Mitä on Leader?

Leader on toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta!

Leader-toiminnan kantavana ajatuksena on valjastaa paikallisten asukkaiden oma asiantuntemus, osaaminen ja toiminta alueen kehittämistyöhön.

 

 

  • Leader-ryhmät ovat yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa paikkakuntaansa.
  • Leader-rahoituksella voidaan tukea muun muassa yritysten kehittämistä ja investointeja, kylien elinvoimaisuutta, harrastusmahdollisuuksia ja kansainvälistä toimintaa.
  • Leader-ryhmä neuvoo tuenhakijoita hakemusten valmistelussa ja hankkeiden toteuttamisessa.
  • Leader-ryhmän hallitus valitsee rahoitettavat hankkeet ja yritystuet paikallisen kehittämisstrategian ja valintakriteereiden perusteella.
  • Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.

Leader-periaatteet

Leader-toiminta pohjautuu seitsemään periaatteeseen

  • Alhaalta ylös

    Hankkeiden valmistelu ja päätösvalta rahoituksesta on paikallisilla, sillä he ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita. Toiminta on avointa kaikille.

  • Paikallinen kumppanuus

    Päätöksenteossa ovat mukana paikalliset yhteisöt, julkiset tahot ja alueen asukkaat.

  • Monialaisuus

    Toimijoiden yhteistyö ylittää eri sektorirajat ja toiminta perustuu kumppanuudelle ja vuorovaikutukselle.

  • Verkostoituminen

    Verkostoitumalla kootaan resursseja sekä paikallisesti että kansainvälisesti: asukkaat, järjestöt, yritykset ja julkinen sektori.

  • Alueperusteisuus

    Leader-ryhmän strategia laaditaan omalle alueelle laajalla yhteistyöllä.

  • Alueiden välinen ja kansainvälinen yhteistyö

    Yhteistyöllä vaihdetaan kokemuksia ja opitaan uutta.

  • Innovatiivisuus

    Toiminnan tavoitteena on uusien toimintatapojen ja menetelmien kokeilu ja luominen.

Kansainvälisyys

Leader on paikallista toimintaa, mutta sillä on myös laaja kansainvälinen ulottuvuus. EU:n alueella toimii nimittäin yli 3 000 Leader-ryhmää. Suomeen Leaderin keinot ja rahoitus saapuivat vuonna 1996 EU-jäsenyyden myötä.

EU:n alueella toimivat Leader-ryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä toistensa kanssa. Kansainvälisen toiminnan kautta haetaan oppia ja ideoita muista maista, tutustutaan sekä tehdään yhdessä yli rajojen. Suomalaiset ovat hyviä ja kysyttyjä kumppaneita eurooppalaisissa yhteistyökuvioissa.

Leader-ryhmät voivat rahoittaa kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. Kansainvälisen hankkeen hakija voi olla paikallinen yhdistys tai muu toimija. Hankkeeseen tarvitaan yhteistyökumppani vähintään yhdestä tai kahdesta muusta Euroopan maasta.

Lisätietoa muiden maiden Leader-toiminnasta saat EU Common Agricultural Policy (CAP) Network -sivuilta.

Kalaleader

Kalatalouden paikalliset toimintaryhmät edistävät kalatalouden elinkeinoja, ja ne toimivat samoilla periaatteilla kuin Leader-ryhmät.

Ryhmien tarkoituksena on kehittää toiminta-alueensa elinkeinokalataloutta esimerkiksi aktivoimalla toimijoita, kehittämällä elinkeinokalataloutta palvelevaa infrastuktuuria ja vahvistamalla osaamista ja yhteistyötä.

Ryhmät neuvovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston tukien hakemisessa, ja ryhmiltä voi hakea tukea kalatalouden kehittämishankkeisiin.

JyväsRiihen alueella toimii Sisä-Suomen Kalaleader.

Tutustu valtakunnallisiin Leader-sivuihin!

Leader Suomen -sivuilta saat lisätietoa aiheesta ja Suomen muista Leader-ryhmistä.

Hae sivuilta