Monissa kylissä syntyy ideoita, joilla voidaan parantaa lähiluontoa ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Kyse voi olla esimerkiksi luontopolun rakentamisesta, niittyjen hoidosta, kyläympäristön viherryttämisestä tai yhteisistä kiertotalousratkaisuista kylätalolla. Hyvä idea ei kuitenkaan aina etene ilman resursseja. Onneksi kylien omiin luonto- ja ympäristöhankkeisiin on tarjolla useita rahoitusmahdollisuuksia.
Leader tukee kylien omia hankkeita
Leader-rahoitus on yksi keskeisimmistä maaseudun kehittämisen rahoituskanavista. Leader-ryhmät tukevat paikallisia yhdistyksiä ja yhteisöjä hankkeissa, jotka vahvistavat kylien elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja kestävää kehitystä.
Rahoituksella voidaan kunnostaa esimerkiksi luontopolkuja ja virkistysalueita sekä parantaa kylätalojen energiaratkaisuja. Leader-hankkeissa arvostetaan paikallista aktiivisuutta ja yhdessä tekemistä. Osa omarahoituksesta voidaan usein kattaa talkootyöllä, mikä tekee rahoituksesta kyläyhdistyksille saavutettavan.
Tutustu tästä hanketoimijan kestävän kehityksen oppaaseen.
Elinvoimakeskusten tuet ympäristö- ja kehittämishankkeisiin
Myös Elinvoimakeskusten eli entiset ELY-keskusten kautta on mahdollista saada rahoitusta maaseudun ympäristö- ja kehittämishankkeisiin. Näillä tuilla voidaan edistää esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta, maisemanhoitoa ja vesistöjen kunnostusta tai kehittää uusia ratkaisuja kestävään energiankäyttöön ja ympäristöä säästäviin toimintatapoihin kylissä.
Rahoitus sopii erityisesti hankkeisiin, joilla on laajempi vaikutus alueen ympäristöön tai jotka tuovat uusia toimintamalleja maaseudulle.
Tutustu lisää 10 faktaa yleishyödyllisistä ilmasto- ja ympäristöinvestoinneista.
Säätiöt ja rahastot mahdollistavat paikallisia luontotekoja
Luontohankkeita voidaan rahoittaa myös erilaisten säätiöiden ja rahastojen kautta. Monet niistä tukevat hankkeita, jotka edistävät luonnon monimuotoisuutta, ympäristönsuojelua tai luontokasvatusta.
Tietoa eri säätiöistä ja niiden rahoitusmahdollisuuksista löytyy esimerkiksi Säätiöt ja rahastot sivulta, joka kokoaa yhteen keskeisiä apurahoja jakavia säätiöitä sekä ohjeita apurahojen hakemiseen. Sivuston kautta voi tutustua eri säätiöiden tukikohteisiin ja löytää rahoitusta hankkeisiin, jotka liittyvät esimerkiksi ympäristöön, kansalaistoimintaan tai paikalliseen kehittämiseen.
Löydät Säätiöt ja rahastot sivulle tästä sekä Säätiöiden ilmasto- ja ympäristötoimet sivulle tästä.
Yksi esimerkki tällaisesta rahoituksesta on Oomin luontorahasto. Luontorahaston avulla tuetaan yhdistyksiä, järjestöjä ja yksityisiä toimijoita, joiden tekemä arvokas työ tukee luonnon monimuotoisuutta ja ehkäisee luontokatoa ruohonjuuritasolla. Tukea voi hakea yhteistyön laajuuden mukaan 500 – 5000 € / toimija.
Tutustu Luontorahastoon Oomin nettisivuilla.
Ideasta toteutukseen
Moni hyvä hanke alkaa yksinkertaisesta ideasta ja halusta tehdä yhdessä jotain kylän ympäristön hyväksi. Rahoittajat arvostavat hankkeita, jotka syntyvät paikallisesta tarpeesta ja joilla on selkeä hyöty kyläyhteisölle tai luonnolle.
Jos teidän kylässä on ajatus luontoteosta, sitä kannattaa lähteä rohkeasti viemään eteenpäin. Keskustelu oman alueen Leader-ryhmän tai kehittäjien kanssa auttaa usein hahmottamaan, millainen rahoitus sopisi ideaan parhaiten ja miten siitä voidaan rakentaa toteutuva hanke.
Ekoälyä kyliltä
Ekoälyä kyliltä artikkelit ovat osa Metsojen karkelot -hanketta, jota rahoittaa Keski-Suomen Elinvoimakeskus Euroopan unionin maaseuturahastosta. Hankkeella nostetaan esiin jo toteutettuja yhdistysten luonto- ja ilmastotekoja.
Hankkeen tulevia toimia:
- Eri teemaiset tilaisuudet ympäri Viisarin aluetta
- Opintoretki kestävien palveluiden ja kehittämisen kohteisiin toukokuussa
- Kylä- tai seurantalojen energiakartoituksia huhti- toukokuun aikana. Tarjolla ilmaisia kartoituksia muutamalle halukkaalle. Kartoitus auttaa suunnittelemaan tulevia korjaustoimia ja antaa ehdotuksia energiatehokkuuden lisäämiseksi. Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla.
- Kiertotalouskoulutus: 3 kerran koulutuskokonaisuus kiertotalouteen, jätteen lajitteluun ja kiertotaloussuunnitelmiin.
Seuraa hankkeen toimia Leader Viisarin nettisivuilla sekä Instagramissa ja Facebookissa.
Ilmoita kiinnostuksesi mukaan tilaisuuksiin ja toimenpiteisiin:
Maiju Tiensuu – maiju.tiensuu@saarijarvi.fi – 040 820 3400