taidetyöpaja perhepäivä Jämsän torilla, ihmisiä ja taidetta.

Liikkuvissa taidetyöpajoissa luovuus pääsi valloilleen

Jämsänlaakson Setlementti ry on aktiivinen maaseudun toimija, joka toteuttaa pariakin kehittämishanketta Jämsän seudulla Leader Vesuri-ryhmän tuella. Liikkuvat taidetyöpajat -hankkeen tavoitteena on ollut lisätä innostusta kulttuuria kohtaan sekä luoda mahdollisuuksia osallistua luovaan toimintaan. Kymmenien työpajojen tuloksena onkin ollut aitoa luovuuden intoa vauvasta vaariin, upeita kohtaamisia sekä uusia harrastuksia.

– Hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa ja tukea Jämsän kulttuurikenttää sekä edistää yhdistysten ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Myös alueen taiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille on tuotettu lisää työtilaisuuksia, kertoo hanketyöntekijä Marjo Örn.

Tämä on toteutunut erityyppisiä taidetyöpajoja järjestämällä. Pajojen aiheet ovat olleet moninaiset; kuvataidetta, kirjallisuutta, kirjoittamista, tarinoita, askartelua, kädentaitoja, valokuvausta, musiikkia, tanssia ja historiaa. Niitä toteutettiin hankkeen yhden toimintavuoden aikana yli 50!

– Toteutimme liikkuvia taidetyöpajoja Jämsän kylissä, sekä eri puolilla Jämsän keskustan aluetta. Osallistujia on ollut aina lapsista ikäihmisiin, joten olemme onnistuneet tavoittamaan laajan ikäskaalan. Oli upeaa nähdä, miten hienoja lopputuloksia pajoissa saatiin aikaan!

Palaute työpajoista on ollut erittäin positiivista; niitä on kiitelty mm. mielenkiintoisen sisällön, ammattitaitoisten ohjaajien ja sujuvien järjestelyiden vuoksi.

– Halusimme luoda matalan kynnyksen toimintaa, johon ihmisten oli helppo tulla mukaan. Moni kommentoi, miten pajassa pystyi kokeilemaan jotain uutta, esimerkiksi kuvataiteen tekniikkaa tai tanssia, jota olisi muutoin ollut hankala päästä testaamaan, Örn iloitsee.

Monella työpaja saattoi johtaa jopa kokonaan uuteen harrastukseen. Eikä vähätellä voi myöskään ihmisten välisiä aitoja kohtaamisia ja hetkiä, etenkään korona-ajan jälkeen.

– Innostuminen ja yhdessä olemisen ja tekemisen ilo oli vahvasti läsnä. Pajoissa paitsi opittiin uutta, myös jaettiin paljon tunteita ja kokemuksia.

Hankkeen vetäjät iloitsevat myös siitä, miten upean joukon eri alojen ohjaajia he saivat hankkeeseen mukaan.

– Jämsässä on paljon taitavia ja ammattitaitoisia taiteilijoita ja kulttuurin tekijöitä, jotka olivat halukkaita ja kykeneviä ohjaamaan toimintaa. Mukana oli yhteensä 35 ohjaajaa vuoden aikana, hanketyöntekijä Johanna Suominen kertoo.

– On ollut ilo tarjota työmahdollisuuksia taiteen ja kulttuurin ammattilaisille!

taidetyöpajojen ohjaajia
Jämsäläiset eri alojen ohjaajat vetivät työpajoja. Salsapajaa veti Jocelyn Meneses, akryylityöpajaa Kristiina Lähde ja vitsapajan Teea Vuorinen.

Yhteistyöverkostoja ja toiminnan jatkuvuutta

Örn ja Suominen kertovat nuoren yhdistyksen saaneen hankkeen myötä paljon positiivista huomiota osakseen aktiivisen viestintänsä ansiosta ja yhdistyksen yhteistyöverkosto on kasvanut. Hankkeen aikana on perustettu esimerkiksi Jämsän seudun vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmä, jossa yhdistys on ollut vahvasti mukana. Vapaaehtoistoiminnan valikkoryhmät vaikuttavat paikallisiin tai oman alansa asioihin sekä järjestävät koulutuksia ja tapahtumia.

Hankkeen maaseuturahoitus Leader Vesuri-ryhmältä on ollut tärkeä, koska toimenpiteet eivät olisi käynnistyneet ilman rahoitusta.

– Hankkeen aikana olemme ymmärtäneet, miten tärkeä asia on tuottaa myös maksutonta toimintaa ja kuinka suuri merkitys kulttuurihyvinvoinnilla on meille kaikille, Örn toteaa.

Tutkimustenkin mukaan kulttuuri, taidekasvatus ja luova harrastustoiminta edistävät oppimista, hyvinvointia ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta tulee parantaa, jotta kaikki pääsevät nauttimaan niiden hyvinvointivaikutuksista.

Hankkeessa toteutuneen pajatoiminnan jatkuminen on koettu tärkeäksi.

– Toimintaa olisi toisaalta helppo jo totutun kaavan mukaan toteuttaa ja jatkaa. Liikkuvat taidetyöpajat ja yhdistys ovat tulleet kansalaisille tutuiksi hankkeen avulla, sanoo Suominen.

Sen vuoksi yhdistys on hakenut myös STEA-rahoitusta samankaltaiselle hankkeelle, mutta kohderyhmänä tulee olemaan seudun iäkkäämpi väki.

Lisätietoa:
setlementtijämsänlaakso.fi ja Jämsänlaakson Setlementti Facebookissa

Teksti: Johanna Suominen, Marjo Örn ja Virpi Heikkinen
Kuvat: Jämsänlaakson Setlementti ry, Johanna Suominen

Jämsänlaakson Setlementti on jämsäläinen järjestö, joka tuottaa kuntalaisten tarpeita vastaavaa toimintaa ja aktiviteetteja – erityispainotuksena taide ja kulttuuri. Toiminta on avointa kaikille ja jokaisella on myös mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöön.

(kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan)

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Keuruun frisbeegolfradan opastekyltti.

Hae sivuilta