Kotiseutuarkiston aarteet järjestykseen

Hankasalmen kotiseutuarkiston aineisto kertoo monipuolisesti pitäjän historiasta. Edellisestä arkiston järjestelystä oli kulunut toistakymmentä vuotta, kun Hankasalmen kotiseutuyhdistys ryhtyi arkistohankkeeseen Maaseutukehityksen Leader-rahoituksen turvin. Hankasalmen kotiseutuyhdistys perusti kotiseutuarkiston vuonna 1994. Aineistoa järjesteltiin vuosina 1994, 1995 ja 2009, joten uusi arkiston järjestely oli jo kovasti ajankohtaista vuonna 2021, kun hanke laitettiin vireille. – Kotiseutuyhdistyksessä on viime vuosina tehty […]
Ensimmäiset avustukset Nuoriso Leaderissa jaettu

Helmikuussa avattu Nuoriso Leader -rahoitus on Maaseutukehitys ry:n uusi kokeilu, johon on tälle vuodelle varattu 5 000 euroa. Tarkoituksena on kannustaa nuorisoa omaehtoiseen kehittämistoimeen, saada aikaan uutta toimintaa Hankasalmelle, Joutsaan, Konnevedelle, Luhankaan ja Toivakkaan sekä tehdä nuorille tutuksi kehittämis- ja projektitoimintaa. Nuoriso Leaderin ensimmäiset tuensaajat ovat Hankasalmella ja Toivakassa. Hankasalmella ryhmä 18–20-vuotiaita ei jäänyt harmittelemaan […]
Maaseutukehityksen uutiskirje 5/2023 on ilmestynyt

Uutiskirjeemme aiheina ovat muun muassa tukihakujen avautuminen, uuden viestinnän asiantuntijan esittely, henkilökunnan loma-ajat ja Konneveden Kotiseutuyhdistyksen vihreää kulttuuriperintöä vaaliva hanketarina. Toimistolla lomaillaan juhannuksesta alkaen seuraavasti: toiminnanjohtaja Tiina Seppälä vuosilomalla ajalla 26.6.-28.7.2023 ja talouspäällikkö Anja Kauppinen vuosilomalla 10.7.-11.8.2023. Rentouttavaa juhannusta kaikille! Lue uutiskirje täältä.
Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on avautunut

Maaseudulla toimivien yritysten ja yhdistysten rahoituksen haku on tänään avattu Ruokaviraston sähköisessä Hyrrä-palvelussa. Maasetukehityksen julkinen jaettavissa oleva rahoituskehys on yhteensä 2,5 miljoonaa euroa maaseudun paikalliseen kehittämiseen vuosille 2023–2027. Maaseudun yrityksiä ja yhteisöjä rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta, jonka uusi rahoituskausi on alkanut tänä vuonna. Rahoituksen tarkoituksena on maaseudun elinkeinojen ja elinvoiman vahvistaminen. Käytännössä tukea haetaan joko Keski-Suomen […]
Riikka Pietiläinen Maaseutukehitykseen viestinnän asiantuntijaksi

Maaseutukehityksen viestinnän asiantuntijaksi on valittu Riikka Pietiläinen Hankasalmelta. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat hankkeiden vaikuttavuuteen ja viestintään liittyvät asiat sekä nuorten aktivointi. Leader-toiminnan monikanavaisen viestinnän suunnittelu ja toteutus sekä erilaisten tilaisuuksien, matkojen ja koulutusten suunnittelu ja järjestäminen ovat Riikan tulevaa työsarkaa omimmillaan. Eikä Riikka vierasta muitakaan työtehtäviä niiden tielle osuessa. Riikka on aiemmin toiminut muun muassa toimittajana […]
Tervetuloa Maaseutukehityksen vuosikokoukseen 26.4.2023 Leivonmäelle!

Maaseutukehityksen vuosikokous 26.4.2023 Karoliinan Kestikievarissa Leivonmäellä Maaseutukehityksen vuosikokous pidetään tällä kertaa Joutsan Leivonmäellä Karoliinan Kestikievarissa keskiviikkona 26.4.2023 klo 18.30 alkaen. Kahvit ovat tarjolla jo klo 18 alkaen ja klo 18.15 luvassa lyhyt katsaus alkavaan rahoituskauteen. Tervetuloa mukaan päättämään yhdistyksen toimintaa koskevista vuosikokousasioista ja valitsemaan muun muassa yhdistyksen erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uusia jäseniä. Vielä ehdit […]
Maaseutukehityksen uutiskirje 3/2023 ilmestynyt

Hyvä lukijamme! Tervetuloa lukemaan Maaseutukehityksen uutiskirjettä. Uutisemme liittyvät tällä kertaa tulossa olevaan vuosikokoukseen, viestintäammattilaisen rekrytointiin, käynnissä olevaan Nuoriso Leader hakuun ja ajankohtaisiin webinaareihin sekä auki oleviin rahoitushakuihin. Pääset myös tutustumaan Joutsan raviradan kunnostuksesta ja seuran toiminnasta kertovaan hanketarinaan. Antoisia lukuhetkiä! Uutiskirje -sivulle pääset tästä. Maaseutukehityksen vuosikokous 26.4.2023 Karoliinan Kestikievarissa Leivonmäellä Maaseutukehityksen vuosikokous pidetään tällä kertaa […]
Maaseutukehitys ry hakee määräaikaista viestinnän asiantuntijaa

Maaseutukehitys ry on paikallinen Leader-ryhmä. Tarjoamme kiinnostavan näköalapaikan maaseudun kehittämiseen ja hanketoimintaan. Haemme viestinnän asiantuntijaa rahoitettujen hankkeiden vaikuttavuudesta viestimiseen ja inspiroivien esimerkkien esille tuomiseen. Tehtäviin kuuluu myös monikanavainen viestiminen rahoitusmahdollisuuksista, hanketoimijoiden ohjaamista ja verkostojen kehittämistä. Haemme henkilöä, joka pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan monikanavaista viestintää sekä tuottamaan erilaisia viestintäkokonaisuuksia materiaaleineen. Sisällöntuotanto verkkosivuille ja somekanaviin sekä erilaisten […]
Joutsan ravirata toimivammaksi ja turvallisemmaksi

Myös Joutsalla on pitkä historia hevospitäjänä Keski-Suomessa. Joutsan Hevosystäväinseura huolehtii kunnan raviradasta ja on päivittänyt radan olosuhteita paremmiksi maaseuturahoituksen tuella. Kun tapahtumapaikka on saatu uudistusten myötä toimivammaksi, on järjestelyt helpompia toteuttaa jatkossakin. Joutsan ravirata sijaitsee Kangasniementien varressa vajaan kolmen kilometrin päässä Joutsan keskustasta. Joutsan Hevosystäväinseura ry vastaa raviradan kunnostuksesta ja ylläpidosta. Yhdistyksen taloudenhoitaja Riitta Nurminen […]
Leader -ryhmät allekirjoittivat rahoitussopimukset

Maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto ja Leader-ryhmät allekirjoittivat 10.2.2023 sopimukset, jotka koskevat maaseudun paikallisten kehittämisstrategioiden toteuttamista. Sopimuksissa sovitaan ryhmien, ministeriön ja Ruokaviraston välisestä yhteistyöstä vuosille 2023-2027. Kaikki Suomen 52 paikallista Leader-ryhmää allekirjoittivat oman sopimuksensa ohjelmakaudelle 2023-2027 Säätytalolla. Leader-ryhmät ovat maaseudun kehittämisyhdistyksiä, joissa ovat mukana alueen asukkaat ja aluetta kehittävät yhteisöt, kuten järjestöt ja alueen kunnat. Paikallisilla toimilla […]