Vesuri-ryhmä vietti Leader-toiminnan 30 vuotisjuhlia. Vesurin hallitusjäsenet kautta aikojen oli kutsuttu koolle juhlistamaan 30-vuotista Leader-toimintaa. Mukana oli hallitusjäseniä eri toimintavuosilta ja jopa yhdistyksen perustajajäseniä!
Juhlia vietettiin upeassa Maalaishotelli Morvassa Jämsässä, jossa nautittiin makoisat kakkukahvit. Yrittäjä Teija Värelä kertoi omasta Leader-yritystukihankkeestaan.
Vesurin hallitusjäsenet kertoivat muistoja Leader-toiminnasta, esimerkiksi hallituskokouksiin saapumiseen liittyi monia hauskoja tarinoita. Toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju kertoi, että Vesurin hallitus on kokoontunut vuosien varrella lähes 150 eri kokoontumispaikassa toiminta-alueellaan. Kokousten yhteydessä on saatu tutustua alueen yrityksiin, yhdistyksiin, kyliin ja lukuisiin upeisiin maaseudun kohteisiin! Toiminta-alueen tuntemus onkin Vesurin hallituslaisten vahvuus.
Vesurin toiminnan tuloksia esiteltiin ja tulevaisuutta visioitiin yhdessä. Juhlissa nähtiin iloisia tapaamisia ja kohtaamisia. Halu toimia maaseudun puolesta on yhdistänyt ihmisiä ja tuonut mukaan Vesurin toimintaan. Innostus, yhteisöllisuus ja ihmiset ovat Leader-toiminnan keskiössä.
Vesuri-ryhmä onnittelee 30-vuotiasta Leader-toimintaa!



