Vesuri-ryhmä järjesti rahoituskauden 2014–2022 päätösjuhlan 15.4.2025 Turkinkylätalolla, Jämsässä.
Viestintäsuunnittelija Jukka Salmi esitteli Vesuri-ryhmän rahoituskauden 2014–2022 hankkeista ja tuloksista kertovan Vaikuttava Viisikko -julkaisun. Hanketoimijat esittelivät upeita hankehelmiä, joita ovat toteuttaneet Vesuri-ryhmän alueella.
Aistittavissa oli selvästi innostusta, iloa ja ylpeyttä toteutetuista hankkeista! Hanketoimijat kertoivat, kuinka hankkeissa on ideoitu, iloittu rahoituksen saamisesta, rakennettu, nikkaroitu, talkoiltu, järjestetty tapahtumia ja kehitetty toimintaa. Merkittävimpänä tuloksina toteutetut hankkeet ovat lisänneet yhteisöllisyyttä yhteisön sisällä sekä laajemmin alueella.
Yritystukien vaikutukset näkyvät alueella esimerkiksi uusina palveluina. Yritystukien avulla on mahdollistettu yritysten kehittyminen, työpaikkojen säilyttäminen ja uusien luominen.
Vesuri-ryhmä kiittää yhteistyökumppaneita, hanketoimijoita ja yrittäjiä rahoituskauden 2014-2022 kauden hienoista tuloksista!
Maaseudun kehittäminen jatkuu rahoituskauden 2023-2027 merkeissä. Käynnissä oleva rahoituskausi on hyvässä vauhdissa; uusia yritysten ja yhdistysten hankkeita käynnistyy koko ajan.
Tutustu Vaikuttava Viisikko -julkaisuun