Rahoituksen hakeminen

Rahoituskaudella 2023–2027 toimintamme ja rahoitusmahdollisuudet uudistuvat. Käytössämme on uusia tukimuotoja yritysten ja elinkeinojen kehittämiseen ja kehittämistyöhön saadaan mukaan uusia kohderyhmiä. Strategian toteutuminen alueella näkyy muun muassa uusina ja kasvaneina yrityksinä, lisääntyneinä työpaikkoina ja parantuneina palveluina.

Kinkamon Pirtti

Tuen hakeminen ja hakemusten käsittely

Maaseuturahaston tukia haetaan sähköisen Hyrrä-hakujärjestelmän kautta. Hakemus tulee jättää ennen hankkeen aloittamista. Hanke, johon tukea haetaan, tulee kuvata hakemuksessa ja sen liitteissä yksityiskohtaisesti. Hankesuunnitelmaan on lisäksi sisällytettävä selvitys valintaperusteiden huomioon ottamisesta hankkeen toteuttamisessa.

Ohjeita yritystukea hakevalle

Ohjeita hanketukea hakevalle

Haku on käynnissä jatkuvasti, mutta hankkeet arvioidaan valintajaksoittain. Valintajakson aikana saapuneet hakemukset otetaan käsittelyyn Vesuri-ryhmän hallituksen kokouksissa. Käsittelyn yhteydessä hakemukset pisteytetään valintaperusteiden mukaisesti. Pisteytyksellä arvioidaan hankkeen vaikuttavuutta, toteuttamisedellytyksiä ja sitä, kuinka hyvin hanke edistää paikallisen kehittämisstrategian tavoitteiden toteutumista. Pisteytyksellä hakemukset asetetaan etusijajärjestykseen. Tukea voidaan myöntää ainoastaan minimipisterajan ylittäneille hankkeille.

Vuosittaisen myöntövaltuuden rajoissa ei ole välttämättä mahdollista myöntää tukea kaikille tukikelpoisille hakijoille. Tukea myönnetään ensisijaisesti sellaisille hankkeille, joiden toiminnan voidaan katsoa tehokkaimmin edistävän Vesuri-ryhmän paikallista strategiaa.

Hankesuunnitelma

Hankehakemukset tehdään sähköisesti Hyrrä-järjestelmässä. Hyrrässä on vastattava seuraaviin kysymyksiin, joista muodostuu hankkeen hankesuunnitelma:

  • kuka on hankkeen vastuuhenkilö ja yhteyshenkilö
  • hankkeen nimi
  • lyhyt kirjallinen kuvaus siitä, mitä hankkeessa tehdään
  • millaisen kustannusmallin valitsette hankkeeseen ja miksi valitsette kyseisen mallin
  • hankkeen kustannusarvio
  • hankkeen rahoitussuunnitelma
  • kuvaus hakijan toiminnasta, organisaatiosta, ammattitaidosta, kokemuksesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä hankkeen toteuttamiseen käytettävistä ja tarvittavista resursseista
  • kuvaus siitä, mihin ongelmaan tai tarpeeseen hankkeella haetaan vastausta
  • kuvaus siitä, mitä tavoitteita hankkeella on ja miten tuloksia seurataan
  • kuvaus konkreettisista toimenpiteistä, mitä hankkeessa tehdään sekä vaikutuksista, joita hankkeella tavoitellaan
  • kuvaus siitä, mitkä tahot osallistuvat hankkeen toteuttamiseen ja miten, millaisissa verkostoissa hankkeessa toimitaan
  • kuvaus siitä, minkälaisia riskejä hankkeessa on ja miten niihin varaudutaan
  • kuvaus siitä, miten kestävän kehityksen periaatteet huomioidaan hankkeessa
  • selvitys siitä, miten hankkeessa on huomioitu aiemmin toteutetut hankkeet
  • mikä on hankkeen kohderyhmä ja miten se on valittu
  • mikä on hankkeen toiminta-alue
  • miten hankkeesta on tiedotettu ja tullaan tiedottamaan hankkeen aikana
  • miten hankkeen toteutumista arvioidaan ja miten hankkeessa syntyvää toimintaa jatketaan hankkeen päättymisen jälkeen
  • tehdäänkö hankkeessa talkootyötä ja jos tehdään, milloin ja kuinka paljon
  • missä määrin hanke edistää alueellisen ja valtakunnallisen maaseudun kehittämissuunnitelman tavoitteiden toteutumista

Miten tukihakemuksen käsittely etenee

Vesuri-ryhmä on laatinut valintaperusteet hanke- ja yritystuille. Valintaperusteet on johdettu paikallisesta kehittämisstrategiasta. Valintaperusteiden avulla hallitus laittaa hankkeet paremmuusjärjestykseen ottaen huomioon, kuinka hyvin ne edistävät kehittämisstrategian tavoitteita, ovat laadukkaita ja sopivat paikalliseen kehittämistyöhön. Perusteet on jaettu pakollisiin ja valintaa tukeviin pisteytettäviin perusteisiin. Rahoitettavan hankkeen tulee täyttää kaikki pakolliset perusteet ja saada vähintään 3 pistettä.

Hanke- ja yritystukien haku on jatkuvaa, mutta päätökset tehdään valintajaksoittain.

Rahoitettavien hankkeiden ja yritystoimien valinnassa noudatetaan puolueettomuutta, läpinäkyvyyttä, alueellista ja toiminnallista tasa-arvoa sekä strategian mukaisuutta. Hakemusten käsittelyssä hallitus noudattaa jääviyssääntöjä. Laillisuustarkastuksesta vastaa Keski-Suomen ELY-keskus, joka tekee hakemuksiin viranomaispäätökset.

Hae sivuilta