EU-päätöksiä tehdään yllättävän lähellä – Vesurin hallituksessa on 21 paikallista EU-päättäjää

 

Tiesitkö, että EU-päättäjiä löytyy lähempänä kuin uskotkaan? Suomessa toimii 53 Leader-ryhmää, joiden hallituksissa on noin tuhat jäsentä. Nämä hallitusten jäsenet kehittävät kuntaansa päättämällä hankkeista, joista yhteisöt, asukkaat ja matkailijat hyötyvät.

Leader-toiminta on oman kotiseudun kehittämistä, joka tuo EU:n maaseuturahoituksen päätöksenteon lähelle meitä kaikkia. Paikalliset ihmiset kehittävät yhteisöjään – asukkaiden, yhdistysten, yritysten ja kuntien yhteistyönä. Päätöksiä tekevät alueen omat asukkaat, jotka tuntevat kotiseutunsa tarpeet ja mahdollisuudet parhaiten.

Leader-ryhmien hallituksen jäsenet edustavat aluettaan, ja hallituksessa ovat tasapuolisesti edustettuna paikallinen julkinen hallinto, paikalliset yritykset ja yhdistykset, sekä alueen asukkaat.

Leader-ryhmien kautta rahoitusta suunnataan yhteisöjen ja yritysten kehittämiseen ja investointeihin. Yritysrahoituksella edistetään investointeja, yritysten toimintaa ja työllisyyttä. Hankkeilla parannetaan muun muassa harrastusmahdollisuuksia, yhteisöllisyyttä ja ympäristön tilaa. EU:n maaseuturahoituksesta hyötyvät kaikki!

Leader tuo EU:n lähemmäs meitä kaikkia myös kansainvälisten hankkeiden ja tekijöiden kautta. Euroopan 3 000 Leader-ryhmää muodostavat laajan paikallisten toimijoiden verkoston.

Vesuri-ryhmässäkin toimii paikallisia EU-päättäjiä

Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 53:sta Leader-ryhmästä, joiden hallituksissa toimii paikallisia päättäjiä: asukkaiden, yhdistysten ja kuntien edustajia. Paikalliset päättäjät päättävät EU:n maaseuturahoituksen paikallisesta käytöstä.

Vesurin hallituksessa toimii 21 hallitusjäsentä, jotka valitaan eri puolilta Vesurin toiminta-aluetta.

Kuhmoislainen Lilja Järvinen ja jämsäläinen Jouni Pellonperä ovat Vesuri-ryhmän hallituksessa toimivia EU-päättäjiä.

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta

Leader Keski-Suomi -logo
Yksityisyydensuoja

Eväste (cookie) on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Eväste sisältää satunnaisesti luodun yksilöivän tunnuksen, jonka avulla voimme tunnistaa tietokoneesi ja kerätä tietoa siitä, mitä sivuja ja toimintoja selaimellasi käytät.