri Taskinen kertoo yrityksen uudesta palvelusta: – Teemme hitaan ja hiljaisen kierroksen […]

JyväsRiihen uutiskirje 5/2024

JyväsRiihen uutiskirje 5/2024 on julkaistu. Uutiskirjeen aiheina: Toimiston jouluterveiset JyväsRiihen valintajaksot kevät 2025 Turvallisuustekoja kylillä! Pienhankkeissa tehdään pieniä suuria tekoja Ympäristötekoja kylillä! Info yritysneuvojille ja -kehittäjille – tallenne Viestinnän tehotunnit – materiaalit Koe joulun tunnelmaa Avoimissa Joulukylissä! ‍Ylä-Muuratjärvi on Keski-Suomen Vuoden Kylä 2025   Lue uutiskirje  

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.