Etusivu » Rahoitus yrityksille
Maaseudulla sijaitsevat yritykset voivat hakea rahoitusta liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Myös yritysten väliseen yhteistyöhön on tarjolla rahoitusta. Yritystuen tavoitteena on vauhdittaa yrityksiä kasvuun ja kehittymiseen.
JyväsRiihi myöntää rahoitusta monenlaisille yrittäjille; aloittaville, laajentaville ja toimintansa kehittäville. Yrityksiä tuetaan, jotta alueelle syntyisi lisää yritystoimintaa, työpaikkoja ja elinvoimaisuutta.
JyväsRiihen myöntämää yritysrahoitusta voivat saada mikroyritykset, jotka toimivat Jyväskylän maaseutualueella, Laukaassa, Muuramessa tai Uuraisilla. Jyväskylän kaupunkialue ei ole tukikelpoista aluetta. Tarkista Jyväskylän kaupunkialuerajauskartasta tai Maanmittauslaitoksen karttapalvelun osoitehaulla sijaitseeko yrityksesi tukikelpoisella alueella. Jyväskylän kaupunkialue on merkitty Maanmittauslaitoksen karttaan valkoisella.
Yritysrahoituksen tavoitteena on saada alueelle uusia yrityksiä ja vauhdittaa toimivia yrityksiä kasvuun. Rahoituksen myötä tavoitellaan yritysten liikevaihdon, työntekijöiden määrän tai liiketoiminnan tuloksen kasvua. Merkitystä on myös sillä, millaisia uusia palveluja yritys pystyy tuottamaan alueen asukkaille tai muille yrityksille.
Rahoitus kohdennetaan toimenpiteisiin, jotka parhaiten edistävät JyväsRiihen Jyvällä-kehittämisstrategian tavoitteiden toteutumista. Perusedellytys rahoitukselle on, että hakija ja hankeasiakirjat täyttävät lainsäädännön yleiset vaatimukset ja JyväsRiihen valintakriteerit.
Yritysrahoitushakemuksen voi jättää milloin tahansa, sillä rahoitushaku on jatkuva.
Rahoitusta voi hakea: