Leader Maaseutukehitys -logo
pitkospuut

Palvelujen kansallispuisto

Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy tekemistä ja palveluita niin vesillä liikkujille kuin metsässä samoileville. Kasvavan matkailijoiden virran myötä puistoon kaivataan lisää palveluiden tuottajia ja yrittäjiä.

Etelä-Konneveden kansallispuisto perustettiin syksyllä 2014. Siitä lähtien se on palvellut luonnossa liikkujia ja matkailijoita kasvavalla palvelutarjonnalla ja savolaisella vieraanvaraisuudella.

Alue sopii mainiosti päiväretkeilyyn. Yhteen retkipäivään saa helposti mahdutettua esimerkiksi melontaa, kiipeilyä jylhien kallioiden päälle ja karsikoiden eli suomalaiseen mytologiaan liittyvien ”vainajien puiden” ihmettelyä.

Patikoijille on tarjolla eri tasoisia reittejä 900 metrin helposta koko perheelle sopivasta metsäpolusta aina 14 kilometrin mittaiseen kolmen vuoren vaellukseen, joka vaatii jo kuntoa ja kunnon jalkineet.

Jos haluaa nautiskella pidempäänkin luontoelämyksistä, kansallispuistoretkellä voi yöpyä laavussa, mökissä tai miksei vaikkapa valmiiksi pedattujen lakanoiden välissä Törmälän loma- ja kurssikeskuksessa.

– Teemme paljon yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa. Esimerkiksi KalajaRetkeily on yksi yhteistyökumppaneistamme, jos asiakkaat haluavat lähteä vaikkapa melomaan, Törmälän loma- ja kurssikeskuksen Sari Hintikka-Varis kertoo.

Melontapalveluita saaristossakuvassa yrittäjiä kansallispuistossa

Kokemattomille luonnossa liikkujille suositellaan opastettuja aktiviteetteja, mutta kokeneet voivat tutustua alueeseen omatoimisesti vaikkapa vuokraamalla kajakin. Alueella toimii kolme melontapalveluyrittäjää.

– Oma yritykseni KalajaRetkeily vuokraa kajakkeja Rautalammin puolella, ja Häyrylänrannassa vuokraustoimintaa pyörittää Konneveden luontopalvelut. Teemme usein yhteistyötä, joten asiakas voi esimerkiksi vuokrata kajakin toisessa päässä, meloa järven yli ja palauttaa kajakin järven toiseen päähän. Me yrittäjät huolehdimme keskenämme kajakkien kuljettelun takaisin, Markku Utriainen kertoo.

KalajaRetkeily järjestää kesäisin myös opastettuja melontaretkiä, jotka sopivat aloittelijoillekin.

– Melomme saaristossa suojaisilla vesillä, juomme kahvit ja ihastelemme kauniita kalliorantoja.

Kalastus – ja risteilypalveluita kalaisilla vesillä

Maisemien ihastelun lisäksi monet käyvät kansallispuistossa ihmettelemässä eläimistöä. Etelä-Konneveden tunnuslaji on suurikokoinen petolintu kalasääski, jonka pesiä tarkkasilmäinen voi bongailla saaristossa korkeiden puiden latvoista. Toinen tärkeä laji alueella on villitaimen.

– Etelä-Konneveden kansallispuisto sijaitsee Rautalammin reitillä, joka on merkittävä elin ja lisääntymispaikka villitaimenelle, sanoo Petri Korhonen, jonka yritys Erä’s Pete tarjoaa erä- ja kalastuspalveluja.

– Meillä on täällä hyvät mahdollisuudet järvi- ja koskikalastukseen. Taimenen lisäksi täältä saadaan paljon harjusta, hän kertoo ja lisää, että jopa presidentit Jimmy Carter ja Urho Kekkonen ovat aikoinaan käyneet Konneveden koskireiteillä kalastamassa.

Jos haluaa varoa kastelemasta jalkojaan eikä reippailu luonnon helmassa innosta, alueesta voi nauttia rennosti ja mukavasti lipumalla risteilyaluksen kyydissä.

– Voimme järjestää risteilyjä jopa 50 henkilölle. Yleensä risteilyt kestävät 2-3 tuntia ja risteilyn aikana voi saada helposti ja vaivattomasti hyvän tuntuman alueeseen. Ja risteilyhän sopii kaikille, lapsillekin, sanoo MVH-palvelujen yrittäjä Matti Huuskonen.

Risteily voidaan yhdistää myös patikointiin. Sillä aikaa, kun risteilijät ovat samoilemassa metsäpoluilla, kapteeni saattaa odotellessaan keittää retkeilijöille muikkukeiton – paikallisesta muikusta totta kai.

Lisää yrittäjiä tarvitaan

Vaikka kansallispuistossa on jo nyt tarjolla monenlaisia palveluita, uusillekin palveluille olisi tilaa ja tarvetta. Kävijämäärät ovat kasvaneet vuodesta toiseen ja tänä vuonna kävijämääräennuste kohoaa jo kolmeenkymmeneen tuhanteen.

– Etelä-Konneveden kansallispuisto on kahden maakunnan suosituin kansallispuisto. Matkailijat toivovat lisää palveluita, ja he ostavat mielellään esimerkiksi ruokapalveluita. Myös eräoppaita ja opastettuja palveluita tarvitaan lisää, Rositsa Bliznakova, Kiehtova maisema-hankkeen ja Rautalammin-Konneveden luontomatkailun koordinointihankkeen projektipäällikkö kertoo.

– Meidän ei tule hukata mahdollisuutta kansallispuiston suhteen. Tarvitsemme lisää palveluita ja innovatiivisia, uudenlaisia ratkaisuja, jotka lisäävät arvoa alueen ainutlaatuisuuteen ja ympärivuotisuuteen.

Lisätietoa: Etelä-Konneveden kansallispuisto – Luontoon.fi

Kansallispuisto on saanut maaseuturahoitusta sekä Keski-Suomen ELY-keskukselta että Leader Maaseutukehitykseltä.

Teksti ja kuvat: Maria Markus

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta