Antti Ikonen työskentelee Hankasalmen kunnalla ja on tehnyt jo kahdeksan tietokirjaa. Hän tarjoaa tässä jutussamme vinkkejä kirjahankkeiden toteuttajille. Kirjahankkeissa kannattaa varautua useampien vuosien työhön. Historian tutkiminen tarjoaa aina tutkijoilleen mieluisia yllätyksiä. 
”Kaikuja ja heijastuksia Hankamäeltä” oli Hankasalmen kunnan sivistystoimen hyvinvointipalveluissa työskentelevälle Ikoselle kuudes paikallishistoriallinen tietokirja. Kirjahankkeet ovat aina kestäneet 2–5 vuotta.
– Kahta vuotta voi pitää mielestäni minimiaikana hyvää lopputulosta tavoiteltaessa, koska raa’an työn lisäksi kokonainen näkemys tarvitsee aikaa kypsyäkseen, Ikonen sanoo.
Työn tekeminen vaatii luonnollisesti riittävät resurssit. Hankamäen kyläkirjan toteutuksen mahdollistanut Leader-rahoitus mahdollisti julkisen hakumenettelyn kautta valitulle kirjoittajalle eli Ikoselle noin vuoden mittaisen päätoimisen paneutumisen tutkimus- ja kirjoitustyöhön.
– Sen lisäksi työtä tehtiin ennen ja jälkeen muiden toimien ohessa niin, että kirjahanke kesti kokonaisuudessaan noin kolme vuotta. Hakeuduin itse virkavapaalle päätyöstäni tämän hankkeen toimeksi saatuani.
Arto Hölttä Joutsan Kotiseutuyhdistyksestä oli mukana tekemässä ”Jousan kylän vaiheita” -kirjaa. Asioiden tutkiminen on hänen mukaansa työn mielenkiintoisinta osuutta ja Ikosen tavoin myös hän korostaa, että asioiden tutkimiseen pitää varata riittävästi aikaa.
– Meidänkin määräaika lähestyi loppuaan nopeasti, mutta juttuja oli valmiina varsin vähän. Meinasi iskeä päälle paniikki, kuinka selviämme maaliin kunnialla. Usein käy niin näissä kyläkirja-asioissa, että lopussa tulee hirveä kiire, se meinasi yllättää meidätkin.
Hölttä sanoo työryhmän myös oppineen, että juttuja pitää kirjoittaa sitä mukaa kuin niitä tutkitaan. Sillä tavalla tulisi kerralla valmista, eikä tarvitsisi käydä samoja asioita moneen kertaan läpi. Juttujen tallentamisessa pitäisi myös olla jokaisella oma tallennusjärjestelmä ja lisäksi selkeä yhteinen tallennuspaikka, ettei juttuja katoaisi.
Kirjan tekeminen on vahvasti ryhmätyötä
Jokainen kirjantekoprosessi on Antti Ikosen mukaan aina omanlaisensa taival erityisine inhimillisine piirteineen. Tekijäporukasta muodostuu eräänlainen perhe vahvuuksineen, heikkouksineen ja omanlaisine keskinäishaasteineen.
– Hyvin johdettu yhteistoiminta prosessin koko mitassa on kaikki kaikessa. Jokainen kunnolliseen lopputulokseen tähtäävä paikallishistoriahanke tarvitsee sitoutuneen, jämäkän ja näkemyksellisen ohjausryhmän, joka edustaa vahvaa ja laaja-alaista paikallistuntemusta, Ikonen vinkkaa.
Ryhmässä pitää olla ennakkoluulottomuutta, joustavaa yhteistyökykyä sekä valmiutta kääriä hihat kovaan yhteiseen rutistukseen.
Toiseksi hanke tarvitsee ammattimaista osaamista tiedonkeruun kannustavasta ohjeistamisesta monipuoliseen tutkimustyöhön, esityksen rakenteelliseen suunnitteluun, itse kirjoitustyöhön, avustavien kirjoittajien rekrytoimiseen ja ohjaamiseen sekä kuvitussuunnitteluun. Ollakseen kiinnostava ja kohteensa arvoinen, paikallishistoriakirjan on oltava kaikin puolin vakuuttava paketti.
– Tavoitteeksi kannattaa aina asettaa kirja, jonka lukukokemus vie mennessään ensilehdiltä viimeiseen pisteeseen, Ikonen muistuttaa. Graafisen ilmeen onnistumisen varmistaminen on luonnollisesti myös äärimmäisen tärkeä osa kokonaisuutta.
Myös Arto Hölttä Joutsan Kotiseutuyhdistyksestä allekirjoittaa tämän.
– Olisi eduksi, jos tekijöiden joukossa olisi useampi henkilö, joilla olisi hallussa hyvät tekstin- ja kuvankäsittelytaidot. Kannattaa myös harkita palvelujen ostoa, jos ei joukosta löydy näitä taitoja.
Työ yllättää usein tutkijansa
Ikoselle Hankamäen kyläkirjan yksi erittäin vahva kokemus oli satojen vuosien mittaisten sukulinjojen jatkuvuus menneiltä vuosisadoilta nykyisyyteen saakka. Hankamäkeläinen paikkauskollisuus sukupolvesta toiseen oli ulkopuoliselle vaikuttava ”löytö”. Toisaalta myös päinvastainen asia eli laajamittainen muuttoliike entisaikoina yllätti mittakaavallaan.
– Esimerkiksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteen molemmin puolin elettiin vaihetta, jolloin koko ajan joku oli matkalla Hankamäeltä Amerikkaan tai palaamassa sieltä. Tämä vahva ”kulttuurivaihto” näkyy mm. tämän päivän hankamäkeläisessä rakennuskannassa, Ikonen sanoo.
Arkitiedosta irtautuneiden muutamien talojen nimien vuosisatojen taakse johtavan alkuperän ”keksiminen” kuului myös hienoihin hetkiin matkan varrella. Eli historiasta löytyi melko vakuuttavasti ne henkilöt, joiden mukaan esimerkiksi Hankamäen vanhimman osan eli yläkylän talot Pekkala, Piatta ja Olli ovat saaneet nimensä.
Kuva yllä: Okkerin talo vuodelta 1927 (Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen arkisto). Uudempi kuva samasta pihapiiristä vuodelta 2018 (ilmakuvannut Hannu Hänninen).
Paikallishistoriat yhdistävät sukupolvia
Vuonna 2018 julkaistussa Suomen Kulttuurirahaston laajassa tutkimuksessa saatiin vahvaa näyttöä, että kyläyhteisöt niin kasvu- kuin asuinympäristöinä ovat merkittäviä yksilön minäkuvalle. Maaseudun haja-asutusalueella kasvaneista peräti 77 % koki lapsuudenkylänsä itselleen edelleen tärkeäksi. Myös aikuiselämäänsä maaseudulla eläville oma kylä on selvästi tärkeämpi kuin lähiyhteisöt ihmisille keskimäärin.
Ikonen allekirjoittaa tämän näkemyksen paikallishistorian merkityksestä nykyihmisille.
– Moni havahtuu jossain vaiheessa kysymään itseltään, miten minusta tuli minä.
Esimerkiksi hankamäkeläisyys tuntuu merkitsevän ikäluokkia yhdistäviä vahvoja sukupolvikokemuksia.
– Lisäksi jokaisella hankamäkeläisellä on oma ainutlaatuinen tarinansa, jollaisia toivottavasti mahdollisimman moni lukija kykenee sijoittamaan Hankamäen kyläkirjan rivien väleihin. Kirjan ”äidin”, Malla Erosen toiveen mukaisesti kirjaan on pyritty tutkimuksellista taustaa vasten heijastamaan “vanhan Hankamäen henki” – niin kuin vain kaiuista on voitu kiinni saada.
– Kotikylä on parhaimmillaan voimavara, joka kantaa läpi elämän. Hankamäen kirjahankkeessa mukana oleminen näytti minulle näitä asioita hyvin läheltä, Ikonen kiittää.
Kannattaa tutustua myös Suomen Kotiseutuliiton aineistoihin, esim. Kotiseutututkimuksen ABC-käsikirjaan:
Kotiseutututkimuksen ABC – Suomen Kotiseutuliitto
Teksti: Antti Ikonen ja Virpi Heikkinen
Kuvat: Hankamäen ja Joutsan Kotiseutuyhdistykset
