Mäntymetsä, jossa majoitusmökki

Metsän keskellä on tilaa hengittää

Hankasalmen Säkinmäellä Marjo Ylönen majoittaa vieraita keskellä metsää, kaukana naapureista. Leader-tuen avulla pienestä kokeilusta kasvoi oikeaa liiketoimintaa.

Matkailuresorttien igluissa on Marjo Ylösen mielestä yksi vika: ne ovat usein kylki kyljessä.

Hankasalmen Säkinmäellä asia on toisin. LuontoVireen metsämajoitteiden väliin jää vähintään 150 metriä metsää. Kun ympärillä on vain luontoa, oma rauha säilyy.

– Yksityisyys on meidän luksusta, Ylönen sanoo.

LuontoVireen yrittäjä Marjo Ylönen. Kuva: Marjo Ylönen

Idea syntyi retkillä

Unelma metsämajoituksesta syntyi jo vuosia sitten. Ylönen liikkuu paljon luonnossa ja etsii mielellään kiinnostavia paikkoja läheltä kotia. Retkillä mieleen alkoi hiipiä ajatus: olisipa hienoa yöpyä tällaisissa paikoissa helposti ja mukavasti.

– Siellä tuli joskus huokaistua, että hitsit, olisipa tämäkin hieno paikka olla yötä.

Idea jäi muhimaan. Inspiraatiota antoi netistä löytynyt tarina suomalaisnaisesta, joka vuokrasi vuorimajaa Itävallassa. Ylönen alkoi hahmotella omaa versiotaan luontomatkailusta kotikulmille.

Vuonna 2019 syntyivät ensimmäiset retkeilyryhmät ja palvelupaketit. Ensimmäiset varauksetkin tulivat, mutta sitten tuli korona, joka peruutti kaiken. Jälkikäteen Ylönen näkee senkin hyvänä asiana. Pakkotauko antoi aikaa miettiä, mitä muuta yritys voisi tehdä.

– Korona-aikana kokeiltiin kaikenlaista. Se oli kokeilujen vuosi.

Yksi kokeilu alkoi näyttää erityisen lupaavalta: oma majoite keskellä luontoa.

Kokeilusta liiketoiminnaksi

Ensimmäisen metsämajoitteen prototyyppi syntyi Leader-kokeilutuen avulla. Perinteistä mökkiä Ylönen ei halunnut. Majoitteen piti olla sarjavalmisteinen, ja alkuperäisenä ajatuksena oli alkaa valmistaa rakennuksia myyntiin. Suunnittelussa auttoi teollinen muotoilija.

Alkuperäinen idea sarjavalmistuksesta vaihtui kuitenkin pian oman yrityksen matkailukäyttöön tulevan muutaman majoitteen rakentamiseen. Mökkikylää Säkinmäelle ei silti ole tulossa.

– Meillä on neljä rakennuspaikkaa ja vaikka kuinka rakennusoikeutta, mutta koskaan ei tule mökkikylää, Ylönen toteaa.

Luontoa on kunnioitettu myös rakentamisessa. Sähkö ei tule verkosta vaan auringosta, pihoja ei ole myllätty koneilla, eikä majoitteissa ole perinteistä vesivessaa vaan kompostoiva biokäymälä. Luonto saa pysyä luontona.

Metsämajoite tarjoaa matkailijalle elämyksellistä luontomajoitusta Hankasalmen Säkinmäellä. Kuva: Tiina Seppälä

Tuki madalsi riskiä

Leader-tuella on ollut LuontoVireen matkalla monta roolia. Kokeilutuki auttoi ensimmäisen prototyypin suunnittelun kanssa. Myöhemmin yritys on saanut investointitukea kahden metsämajoitteen ja kahden saunan rakentamiseen sekä kehittämistukea digitaalisen näkyvyyden parantamiseen.

Ylöselle etenkin kehittämistuki on ollut tärkeä. Eurot, verot ja kirjanpidon hän hallitsee pitkän yrittäjäuransa ansiosta, mutta digimarkkinointi oli uusi maailma.

– En ehkä olisi hennonnut itse ostaa niitä asiantuntijapalveluita. Niistä on ollut kyllä konkreettista hyötyä.

Tärkeintä on silti ollut se, että tuet yrityksen eri vaiheissa pienensivät epäonnistumisen riskiä. Kukaan ei voinut tietää etukäteen, löytäisikö metsän keskelle rakennettu erikoismajoitus asiakkaansa. Säkinmäki ei ole kaupungin kupeessa, eikä lähellä ole ravintoloita tai muita matkailupalveluita.

– Ilman tukea olisin vähän niin kuin puuhastellut. Mutta tuen myötä tästä tuli oikeaa liiketoimintaa.

 

Sauna kylpyvalmiina. Oikealla majoite sisältä. Kuvat: Marjo Ylönen

 

Rakkaudesta kotiseutuun

Nyt takana on kaksi hyvää kesää. Molempina majoitteet ovat olleet lähes koko ajan varattuina, ja Ylönen katsoo tulevaisuuteen luottavaisena.

Suurin osa asiakkaista on suomalaisia pariskuntia, mutta myös ulkomaiset matkailijat ovat löytäneet paikan. Viime vuonna vieraita tuli jo 12 maasta, aina Hongkongia myöten.

Ylönen ihmettelee itsekin, kuinka kaukaa Säkinmäelle tullaan.

– Mietin välillä, että mitähän ne ihmiset ajattelevat, kun ajavat tänne keskelle ei mitään.

Asiakkaiden mielestä sijainti on kuitenkin juuri hyvä. Keskeltä ei mitään löytyy jotain, mitä ei joka paikasta saa: oma rauha.

Tyypillinen metsämajoitteiden vieras on 35–55-vuotias pariskunta tai muu kahden hengen seurue. Osa juhlii vuosipäivää tai on häämatkalla, osa haluaa vain nukkua luonnon keskellä mukavasti.

Isommille porukoille LuontoVireellä on muutakin tarjontaa. Ylönen opastaa yhä ryhmiä luontoretkille, ja lähistöllä on myös Haukilammen tunnelmatupa rantasaunoineen sekä Lyyrapuun laavu. Tupaa vuokrataan juhliin ja porukkapäiviin, vaikkapa häihin, polttareihin ja työhyvinvointipäiviin.

Kaiken takana on Ylösen oma suhde luontoon.

– Rakastan kotiseutua ja lähiluontoa, hän summaa.

 

Tutustu yrityksen kotisivuihin täällä: https://www.luontovire.fi/

 

Kuvat Marjo Ylönen ja Tiina Seppälä (artikkelikuva Tiina Seppälä)

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Silmun taidepaja

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.