Kevään 2024 Leader-päivät järjestettiin Laukaan Peurungassa 14.–16.5. Tapahtumaan osallistui parisataa Leader-ryhmien, ELY-keskusten, Ruokaviraston ja maa- ja metsätalousministeriön asiantuntijaa.
Päivillä keskusteltiin EU:n maaseuturahoituksen tulevaisuudesta ja esiteltiin rahoituksen vaikutuksia Keski-Suomessa. Tilaisuutta isännöivät Keski-Suomen neljä Leader-ryhmää: JyväsRiihi, Maaseutukehitys, Vesuri-ryhmä ja Viisari.
Etko-tapaamisia ja yhteistä illanviettoa
Leader-päivät käynnistyivät Peurungassa etko-tapaamisilla. Ympäristö- ja ilmastotapaamisessa pohdittiin, mistä rakentuu hyvä ympäristöhanke ja Kalaleaderit keskustelivat vertaisarvioinnin kehittämistä. Myös alueelliset maaseutuviestinnän koordinaattorit ja ruotsinkielisestä kehittämistyöstä kiinnostuneet järjestivät omat tapaamisensa.
Illalla kokoonnuttiin ravintola Peurankelloon, jossa Laukaan kunta ja Keski-Suomen Leader-ryhmät toivottivat vieraat tervetulleiksi. Ravintolassa päästiin myös nauttimaan paikallisesta livemusiikista ja herkullisesta burgerbuffasta.
Rinnakkaistapaamisia ja retkeilyä Keski-Suomessa
Leader-päivien toinen päivä alkoi rinnakkaistapaamisilla, joissa päästiin keskustelemaan Leader-työn ajankohtaisista teemoista. Rinnakkaistapaamisissa kokoontuivat Leader-parlamentti, ELY-keskusten ja hallinnon Leader-asiantuntijat, viestintäasiantuntijat, Nuoriso-Leaderit ja Kalaleaderit.
Iltapäivällä lähdettiin tutustumaan Keski-Suomen maaseutuun paikallisten Leader-ryhmien järjestämillä retkillä. Retkillä esiteltiin Leader-rahoituksella tehtyä kehittämistyötä sekä sen vaikutuksia alueen yhteisöihin ja yrityksiin.
Viisarin retkipäivä sijoittui Suolahteen Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljille Keiteleen kuvankauniiseen rantamaisemaan. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa tutustumista Suolahden historiaan, Wanhaan asemaan, perinnetelakalle sekä Kotiseutumuseo Väksyyn. Retken viimeisenä kohteena vierailtiin Sörkän rannalla, jossa Akseli Gallen-Kallela on ikuistanut rantamaisemaa yhteen teoksistaan.
Vesurin retkellä suunnattiin lounaiseen Keski-Suomeen rallien ja saunan merkeissä. Unesco-maailmanperintökohteella, Petäjäveden vanhalla kirkolla, tutustuttiin sekä kirkon historiaan että alueen maaseutumatkailuun. Myös haapamäkeläinen rautatiekulttuuri tuli tutuksi. Koskenpään Rantapirtillä tutustuttiin luontomatkailuun ja ralleihin kyläkehityksen mahdollistajana, sekä ainutlaatuiseen ympäripyörähtävään rallisimulaattoriin. Viimeisenä etappina oli Suomen ainoa saunakylä Jämsän Juokslahdessa. Saunakylässä vierailijat saivat tutustua maailman suurimpaan savusaunojen kokoelmaan, joista vanhin on 1700-luvulta.
JyväsRiihen retkellä esiteltiin alueen uniikkeja yritysvisioita ja älykästä kyläkehittämistä. Retkellä tutustuttiin Uuraisille valmistuvaan luksusmajoituskohteeseen Lentokonehotelliin, kuultiin pumptrack-ratoja valmistavan Trail It oy:n kasvutarina ja maisteltiin JärkiSärki-tuotteita Komppa-Seppälän luomutilalla. Ylä-Muuratjärven kylätalolla yhdistykset esittelivät kulttuuri- ja turvallisuushankkeitaan, joilla on edistetty alueen älykästä kyläkehittämistä. Retkellä vierailtiin myös Havumäki Ranchilla, joka on Muuramessa sijaitseva skeittiparatiisi.
Maaseutukehitys vei retkeläisensä katsomaan Leader-taivaan tähtiä ja kuinka investoinneilla saadaan vaikuttavuutta. Rengasmatka Konneveden ja Hankasalmen kautta takaisin Peurunkaan sisälsi pysähdykset Konnevedellä Häyrylänrannan satamassa, joka on portti Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Hankasalmella vierailtiin Venekosken kesäteatterilla, Hankasalmen museokylässä juotiin päiväkahvit ja perehdyttiin perinnerakentamiseen, Varnes-Hippoksella kuultiin raviradan kehittämisestä, Murtoisten observatoriolla tutustuttiin tähtitieteeseen ja Grill Roomissa saatiin makupaloja katuruuan maailmasta.
Puheenvuoroja maaseudun kehittämisestä ja ständitorilla kiertelyä
Kolmantena päivänä kokoonnuttiin Peurunka Areenalle. Päivän avauspuheenvuorossa Keski-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön päällikkö Pertti Ruuska ja alueen Leader-ryhmien toiminnanjohtajat esittelivät maaseudun kehittämistyön tuloksia Keski-Suomessa. Mikko Kalliola opasti, kuinka sisäinen konttorizombie selätetään, ja Mastos oy avasi tulevaisuuden näkymiä yritysvastuullisuuteen sekä ESG-raportointiin. Aamupäivän aikana pohdittiin myös uusia yritystukimuotoja ja niiden käyttömahdollisuuksia. Osallistujat pääsivät kiertelemään ständitorilla, jossa esiteltiin mm. tekoälyn mahdollisuuksia viestinnässä, Lähiruokapäivää ja rakentamisen hankkeita.
Iltapäivällä kuultiin puheenvuoroja rahoitusympäristön muutoksista eri ministeriöiden näkökulmista. Sanna Sihvola maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi hienoja uutisia siitä, että maaseudun kehittämisen säästöt toteutetaan CAP-suunnitelman tavoitteita vaarantamatta. Yleisö antoi seisten aplodit työlle, jota on tehty maaseudun kehittämisen rahoituksen turvaamiseksi. Sihvola muistutti, että nyt tarvitaan entistä vaikuttavampaa Leader-työtä ja työn tuloksista viestimistä. Iltapäivän aikana kuultiin myös ajankohtaisia terveisiä Ruokavirastosta, maaseutuverkostoyksiköstä ja Suomen Kyliltä. Päivä päätettiin innostavasti, kun Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Olli Lehtonen kertoi tutkimustuloksia julkisen rahoituksen merkityksestä maaseudun elinvoimalle, ja Hankasalmen kunnanjohtaja Matti Mäkinen esitteli, miten Leader ja kunta muodostavat voittavan kaksikon.
Kolme päivää kestäneet Leader-päivät kokosivat maaseudun kehittäjät yhteen. Päivien aikana kuultiin ajankohtaisia puheenvuoroja, verkostoiduttiin ja saatiin uusia ideoita kehittämistyöhön! Keski-Suomen Leader-ryhmät järjestivät Leader-päivät yhteistyössä maaseutuverkostoyksikön kanssa.
Teksti ja kuvat: Keski-Suomen Leader-ryhmät