Leader Maaseutukehitys -logo

Löydätkö varastetun sormuksen Joutsan Talomuseosta?

”Ilmari Yrjönperä varasti kauan aikaa sitten arvokkaan sormuksen, mutta jäi kiinni ja laitettiin selliin. Huussireissulla Ilmari pääsi karkuun sellistään, ja sormuksen kohtalo jäi arvoitukseksi. Jokin aika sitten löydettiin kuitenkin kuulustelupöytäkirjat, joiden avulla päästään sormuksen jäljille. Löydätkö Sinä Talomuseon aarteen?”

Kolme joutsalaista nuorta innostui pakopeleistä niin, että halusivat luoda oman pakopelin. Pelipaikaksi valikoitui Joutsan Talomuseo, joka on loistava ympäristö historialliselle ja tositarinaan pe

Talomuseon portailla kolme nuorta.
Ella, Odessa ja Nella Talomuseon portailla.

rustuvalle seikkailulle!

16-18 -vuotiaat Odessa Meinander, Ella Keihäsniemi ja Nella Lintunen osallistuivat toukokuussa 2020 Audio-pakopeliin ja olivat muutenkin aiemmin käyneet pakohuoneissa.

– Me alettiin pähkäilemään, että sellainen olisi kiva tehdä myös itse ja ensin tietysti mietittiin, että minne sellaisen voisi Joutsassa rakentaa. Muutamien vaihtoehtojen jälkeen paikaksi valikoitui Joutsan Talomuseo, ja kun museosta vastaava väkikin suhtautui myönteisesti asiaan, niin siitä se ajatus sitten lähti.

Pakopeli pohjautuu tositarinaan: Talomuseossa on Suomessa ainutlaatuinen liikuteltava vankityrmä, josta kerrotaan, että siitä on aikoinaan päässyt pakenemaan vain kaksi vankia. Tytöt tutustuivat paikan historiaan ja tarinoihin ja alkoivat kehittelemään talomuseon ympäristöön sopivaa seikkailua. He saivat nähtäville mm. alkuperäiset kuulustelupöytäkirjat ja tekivät niiden pohjalta peliin vastaavanlaiset. Syntyi tarina Ilmari Yrjönperästä.

Suunnittelua ja testiryhmiä – parasta on lasten ilo hoksaamisesta!

Toivakka-Joutsan 4H-yhdistys auttoi tyttöjä 4H-yrityksen perustamisessa, pelin suunnittelussa sekä pelissä tarvittavien tavaroiden ja varusteiden hankinnassa. Pakopeliin hankittiin mm. lukkoja, joita avaamalla pelissä pääsee eteenpäin.

Tyttöjen pakopeliä pääsivät ensin pelaamaan muutamat kavereista ja tutuista kootut testiryhmät, jotka antoivatkin pelin kehittämiseen hyvää palautetta. Pakopelin aika, 45 minuuttia, päätettiin myös testiryhmien pelaamisen perusteella. Se on aika, jonka puitteissa arvoitus on mahdollista ratkaista.

Pakopeli avattiin virallisesti heti juhannuksen jälkeen 2020 ja sitä kävi kesän aikana pelaamassa 50 ryhmää. Ryhmät ovat olleet mm. kaveriporukoita ja lapsiperheitä ja peli sopiikin kaikenikäisille.

– Se ei ole millään tavalla pelottava, vaan hauska seikkailu, jossa jokainen pääsee ratkomaan pelin arvoituksia. Parasta on, kun näkee miten lapset onnistuvat ratkomaan jonkun pelissä olevan tehtävän ja pääsevät pelissä eteenpäin! Siinä loistaa sanoin kuvaamaton onnistumisen riemu! Ollaan saatu pelistä hyvää palautetta, ja kiva huomata, että tämä on muidenkin mielestä hyvä juttu, tytöt kertovat.

Mutta ei paljasteta pelistä liikaa! Kannattaa käydä pelaamassa peli! Joutsan Pakopeli Facebookissa

Pakopeli on auki kysynnän mukaan, varauksia voi tehdä sähköpostin kautta (pakopelitjoutsa@gmail.com). Nuoret tulevat paikalle sovitun mukaisesti, kertomaan tehtävän ja ohjaamaan pelin kulkua.

Sen jälkeen kaverukset keskittyvät päivisin lukioon ja he voivat luvata pelaamiseen vain iltapäivä- ja viikonloppuaikoja. Tosin jos peli vetää tänä kesänä hyvin, niin mikä estää järjestämässä peliä myös ensi kesänä – ehkä muutamalla uudella juonenkäänteellä lisättynä?

Mikä ihmeen pakohuonepeli?
Myös tosielämän pakopeliksi kutsuttu fyysinen seikkailupeli, jossa yleensä huoneeseen suljettujen ihmisten pitää päättelykyvyn ja yhteistyön avulla päästä määräajassa ulos huoneesta. Pakohuonepeliä pelaa tyypillisesti ryhmä, jossa on 2-6 jäsentä. Joukkue yrittää ratkaista pakohuoneen arvoituksen ratkomalla pulmia ja vihjeitä, etsimällä avaimia ja päättelemällä oikeita ratkaisuja. Pelaamisessa käytetään loogista päättelyä, luovuutta ja tiimityöskentelyä. Ulkopuolinen ohjaaja seuraa joukkueen etenemistä ja antaa tarvittaessa lisävihjeitä pulmien ratkaisemiseen. Pakopelejä järjestetään entistä enemmän myös ulkotiloissa ja tarinat luodaan ympäristöön sopivaksi.

Toivakka-Joutsan 4H-yhdistys
Yrityksen perustamisessa apuna oli Toivakan-Joutsan 4H:n Mahdollisuuksia ja massia – hanke, joka saa maaseuturahoitusta Leader Maaseutukehitykseltä.

Joutsan Talomuseo
Joutsan talomuseo sijaitsee Koiravuoren tilalla, ja alueen vanhimpien rakennusten arvellaan olevan 1700-luvulta. Kaikki alueen rakennukset on tuotu muualta. Koe historian siipien havinaa tunnelmallisella museoalueella. Museo on avoinna 2.8.2020 saakka ti-la 10-16 ja su 12-18. Muulloin sopimuksen mukaan. Museon hoidosta vastaa Joutsan Kotiseutuyhdistys ry.
www.joutsankotiseutuyhdistys.com/talomuseo/

YLE Radio: Myös YLEn radio teki aiheesta jutun, kuuntele se täällä. 

Teksti ja kuvat: Virpi Heikkinen

(linkit avautuvat uuteen ikkunaan)

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta