Yritysten vastuullisuus Leader-rahoituksen edellytyksenä

Vastuullisuus ja kestävä kehitys eivät ole enää vain kauniita sanoja, vaan ne ovat nousseet keskiöön niin EU-sääntelyn kuin asiakkaiden, rahoittajien ja tulevaisuuden työntekijöidenkin keskuudessa. Mutta mistä näissä termeissä oikein on kyse, ja miksi ne ovat niin keskeisiä juuri nyt? Vastuullisuuden EU-sääntely on edennyt isoin harppauksin viime vuosina. Myös yritysten asiakkaat ovat entistä valveutuneempia ja vaativampia. […]

Uusi Leader-Viisarin vaikuttavuusselvitys valmistuu keväällä 2024

Leader-toiminnan vaikuttavuuden tutkiminen ja todentaminen on tärkeää, jotta toimintaa voidaan kehittää entisestään ja tukia kohdentaa toimijoille, jotka kehittävät uutta alueelle. Viisari toteuttaa vaikuttavuusselvityksen vuosina 2020-2022 myönnettyjen tukien vaikuttavuudesta. Maiju Tiensuu opiskelee viimeistä vuotta agrologiksi maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelmassa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Tiensuun opinnäytetyön aiheena on Leader-toiminnan vaikuttavuus maaseudun kehittämiseksi. Osana opinnäytetyötä tuotetaan vaikuttavuuskysely ajalla 2020-2022 rahoitusta saaneille toimijoille. […]

Viisarin hallitus päätti laittaa Älykäs kylä -hankkeiden hakemuskäsittelyn tauolle

Viisarin hallitus on päättänyt laittaa Älykäs kylä -hankkeiden ja niihin liittyvien valmistelurahahakemuksien käsittelyn tauolle. Hakemusten käsittely jatkuu keväällä 2024. Älykäs kylä -hankkeet ovat herättäneet paljon mielenkiintoa ja hankkeen on koettu olevan oiva ratkaisu kylien moderniin kehittämiseen. Viisarin hallitus on kuitenkin päättänyt laittaa Älykäs kylä -hankkeiden ja niihin liittyvien valmistelurahahakemuksien käsittelyn tauolle linjausten selventämisen ajaksi. Lisäksi […]

Vastuullisuus tuo toivoa! – koulutus ÄäneHubilla 11.12. klo 13-16.30

Yrityksen sosiaalisen vastuun työpaja maanantaina 11.12.2023 klo 13–16:30 ÄäneHubilla Missä ja miten yrityksesi tuottaa arvoa ihmisille? Millä tavoin yrityksesi sosiaalinen vastuu voi olla kilpailuetu? Tule ideoimaan oman yrityksen toimia sekä herättämään paikallisen yhteistyön verkostoja. Ilmoittaudu mukaan: yritysneuvonta@aanekoski.fi Kenelle? Tavalliset yrittäjät, päättäjät ja henkilöstöasiantuntijat mikro- ja pk-yrityksissä, jotka haluavat edistää yritystään sosiaalisen vastuun saralla ja luoda […]

YmpyräKS-etäaamukahvit: Kestävää rahoitusta mikroyrityksille Keski-Suomessa 17.11.

Tule kuulolle YmpyräKS-verkoston etäaamukahveille. Aiheena kestävä rahoitus mikroyrityksille Keski-Suomessa. Aamukahveilla Leader-rahoituksesta kertomassa Sanna Kiuru Leader Viisarilta. Yrityspuheenvuorossa Järki Särki Oy:n Ari Seppälä. Kestävä kehitys on yksi teemoista uudella rahoituskaudella ja edellytys rahoituksen saamiselle. Olethan jo tutustunut yrittäjän kestävän kehityksen oppaaseen täältä? Milloin? pe 17.11.2023 klo 8.30-9.30 Missä? Teams-etäkokouksena. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki Missä ilmoittaudun? täällä. Etäaamukahvit ovat osa YmpyräKS-verkoston […]

Leader Viisarin syyskokous 8.11.2023

Tervetuloa Leader Viisarin syyskokoukseen! Syyskokous järjestetään keskiviikkona 8.11.2023 klo 18:00 Viitasaarella. Tilaisuuden osoite: Niinilahden kylätalo (Niinijoentie 77, 44480 Viitasaari) Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat, toimintasuunnitelma, talousarvio sekä valitaan uusi hallitus. Ennen kokousta klo 17:30 kahvitarjoilu sekä mahdollisuus kuulla Niinilahden kylätalon esittely. Esityslista Leader Viisarin toimintasuunnitelma 2024 Leader Viisarin talousarvio 2024 Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa […]

Inspiraatiota ja kokemusten vaihtoa – Belgialaiset tutustuivat Keski-Suomen Leader-toimintaan

Hienoja esimerkkejä kyliltä kelpaa esitellä ulkomaalaisillekin vieraille! Leader JyväsRiihi ja Viisari saivat vieraikseen Belgian Antwerpenin alueen Leader-ryhmien toiminnanjohtajat. Kolmen päivän aikana Leader-kollegoiden kanssa vaihdettiin mm. hyviä käytäntöjä, kuultiin belgialaisesta Leader-työstä ja tutustuttiin tietenkin Keski-Suomen upeisiin Leader-kohteisiin. Talkooesimerkit ja yhteisöllisyys innostivat JyväsRiihen alueella Belgialaisten Keski-Suomen matka alkoi tutustumisella JyväsRiihen alueeseen. Ensimmäisenä vierailukohteena oli Säynätsalo-seuran tilat Säynätsalon […]

Viisarin valintajakso jatkuu maanantaihin 18.9.2023 saakka

Hyrrä hyytyy hetkeksi Viisarin meneillään olevaa valintajaksoa venytetään maanantaihin 18.9. klo 23.59 saakka Hyrrän huoltokatkojen takia. Hyrrä pätkäistään poikki perjantaina 15.9. klo 16.15. Huoltokatkon aikana Hyrrässä ei voi tehdä hakemuksia. Katko päättyy viimeistään maanantaina 18.9. klo 8. Alun perin valintajakson oli tarkoitus päättyä perjantaina puoliltaöin.

Het kestävää kehitystä Viitasaarella! 26.9.2023 klo 9-11

Hei Yrittäjä! Olet varmaan kuullut sanayhdistelmän kestävä kehitys? Tiedätkö, miten se liittyy yritykseesi ja mitä ja miksi tämän asian eteen kannattaisi tehdä jotain? Kiinnostaako tietää miten kestävä kehitys ja kilpailuetu liittyvät toisiinsa? Jos vastasit yhdenkin kerran kyllä, niin nyt on ainutkertainen mahdollisuus hypätä kyytiin ja oppia näkemään kestävä kehitys mahdollisuutena! Luovuuttaja Mari Leskinen auttaa yrittäjiä […]

Keski-Suomen kiertotalousmessut 21.09.2023

Kiertotalousmessut

Keski-Suomen kiertotalousmessut järjestetään 21.09.2023 klo 09:00 – 17:00 Jyväskylän yliopiston päärakennuksella. Leader JyväsRiihellä ja Viisarilla on yhteinen esittelypiste messuilla. Tervetuloa Keski-Suomen kiertotalousmessuille! Kiertotalousmessut tuovat yhteen kiertotalouden osaajia ja ratkaisujen kehittäjiä sekä toisaalta tahoja, jotka näitä ratkaisuja kaipaavat. Messuilla on luvassa puheenvuoroja, näytteilleasettajia ja verkostoitumista. Kiertotalousmessujen tavoitteena on edistää kestävän elinvoiman mahdollisuuksia Keski-Suomessa ja lisätä tietoisuutta […]

Hae sivuilta