EU-lippu liehuu

Keski-Suomen maaseudulle rahoituskauden viimeiset kehittämiseurot

Keski-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät myönsivät vuoden 2022 loka-joulukuussa maaseuturahastosta maakunnan yrityksille ja hanketoimintaan yhteensä reilut kaksi miljoonaa euroa. Päätökset olivat päättyvän rahoituskauden viimeiset. Tiedotteen liitteistä tarkemmat tiedot kaikista tuensaajista. 

ELY-keskus myönsi maaseuturahastosta vuoden 2022 viimeisellä vuosineljänneksellä reilut 1,1 miljoonaa euroa. Kolmasosa tuista myönnettiin kehittämishankkeille ja kaksi kolmannesta suoraan yritysten investointeja tukemaan. Samalla päättyi EU:n rahoituskausien välissä ollut kahden vuoden siirtymäkausi.

Yritysinvestoinneissa näkyivät toimitilojen laajennukset ja uusien tilojen hankinta. Uudistettuja toimitiloja rakentuu Hankasalmelle TMK Energiakoura Oy:lle, Jämsän Halliin CSI Composite Solutions and Innovations Oy:lle sekä Saarijärvelle Termex-Eriste Oy:lle. Useampi yritys tarttui myös EU:n elpymistukien tarjoamaan mahdollisuuteen siirtyä uusiutuvan energian hyödyntämiseen ja aurinkopaneeleita asennetaan yrityksiin ympäri maakunnan. Muut tuet myönnettiin liiketoiminnan kasvuinvestointeihin.

Hankerahoituksessa keskitytään ilmastoviisaisiin metsänhoitomenetelmiin, maatalouden ja muiden maaseudun yritysten resurssien yhdistämiseen sekä yritysten markkinointiyhteistyöhön. Vuoden viimeinen neljännes päätti kahden vuoden rahoitusjakson, jolla Keski-Suomeen myönnettiin yli kymmenen miljoonaa euroa. Uusi kausi uusine varoineen aloitetaan keväällä 2023.

– Seuraava viiden vuoden ajanjakso rahoituksessa on käynnistymässä, sanoo yksikön päällikkö Pertti Ruuska, Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Rahoituksen kokonaismäärään tullee Keski-Suomessa korotusta. Monien tuttujen välineiden lisäksi jotain uuttakin on tarjolla. Yritysten kehittämisavustus tekee paluun ja kokonaisuudessaan ilmasto- ja ympäristötoimet korostuvat.

Leader-ryhmiltä yli miljoona euroa yrityksille ja yhteisöille

Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samalla vuosineljänneksellä maaseudun yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä yhteensä reilulla miljoonalla eurolla, josta yrityksille myönnettiin noin 284 000 euroa ja yhteisöille vajaa 800 000 euroa.

Päättyvän rahoituskauden viimeiset yritystuet myönnettiin muun muassa matkailu-, metalli- ja metsäteollisuusalan yrityksille eri puolilla Keski-Suomea. Investointitukea sai esimerkiksi liikuntapaikkarakentamiseen erikoistunut Trail It Oy Uuraisilta sekä muuramelainen Riihivuori Resort ekologiseen lumetusjärjestelmään ja rinnealueen laajennukseen. Konnevedellä kehitetään Häyrylänrannan vetovoimaa. Jämsäläinen Uusi-Yijälän tila kehittää omaa saunamaailmaa. Karstulassa Hirsityö Heikkilä Oy kehittää hirsituotantoaan ja Pihtiputaalle perustetaan pontikkatehdas.

Yleishyödyllisissä hankkeissa Himos-Jämsän ulkoilureitistölle kehitetään alueen yritysten kanssa ympärivuotista toimintaa ja käyttöä. Saunakylän ympärivuotisia mahdollisuuksia lisätään rakentamalla uusia tiloja. Kotiseututyötä tehdään Konnevedellä vihreän kulttuuriperinnön muodossa ja Keuruun Haapamäellä rautatiekulttuuria elävöittämällä. Maaseudun yhteisiä liikunta- ja virkistyspaikkoja kunnostetaan ympäri maakunnan. Viitasaaren Ilmolahden kylälle rakennetaan näköalatasanne ja venevalkama – uimaranta, Kinnulaan polkutraktoripuisto. Hankasalmella tehdään raviratsastus- eli monté-opas ja Kuhmoisiin rakennetaan metsäreitti ratsastajille.

Tarkemmat tiedot kaikista tuensaajista löytyvät liitteistä.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö, Pertti Ruuska p. 0295 024 121, Keski-Suomen ELY-keskus
Leader-ryhmien hanke- ja yritysrahoitus: www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot

Liite 1: Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämä maaseuturahoitus Q4/2022
Liite 2: Keski-Suomen Leader-ryhmien myöntämä maaseuturahoitus Q4/2022

ELY-logo

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta