Idylli-hankkeen pistoaitatyöpajassa Hankasalmen museokylässä rakennettiin aitaa ja saatiin oppia biohiilestä.

Hankasalmen kirkonkylällä lokakuinen keskiviikko on kolea ja syyssään täydentää tihkusta pauhuun vaihteleva vesisade. Museokylän Hallan tuvassa on kuitenkin lämmin tunnelma: isossa leivinuunissa puut palavat rätisten, kahvi on tuoretta ja toistakymmentä perinnetöistä kiinnostunutta on kokoontunut Maaseudun Sivistysliiton pistoaitatyöpajaan. Työpaja on osa Keski-Suomen ELY-keskuksen rahoittamaa Idylli – ilmastotekoja digiajan ympäristössä -hanketta, jonka päätoteuttaja on Maaseudun Sivistysliitto ja osatoteuttaja Keski-Suomen Kylät ry. Hankasalmella työpajan järjestelyissä on mukana myös Hankasalmen kotiseutuyhdistys.

Vaikeat vitakset

Päivän alkuun Maaseudun Sivistysliiton ympäristötiimin kehittämispäällikkö Timo Reko kertoo innostavasti pistoaidan rakentamisvaiheita ennen töihin ryhtymistä. Teoriaosuuden jälkeen viritellään sadevaatteita jälleen ylle ja siirrytään ulkoilmaan. Ensimmäisenä Timo Reko näyttää, kuinka vitakset tehdään.

– Pistoaitaan ei käytetä ruuveja tai nauloja vaan puuvitaksia, Reko kertoo.

Sopivan kokoinen kuusi otetaan käsittelyyn, puukolla avustetaan latvapäästä, että runko saadaan halki ja sitten alkaa puun repiminen kahteen osaan.

– Tässä kannattaa käyttää peukaloita ohjaamassa halkomista. Jos alkaa mennä toispuoleiseksi, saa peukaloiden avulla tilannetta korjattua, Reko neuvoo.

– Entisaikaan tämä oli vanhojen isäntien tai pikkupoikien hommaa, sota-aikaan naistenkin, eli onnistuu kyllä kaikilta.

Vitaksien teko ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa, kuin Rekon esimerkki antoi ymmärtää. Sen saavat huomata kurssilaiset, jotka ottavat kokeilukuuset käsiinsä. Puuta on vaikea saada halkeamaan, puolittaminenkaan ei suju rekomaisen sukkelaan ja epäilykset omasta kyvykkyydestä entisajan töihin alkavat nousta pintaan.

Seipäiden suojaaminen laholta

Suotta ei jäädä suremaan vitaksen teon vaikeutta, vaan seuraava työvaihe on jo alkamassa. Kartiohiiletin nostetaan peräkärrystä pihaan ja lastataan kuivilla polttopuilla. Kun liekit leimuavat kunnolla, alkaa aidan seipäiden hiiletys. Seiväspuun tyveä kärytetään tulessa mustanharmaaksi noin 30 senttimetrin matkalta.

– Tämä poltto on luontaista lahonestoa, kertoo nuotion äärellä Maaseudun Sivistysliiton ympäristötiimin projektikoordinaattori Heli Kallio-Kauppinen.

Tarpeeksi poltettu seiväspuu saa jäähtyä kostealla nurmikolla. Näiden alkuvalmisteluiden jälkeen päästään viimein aidantekoon. Hankasalmen museokylää kiertää parhaat päivänsä nähnyt riukuaita. Koulunpuoleinen kulmaus on päivän työpaikkana, ja ensimmäisenä puretaan vanhaa aitaa pieni pätkä.

– Minä olen kauhean hyvä rikkomaan asioita, niin tämä on ihan minun juttuni, kuuluu kurssilaisten seasta ilahtunut ääni.

Aidanteon monet muistisäännöt

Uusi aita mallataan samoille kohdille, ja Reko lyö rautakangella ensimmäiset uuden aidanseipään paikat, kaksi rinnakkain.

– Seipäät laitetaan menosuuntaan noin kymmenen asteen kulmaan, näin aidasta tulee tukevampi, koska aita painaa seipäitä suoraan.

Seuraavaksi lyödään uudet paikat aidanseipäille.

– Kanki ja kenkä, Reko opastaa muistisäännön sopivaan seipäiden väliin. Siis rautakangen mitta ja siihen tekijän kenkä vielä päälle.

Aika lähelle maantasoa seipäisiin lyödään kirveellä pienet kolot ja nyt on aika vitsaa vääntää, nuorena tai vähän vanhempanakin. Vitas mallataan koloihin ja käännetään kahden seipään väliin kahdeksikoksi. Vitaksen varaan asetetaan riuku.

– Aina kun maata kohdin, tyvi alaspäin, Reko jakaa seuraavan muistisäännön.

Uusia seipäitä laitetaan pystyyn, vitaksia kieputetaan kahdeksikolle ja riukuja asetellaan muistisäännön mukaisesti.

Mikrobihotelli rakentuu tulessa

Rakennustöiden lomassa Heli Kallio-Kauppinen perehdyttää biohiileen tulen äärellä.

– Kartiohiilettimeen lisätään kerros kerrokselta puuta palamaan. Tässä tuli ei saa ilmaa alhaalta, joten puu ei muutu tuhkaksi. Puuta lisätään kerros kerrokselta, jolloin hiilipatja nousee.

Kun hiiltä on saatu haluttu määrä kasaan, tuli sammutetaan vedellä, lumella tai maalla, mitä nyt on parhaiten tarjolla.

– Nopeasti sammutettu hiili on huokoisempaa, Kallio-Kauppinen kertoo sammutuksen tärkeydestä.

Jäähtyneenä hiili on käytettävissä haluttuun tarkoitukseen.

– Jos biohiiltä käytetään maanparannukseen, mukaan lisätään ravinteita ja vettä. Ravinteiksi käy esimerkiksi kanankakka tai bokashi-neste. Kesäkukkamullassa voi olla lisättynä biohiiltä, sillä se luovuttaa vettä hitaammin, kertoo Kallio-Kauppinen esimerkkejä.

– Biohiili on mikrobihotelli, joka tekee ravinteita maaperään. Gramma biohiiltä sisältää jalkapallokentän verran pinta-alaa, johon ravinteet ja mikrobit voivat asettua.

Kun aidanteko on täydessä touhussa, on saavutettu puolipäivä ja lounastauko. Hallan tuvassa on tarjolla herkullinen hernekeitto ja pannukakkukahvit. Hyvällä työporukalla on ilo jatkaa myös iltapäivä aidan rakennusta.

Meidän kaikkien kulttuuriperintö

Päivän tuloksena on kurellista, karjalaista pistoaitaa. Kurellinen viittaa kurkilintuun, sillä aidanseipäitä laitetaan tukemaan viistossa kaksi seiväspuuta. Molemminpuolinen viistous puolestaan muistuttaa kurkiauraa.

– Tuet auttavat etenkin talvisin, kun lumen paino vääntää aitaa, Reko huomauttaa.

Valmis kurellinen, karjalainen pistoaita istuu maisemaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Hankasalmen museokylän rakennukset ovat 1600–1800-luvuilta peräisin, ja pitäjään on tullut paljon Karjalan evakkoja.

Vanha, väistyvä aita on rakennettu Maaseutukehityksen Leader-hankkeella. Hankasalmen museokylää on muutenkin vuosien mittaan korjattu ja kohennettu Leader-rahoituksella. Työpajassa saatiin aikaiseksi uutta aitaa parisenkymmentä metriä, ja korjauksen jatko selviää kotiseutuyhdistyksessä aikanaan. On kuitenkin kaikille yhdistyksille rohkaisevaa, että toiminnan tukena on monenlaisia eri asiantuntijatahoja, rahoituskanavia ja avustusmalleja. Onhan suomalaisesta kulttuuriperinnöstä huolehtiminen meidän kaikkien asia.