Leader Keski-Suomi logo
iloisia lapsia kylällä

Maallemuuttoa edistetään monilla tavoin

Haastattelimme Johanna Niilivuota, joka toimii Suomen Kylät ry:n maallemuuton asiantuntijana, edistäen asiaa valtakunnallisesti. Suomessa on yli 4000 kylää, joten työsarkaa riittää. Johanna kannustaa kaikkia kyliä tuomaan itseään enemmän ja rohkeammin esille! Se onnistuu vaikka Suomen kylien erilaisten kampanjoiden ja tapahtumien kautta.

Työhösi liittyy maaseudun kehittäminen kokonaisuudessaan ja kylien elinvoimasta huolehtiminen. Miten kuvailisit työarkeasi?Johanna Niilivuo
– Päiväni kuluvat erilaisten tilaisuuksien ja puheenvuorojen valmistelun sekä kyläviestinnän, -markkinoinnin ja -kampanjoinnin suunnittelun ja toteutuksen parissa. Saan myös yhteydenottoja suoraan kylistä ja kunnista ja koenkin yhdeksi työni tärkeimmäksi asiaksi työskentelyn suoraan kylien ja kuntien kanssa, koska sieltä nousevat ne parhaat kokemukset, käytännöt ja ideat, joita voin sitten omassa työssäni levittää ympäri Suomen.

– Medialta tulee jonkin verran kommentti- ja juttupyyntöjä ja pyrin myös itse aktiivisesti tarjoamaan lehdille, radiolle ja televisioon maallemuuttoa käsitteleviä kiinnostavia juttuaiheita. Mediatyö on yhdenlaista vaikuttamista ja sitä teen myös osallistumalla keskusteluihin somessa sekä keskustelemalla maaseutukehittämisen teemoista laajalla skaalalla paikallisista kylätoimijoista kunnan päättäjiin, virkamiehiin sekä kansanedustajiin saakka.
Olennaista on myös kehittää uusia konkreettisia tapoja edistää maallemuuttoa, josta esimerkkinä maalleasumaan.fi sivuston avaaminen ja kehitystyö.

Mitkä ovat työsi suurimmat haasteet? Entä mahdollisuudet?
– Työn haaste ja mahdollisuus samaan aikaan on toimiminen valtakunnallisesti koko Suomen alueella. Kuinka ymmärtää ja huomioida erilaisten alueiden tarpeet ja haasteet? Maallemuuttoa ajatellen on eri asia puhutaanko suurten kaupunkien läheisestä maaseudusta vaikkapa lähellä pääkaupunkiseutua vai harvaan asutusta seudusta Kainuussa. Toisaalta on myös työn rikkaus päästä näkemään hyvin erilaisia kyliä, kuntia ja maakuntia ja pyrkiä poimimaan kultakin alueelta parhaat oivallukset ja soveltaa niitä jossain muualla.

– Haasteena täytyy mainita myös kuntien ja kaupunkien suuresti vaihteleva suhtautuminen kyliin ja maaseutualueisiin. Meillä on kuntia, joissa on vahva tahtotila pitää myös harvaan asutut alueet elinvoimaisina ja kehitystyötä tehdään esimerkiksi helpottamalla vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksien muutoksia tai perustamalla kylä-kuntayhteistyötä edistäviä kyläfoorumeita- tai neuvostoja. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole joka paikassa, vaan kyläasutus saatetaan nähdä pelkkänä kulueränä ja esiin nostetaan koulukuljetukset ja senioriväestön palvelut.

– Se on harmi, koska maaseutuasuminen kiinnostaa tällä hetkellä ja monella kunnalla olisi mahdollisuus tehdä vahvempaa brändityötä hyvän, turvallisen ja luonnonläheisen asumisen paikkana. On selvää, ettei asia ole näin mustavalkoinen, koska ruusunpunaisen maallemuutosta haaveilun lisäksi asuinpaikan valintaan liittyy esimerkiksi sopivan työn löytyminen, toimivat nettiyhteydet ja julkinen liikenne. Tätä pakettia kuntien onkin mietittävä kokonaisuutena, mikäli lähdetään houkuttelemaan uusia asukkaita.

Olet työskennellyt tehtävässä nyt reilun vuoden. Millaisia onnistumisia tai kipinöitä olette jo saaneet aikaan?
– Onnistumiseksi lasken ehdottomasti maalleasumaan.fi -sivuston perustamisen, vaikka se onkin edelleen kehitystyön alla. Olemme saavuttaneet mukavasti näkyvyyttä maallemuutolle ja myös kehittäneet uusia tapoja edistää sitä.

– Viime vuonna järjestettiin 11 Kylälle asumaan -iltaa, joissa kylät pääsivät etätilaisuuksissa esittelemään omia asumisen mahdollisuuksiaan.

Yksi tapahtumista oli Keski-Suomen kylien ilta, jossa mukana olivat Korpilahden Tikkalan kylä, Äänekosken Koiviston kylä ja Pihtiputaan Muurasjärvi.

Maallemuutto oli yhtenä teemana vuoden 2021 Avoimet Kylät -päivässä ja tapahtumakartalla oli yli 70 maallemuuttokohdetta.
– Avoimet kylät päivä yltää muuten 100 000 kävijämäärällään kesän suurimpien yksipäiväisten yleisötapahtumien joukkoon. Avoimet kylät päivä on tulossa tänäkin vuonna 12. päivä kesäkuuta ja mukaan kannattaa lähteä hyvin matalalla kynnyksellä ihan kaikkien kylien!

Uutena toimenpiteenä on käynnistynyt kylien näkyvyyden lisäämistä ja maaseutupuheen raikastamista tavoitteleva Ylpeydellä kylästä -somekampanja, jonka suojelijana toimii maaseudun yrittäjänä toimiva, entinen huippumalli Saimi Hoyer. Kampanjassa haastetaan kaikki kertomaan mikä saa tuntemaan ylpeyttä itselleen tärkeässä paikassa tai kylässä.

Ylpeydellä kylästä -kampanjaan liittyen vuonna 2022 järjestettiin neljäosainen maallemuuttoon ja kylien kehittämiseen liittyvä webinaarisarja.

– Lisäksi viime vuoden onnistumisiin kuuluu ehdottomasti yhteistyö Seminaarimäen mieslaulajien kanssa, sillä yhdessä toteutettu Mantelisilmä-video on saanut YouTubessa tuhansia katselukertoja. Viime vuoden tuotantoa oli myös seitsemän maallemuuttoaiheista videota, joita oli mukava jakaa somessa.

– Monia suunnitelmia ja yhteistöitä on tällä hetkellä suunnitteilla, joten kannattaa ehdottomasti ottaa Suomen Kylien eri viestintäkanavat seurantaan, jotta pysyy ajan tasalla meidän monipuolisesta toiminnasta.

Juuresi ovat vahvasti keskisuomalaisissa kyläyhteisöissä. Mitä teet vapaa-ajallasi?

– Kyllä, kyläasiat ovat lähellä sydäntäni myös vapaa-ajalla, sillä juureni ovat Pihtiputaalla Harmaalanrannan kylällä ja nykyinen kotini on Sarvenperän kylällä Korpilahdella. Olen ollut aktiivisesti mukana kylätoiminnassa yli kymmenen vuoden ajan ensin kyläyhdistyksen hallituksessa ja nyt myöhemmin sekä puheenjohtajan että varapuheenjohtajan tehtävissä.
Vapaa-ajalla olen kylätoiminnan lisäksi innokas liikkuja. Liikun paljon metsässä juosten ja pyöräillen poluilla, hiihtäen, vaeltaen, retkeillen, marjastaen ja sienestäen. Touhukkaana luonteena yritän välillä myös rauhoittua joogaamisen, käsitöiden tai leipomisen pariin.

Lisätietoa ja Johannan yhteystiedot:
www.maalleasumaan.fi
www.suomenkylat.fi
www.avoimetkylat.fi

Seuraa somessa: MaallemuutonAsiantuntija Johanna Niilivuo (@johanna_suomenkylat) • Instagram-kuvat ja -videot ja Suomen Kylät ry (@suomenkylat) • Instagram-kuvat ja -videot
Kuva: Johanna: Kylillä ja maaseudulla on tarjota rauhaa, hiljaisuutta ja luonnonläheisyyttä, mutta myös valtava määrä aitoja ja elämänmakuisia elämyksiä ja kylillä tuotettavia palveluita ja tuotteita. Ne ovat meidän vahvuuksia, joista kannattaa viestiä ja kertoa moneen suuntaan ja ylpeydellä!

Teksti: Johanna Niilivuo ja Virpi Heikkinen
Kuvat: Johanna Niilivuo ja Suomen Kylät ry

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta