Videot

Videoita Keski-Suomen maaseudulta

Videoiden myötä pääset kurkistamaan, mitä kaikkea maaseuturahoituksella on saatu aikaan Keski-Suomessa. Lisää videoita löytyy Keski-Suomen maaseudun Youtube-kanavalta.

Maaseuturahoitus Keski-Suomessa

Tunnelmapaloja Leader-toiminnasta Keski-Suomessa suomeksi ja englanniksi.


Uusia keinoja Aasian matkailijoiden houkuttelemiseksi Konnevedelle

Aasian matkailijoita kutsutaan Konnevedelle. Kolme Konnevedellä toimivaa yritystä kehittävät uusia keinoja houkutellakseen matkailijoita erityisesti Kiinasta keskisuomalaisiin maisemiin. Yritysryhmähanketta on ollut rahoittamassa Leader Maaseutukehitys.


Viitasaaren torinranta viihtyisämmäksi

Viitasaaren torinranta sai uutta ilmettä ja ennen kaikkea viihtyisyyttä, kun kaksi eri toimijaa yhdistivät voimansa. Alue muuttui paikallisten ihmisten ihastelemaksi alueeksi, josta löytyy mm. kivestä tehtyjä ympäristötaideteoksia. Torinrannan elävöittämisen takana olevat Graniittia rantaan ja Taiteen Virtapiiri-hankkeet ovat saaneet maaseuturahoitusta Leader Viisarilta.

 

Videokameran hankinta

Musiikki- ja mainosvideoalalla työskentelevä nuori yrittäjä, Tuomas Nurmi, sai Leader JyväsRiiheltä rahoitusta uutta elokuvakameraa varten.

 

Kuhmoisille lisää matkailijoita

Vetten yli Kuhmoisiin -yritysryhmähankkeessa tavoitellaan Kuhmoisiin lisää matkailijoita käynnistämällä uudelleen paikkakuntien välinen laivaliikenne. Hanke on saanut rahoitusta Leader Vesurilta.