Nuoret hyppäävät Innola kylttien kanssa

Kestäviä arjen tekoja tulevaisuuden parhaaksi

Muuramessa ja Säynätsalossa nuoret toteuttavat ympäristöprojekteja ja kerryttävät samalla omaa tietotaitoaan aiheesta.

Valtakunnallisen Nuorisobarometrin tuloksista käy ilmi, että valtaosa nuorista kokee luonnon hyvinvoinnin tärkeänä, ja he ovat muita ikäluokkia valmiimpia panostamaan siihen. Nuorten omien sanojen he kokevat riittämättömyyden tunteita siksi, etteivät tunne pystyvänsä vaikuttamaan riittävästi ympäristöasioihin.

Nuoria huolestuttaa muun muassa ympäristön roskaaminen sekä turha saastuttaminen mopoillen ja autoillen vaihtoehtoisten liikkumistapojen sijaan.

Muuramelaisnuoret ovat tarttuneet tuumasta toimeen. He ovat ideoineet muun muassa siivoustalkoita, ekokahvilaa, vieraslajien torjuntaa ja pyörälainaamotoimintaa.

– Nuoret toteuttavat itse keksimänsä projektin kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden mukaisesti, ja me valmentajat annamme välineitä ja ohjausta projektien toteuttamiseen, kuvailee valmentaja Sari Kämäräinen Muuramen Innola ry:stä.

Muodista kiinnostunut lukiolaisten ryhmä Muuramessa stailaa käytettyjä vaatteita niin, että ne saavat uuden elämän. Nuoret myyvät uudistetut vaatteet omien verkostojensa ja some-myyntikanavien kautta.

Säynätsalossa puolestaan yläasteikäiset järjestävät ympäristötapahtuman, jossa tuodaan ympäristöarvoja ja kestävää kehitystä esille myös sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta.

– Upeaa on ollut huomata, että nuoret huomioivat ympäristöasiat kaikissa valinnoissaan toteuttaessaan projekteja. Ryhmissä käydään paljon keskusteluja esimerkiksi energian säästämisestä, veden kulutuksesta ja vaihtoehtoisista energialähteistä, kertoo Kämäräinen.

Tekemisen ohessa nuorten ymmärrys heidän omien valintojensa ja tekojensa merkityksestä kasvaa. Nuorten tietoisuus lisääntyy siitä, mitä asioita kestävä toimintatapa pitää sisällään, esimerkiksi kierrättäminen, ruokahävikin minimointi, vastuullinen kulutuskäyttäytyminen sekä kestävä taloudenhallinta. Nuoret kokevat onnistuneensa saadessaan tehdä ja vaikuttaa.

Projektissa mukana olevat Emilia Virtanen, Enna Lipsonen ja Elina Riikonen kertovat tekevänsä arjessaan ekologisia ja kestäviä valintoja. He suosivat kasvisruokaa, käyttävät julkista liikennettä sekä ostavat vaatteensa pääosin kirpputoreilta.

– Uskon, että itse toteutettujen kokeilujen rohkaisemana moni nuorista ottaa opittuja kestävämpiä ratkaisuja käyttöön omassa arjessaan. He myös välittävät tietoa ympäristöasioista lähipiirissään esimerkiksi kavereilleen ja perheilleen, iloitsee Kämäräinen.

KeMu – Miten toimii kestävä muuramelainen? -hanke on saanut maaseuturahoitusta Leader JyväsRiiheltä.

Muuramen nuorten yrittäjyystalo Innola on Suomen ensimmäinen ja ainoa nuorten yrittäjyystalo

Yhdistys valmentaa 11-29 -vuotiaita nuoria projekti- ja yritystoiminnassa. JyväsRiihi on ollut rahoittamassa Muuramen Innolan perustamista ja sen 15 toimintavuoden aikana useita hankkeita. Valmennuksiin on osallistunut 2000 nuorta ja 200 nuorten yritystä tai projektia on käynnistetty. Nuoret ovat perustaneet polkupyöräkorjaamon, kahviloita, kioskeja ja monia muita palveluita paikkakunnalle.

– Projektien parissa työskentely antaa mahdollisuuksia etsiä omia vahvuuksia, hankkia kokemuksia sekä tienata samalla. Innolassa tehdyt projektit ja perustetut yritykset ovat nuorten itsensä ideoimia tai toimeksiantoja yrityksiltä tai yhteisöiltä, kertoo toiminnanjohtaja Niina Koivuniemi.

Teksti: Jenni Tiainen
Kuva: Sari Kämäräinen

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta