Future Skills -hanke rohkaisi nuoria yrittäjyyteen

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto POKEn toteuttaman hankkeen tavoitteena oli tutustuttaa erityisesti nuoret uusiin teknologioihin, kuten tekoälyyn, lisättyyn ja virtuaaliseen todellisuuteen, 3D-tulostamiseen, ohjelmointiin, robotiikkaan ja pelillistämiseen. Samalla uudistettiin mielikuvaa tulevaisuuden työmahdollisuuksista ja kevytyrittämisestä.

 

Teknologian nopea kehittyminen on mahdollistanut uusien sovellusten kehittämisen ja sen myötä se on myös lisännyt työmahdollisuuksia. Nopeasti leviävät trendit kiinnittävät huomion uusiin teknologioihin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin.

Leader Viisarin rahoittama ja Pohjoisen Keski-Suomen Ammattiopisto POKEn toteuttama Future Skills-hanke, pyrki saamaan kiinnostuneita tutustumaan uusiin teknologioihin ja auttamaan erityisesti nuoria verkostoitumaan ja kokeilemaan yrittäjyyttä. Hankkeen toteuttamiseen osallistuivat POKEN Digilabin henkilöstön lisäksi ja myös nuoret opiskelijat sekä yrittäjät alueelta. Hanke toteutettiin ajalla 1.1.2020- 31.12.2022.

Yksi hankkeen tavoitteista oli järjestää työpajoja, joita järjestettiin ympäri pohjoista Keski-Suomea. Työpajoissa tutustuttiin erilaisiin sovelluksiin, kuten virtuaaliseen AltSpace -tilaan, virtuaalilaseihin, 360-kameroihin sekä tekoälyyn. Näiden työkalujen avulla työpajoissa mietittiin myös, kuinka niitä voisi hyödyntää työelämässä ja yrittäjyydessä. Hanketta oli kehittämässä myös POKEn Digilabin henkilöstö, jolla on huippuosaamista uusista teknologioista. Hankkeen toinen vetäjä Katja Huttunen on myös erikoistunut työssään uusien teknologioiden soveltamiseen etenkin sotealalla. Katjan kiinnostus teknologiaan ja sen nopeaan kehitykseen herätti halua jakaa tietoutta myös muille, etenkin nuorille.

– Nuorilla on paljon taitoja, joiden he eivät tajua olevan kysyttyjä. Heillä voi olla esimerkiksi jokin harrastus, jota voisi tehdä työnä tai josta voisi ainakin saada lisätuloja. Joskus he tarvitsevat apua ja rohkaisua yrittäjyyden aloittamiseen, Huttunen kertoo.

Työpajoissa kokeiltiin erilaisia teknologioita eri toimialoille.

Kehittyvän teknologian oppiminen on Huttusen mukaan tärkeää, sillä usein pelätään asioita, joista ei tiedetä. Teknologian kehittyessä ammatit voivat muuttua, työtehtäviä lähtee ja toisia työtehtäviä tulee niiden tilalle. Teknologia ja tekoäly eivät ole työntekijän vihollisia, vaan apuri ja työkaveri.

Koska työpajojen toteuttaminen sijoittuivat korona-aikaan ja sen loppupuolelle, osallistujien kerääminen oli haastavaa. Osa kiinnostuneista myös pelkäsi, että he eivät osaa tarpeeksi osallistuakseen työpajoihin, vaikka todellisuudessa kynnys työpajaan osallistumiseen oli pieni. Työpajojen tehtävänä oli ennemminkin avartaa mielikuvia siitä, mikä on mahdollista uusien teknologioiden avulla, kuin koittaa opettaa kaikkien olemaan yhtä hyviä teknologian hyödyntämisessä.

Yrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret olivat olennainen osa työpajojen järjestämisessä. Nuoret saivat kokemusta yrittäjyyden eri osa-alueista, kuten tarjouksien tekemisestä, työpajojen fasilitoinnista sekä laskuttamisesta. Hankkeen viimeinen tavoite täyttyi yleisöä keränneeseen loppuseminaariin Äänekosken Painotalolla.

Vaikka Future Skills -hankkeelle ei ole suunniteltua jatkoa, hankkeen tulokset jäävät elämään. Hankkeen tuloksena syntyi useita teknologiapainotteisia kursseja sekä pelikasvattajakurssi, jossa POKE tekee yhteistyötä nuorisokeskus Piispalan kanssa. Myös moni nuori rohkaistui yrittäjyyteen ja löysi uusista teknologioista liiketoimintamahdollisuuksia.

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta