Kineettisen taiteen talo Joutsassa haastaa mielikuvituksen ja fysiikan

Taidelaitos ja kulttuuriyhdistys Haihatuksen Henki ry on muuntanut joutsalaisen autiotalon ainutlaatuiseksi galleriaksi ja uudeksi matkailukohteeksi. KITAan eli Kineettisen taiteen taloon muovautuu kokonaistaideteos, joka sisältää huikean määrän kekseliäisyyttä ja DIY (Do It Yourself) -henkeä.

Näyttelyn taiteellinen johtaja Tuomo Vuoteenoma: Mitä ihmettä on kineettinen taide?

– Kineettisen taiteen talossa on esillä luonnonvoimat kiehtovalla tavalla yhdistävää, tavalla tai toisella liikkeeseen perustuvaa taidetta. Näyttelyn uumenissa on koettavana kineettisiä veistoksia, installaatioita, grafiikkaa, ääni- ja valotaidetta sekä performansseja. Lisäksi hyödynnetään talon ympäristöä ja rakenteita.

Toisin sanoen, kineettinen taide perustuu liikkeeseen, kuten mobilet tai liikkuvia osia sisältävät veistokset ja rakennelmat. Liike voi vaatia katsojan aktiivisuutta tai esimerkiksi koneistoa, tietotekniikkaa tai magneettisuutta.

Gallerian ensinäyttelyn taiteilijat ovat Suomesta ja ulkomailta: Kati Hyyppä, Jari Johannes, Antti Immonen, Walerija Peter, Mimosa Pale ja Tuomo Vuoteenoma itse.

tuomo katselee kineettistä taideteosta

– Itse talo, Kita, aukeaa Joutsaan, aivan Nelostien kupeeseen näyttävälle järvitontille. Vuosia tyhjillään ollut autiotalo on ehostettu talkoolaisten voimin kevään ja kesän mittaan ainutlaatuiseksi kitagalleriaksi, Vuoteenoma iloitsee paria päivää ennen avajaisia heinäkuun alussa kesällä 2022.

Tuomon perhe keinussa Kita-taidekeskuksen edessä.
Taiteilijapariskunta Tuomo Vuoteenoma ja Mimosa Pale ovat perheineen vastikään muuttaneet Joutsaan ja ovat innoissaan maaseudun elämästä ja mahdollisuuksista.

Haihatuksen juuret kineettiseen taiteeseen erikoistumiselle löytyvät vuosia jatkuneesta työstä Avantgardevekkula -näyttelykonseptin parissa, jonka yhtenä painopistealueena ovat olleet kineettiset veistokset ja installaatiot.

Kyseessä on inhimilliseen uteliaisuuteen kannustava taidenäyttely, jonka teokset ovat visuaalisesti vaikuttavia, mutta myös ajatuksellisesti haastavia. Kiperistäkin aiheista löytyy riemun ja mielikuvituksen avulla rakentavia ja sielullisia avainlastuja sekä näköaloja avaavia huippukohtia.

Hankkeen maaseuturahoitus tulee Leader Maaseutukehitys ry:n kautta. Toiminnanjohtaja Tiina Seppälä kiittelee tekijöiden innovatiivisuutta.

– Toiminta on erilaista ja merkittävää, koska tässä on luotu uudenlainen kulttuuri- ja matkailukohde, jolla yritetään houkutella matkailijoita vierailemaan Joutsassa. Toivottavasti tästä paikasta tulee monivuotinen kesänäyttelypaikka- ja vierailukohde!

Myös paikallinen ravintola Huttula on ollut tärkeä hankkeen tukija. Itse talo on vuokralla ravintoloitsijalta. Lisäksi käynnissä on mesenaatti-joukkorahoitus, jonka kautta kuka tahansa voi tukea uuden aloittavan gallerian tarpeellisia hankintoja.

Tarkista Kitan aukiolot paikan nettisivuilta. Näyttely löytyy osoitteesta Tokerontie 11, Joutsa. Kahvio ja WC -palvelut sekä parkkipaikka autoille sijaitsee läheisen Huttula -ravintolan ympäristöstä.

Katso myös video, jolla Tuomo Vuoteenoma ja Mimosa Pale kertovat lisää!


Lisätietoa:
haihatus.fi/kita ja Kitagalleria Facebook

Teksti ja kuvat: Virpi Heikkinen

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta