Oletko tehnyt talkootyötä? Vastaa kyselyyn ja kerro, mitä vapaaehtoistyö merkitsi sinulle

 

Oletko ollut mukana Leader-hankkeen talkoissa? Kerro nyt, mitä vapaaehtoistyö merkitsi sinulle – ja auta tekemään sen arvo näkyväksi. Vastaa kyselyyn, jossa selvitetään, mitä hankkeissa tehty talkootyö on merkinnyt osallistujille.

Kysely on osa Itä-Suomen yliopistossa tehtävää tutkimusta, jossa tarkastellaan vapaaehtoistyön ja sen motiivien yhteyttä koettuun terveyteen. Tutkimus kohdistuu EU:n maaseuturahoituksella toteutettuihin hankkeisiin, joissa vapaaehtoistyötä on tehty esimerkiksi järjestöjen, kyläyhteisöjen, urheiluseurojen tai yhdistysten toiminnan kautta. Tässä kyselyssä vapaaehtoistyöllä tarkoitetaan nimenomaan tällaista organisoitua, palkatonta työtä – ei esimerkiksi naapuriapua.

Vastauksesi on arvokas: se auttaa ymmärtämään, millaisia kokemuksia ja vaikutuksia vapaaehtoistyöllä voi olla yksilön terveyteen ja hyvinvointiin. Samalla edistät vapaaehtoistyön arvostusta ja tutkimuksellista näkyvyyttä Suomessa. EU:n maaseuturahoituksen hankkeissa talkootunteja kertyy Suomessa vuosittain noin 400 000 – kyse on siis merkittävästä yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Jokainen vastaus tuo esiin sen, mitä ei aina raporteissa näy – kokemukset, yhteisön voiman ja vapaaehtoistyön merkityksen hankkeen varsinaisen lopputuotoksen lisäksi. Kyselyn kohderyhmänä olevat hankkeet ovat saaneet EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmän tai ELY-keskuksen kautta.

Kyselyyn vastataan anonyyminä. Vastaaminen vie noin 15–20 minuuttia, ja halutessasi voit osallistua 50 euron arvoisen vapaavalintaisen kauppaketjun lahjakortin ja Maaseutu-fi-tuotepakettien arvontaan. Voit mielellään jakaa kyselylinkkiä muille, jotka ovat osallistuneet vapaaehtoistyöhön EU:n maaseuturahoitusta saaneissa hankkeissa.

Kysely on auki 31.8.2025 asti.

Vastaa kyselyyn tästä

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.