Kymönkosken nuorisoseuran voittajaidea yhdistää kyläläisiä tarinoiden kautta

Louhen luola -ideakilpailun voittaja on Kymönkosken nuorisoseura ry. Vuonna 1920 perustetun kyläelämää edistävän seuran kolme aktiivia osallistuivat kilpailuun tarinoiden tallentamiseen ja kylän yhteisöllisyyden lisäämiseen keskittyvällä idealla. Titta Huikarin, Marjaana Niskasen ja Marja Vähäsarjan kehittämässä projektissa kerättyjä tarinoita ja kuvia julkaistaan kesällä 2026 Kymönkosken oman lehden muodossa. Projekti huipentuu vuoden 2026 kesäjuhlaan.

 

Kymönkosken nuorisoseuran aktiivit Marjaana Niskanen, Titta Huikari sekä Marja Vähäsarja.

“Haluamme kerätä talteen niin kylän vanhimpien tarinat kuin muidenkin muistoja. Kaikki kyläläiset ovat tervetulleita mukaan projektiin. Vahva toive olisi, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan matkalle!”

Tällä hetkellä Kymönkosken nuorisoseura järjestää omalla nuoriseurantalollaan monenlaista tekemistä, kuten retkiä, hiihtotapahtumia, kyläkahveja sekä yhteistyössä seurakunnan kanssa kauneimpia joululauluja. Tunnetuin tapahtumista lienee TaideKesä-tapahtuma, joka on järjestetty jo 18 kesänä. Siihen liittyen nuorisoseurantalolla järjestetään taidenäyttely ja erilaisia taidekursseja.

Aktiivien motivaatio yhdistystoimintaan nousee merkityksellisyyden tunteesta ja hyvän tuomisesta yhteisölle.

“Meidät tuo yhdistystoimintaan yhdessä tekeminen, hyvä meininki ja halu tekemisen kautta tuoda kyläläisiä yhteen. Haluamme tapahtumien ja toiminnan avulla lisätä yhteisöllisyyttä ja pitää kylää elävänä.”

Projekti on herättänyt kiinnostusta kyläläisissä. Kymönkosken koululaiset voisivat esimerkiksi kerätä tarinoita opettajansa johdolla. Lisäksi ensimmäiset ilmoittivat halunsa kertoa muistoistaan, kun ideasta kerrottiin kyläkahveilla.

“Ihmiset lähettivät heti ihan lyhyitäkin muistoja lapsuudestaan ja nuoruudestaan kylältä. Ne olivat kuin pikkusähkeitä menneestä. Tarinoiden ei tarvitse olla pitkiä tai vain suurista tapahtumista.”

Kylätarinoiden kerääminen alkaa hankkeen käynnistyessä. Niitä kerätään esimerkiksi kiertämällä taloissa ja järjestämällä yhteisiä tarina- ja valokuvailtoja. Tarinoiden tallettamiseen ja julkaisuun tarvitaan monenlaisia taitoja. Projektiin voikin osallistua monessa roolissa, tarinoiden kertojana, niiden kerääjänä, kuvien digitoijana ja esimerkiksi juttujen kirjoittajana. Myös kesätapahtuman järjestämisessä riittää käytännön hommia vapaaehtoisille.

 

Huikari, Niskanen ja Vähäsarja osallistuivat useampiin työpajoihin ja sparrauksiin. Louhen luolan työpajat ja sparraukset antoivat inspiraatiota ja apua oman idean kirkastamiseen. Ne mahdollistivat sen hiomisen timanttiseksi.

“Idean kehittely on ollut pitkä matka. Enää ei edes muista miten se kehittyi matkan varrella. Ainakin sanomalehti-idea kiteytyi sparrausten seurauksena.”

Tiimi sai apua myös ideasta viestimiseen niin, että kuulijan on helppo ymmärtää millaisesta projektista on kyse. Sparrauksissa ryhmä sai kuulla idean olevan hyvä ja sai kannustusta sen työstämiseen eteenpäin.

Ennen finaalistien valintaa vuorossa oli esittelyvideon tekeminen. Videolla Huikari, Niskanen ja Vähäsarja kertovat ideasta, sen toteutustavoista ja projektin tarkoituksesta.

“Videon tekeminen oli helpompaa kuin finaalissa esiintyminen. Sitä saattoi työstää palan kerrallaan. Sen tekeminen toisaalta selkiytti ydintä ja auttoi valmistautumaan idean esittelyyn lavalla.”

Voittajaidean julkistaminen ja sen perustelut koskettivat niin kilpailijoita kuin tuomareitakin. Niskanen pohtii, että nykyisessä ilmapiirissä ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyden kautta syntyvää turvallisuudentunnetta ja tarvetta kuulua johonkin. Sitä Kymönkoskisten idea tarjoaa.

“Ihana huomata, että ideamme resonoi muissakin. Ollaan saatu valtavasti positiivista palautetta ja tuntuu, että tämän tyyppiselle hankkeelle on tilausta muutenkin.”

Haastatteluhetkellä Niskanen ja Vähäsarja kertovat, että voittoa ei ole vielä ennätetty juhlistaa yhdessä.

“Kun ensin saadaan yhteinen aika sovittua, niin sitten päätetään kuinka juhlitaan!”

 

Louhen luola -ideakilpailu toteutettiin osana Metsojen karkelot -hanketta. Hankkeen rahoitus tulee Keski-Suomen ELY-Keskuksen kautta Euroopan maaseuturahastosta 2023-2027. Hanketta hallinnoi Leader Viisari ja sen osatoteuttajina toimivat Landen kaiku ry sekä Keski-Suomen kylät ry.

 

Uutisen kirjoitti Kaisa Piesanen

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.