Etusivu » Leader-rahoitus » Tuet yrityksille » Tuet ilman y-tunnusta
Vasta yritystoimintaa suunnittelevat henkilöt ilman y-tunnusta voivat hakea Leader-rahoitusta sekä yritystoiminnan suunnitteluun asiantuntijan kanssa että yritystoiminnan kokeiluun. Edellytyksenä kuitenkin on se, ettei henkilöllä ole minkään alan y-tunnusta valmiiksi ja ettei y-tunnusta perusteta ennen kuin suunnittelu- tai kokeiluprosessi on viety loppuun asti.
Yritysrahoitus on harkinnanvaraista tukea. Tuen edellytyksenä on, että tulevalla yrityksellä arvioidaan olevan edellytykset jatkuvaan, kannattavaan toimintaan, ja että tuella on olennaista merkitystä yrityksen perustamiselle.
Tukea ei myönnetä, jos alalla ja paikkakunnalla on kilpailua, vaikka suunniteltavalla yritystoiminnalla olisikin edellytyksiä menestyä kilpailussa. Kilpailutilanne arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Yritysrahoitusta voidaan myöntää yritystoiminnan suunnittelusta tai kokeilusta aiheutuneisiin tarpeellisiin ja kohtuullisiin kustannuksiin. Rahoituksen myöntämisen edellytyksenä on, että hakemus on tullut vireille ennen kustannusten syntymistä ja että hakemus täyttää vireilletulon edellytykset.