meloja järvellä

Luonnossa liikkuen Päijälän melontareitillä ja luontopolulla

Kuhmoisissa sijaitseva Päijälänkylä on oiva esimerkki aktiivisesta kyläyhteisöstä, joka kehittää kylää omiin vahvuuksiin perustuen. Päijälässä on kunnostettu sekä Pitkäveden melontareitti että rakennettu oma luontopolku. Markkinoinnin merkitys on ymmärretty alusta lähtien.

ihmisiä Päijälän kylätalon portailla
Kyläaktiivit ja Vesuri-ryhmäläiset. Sanna Ruokola kuvassa portaissa etuoikealla.

Vakinaisia asukkaita kylällä on alle 100, mutta kaunis ympäristö on houkutellut runsaasti kesäasukkaita, mökkejä on yli 400. ”Päijälä – kylä virran varrella” -slogania on helppo uskoa, kun Päijälässä katselee ympärilleen. Kylässä on noin 50 järveä ja lampea, 200 kilometriä järvenrantaa ja mäkistä maalaismaisemaa halkoo Pitkäjoen vesistö.

Päijälänkylän yhdistykset tekivät muutama vuosi sitten elinvoimaiseen Päijälään tähtäävän kyläsuunnitelman, jonka seurauksena käynnistyi mm. Luonnossa liikkuen Päijälässä -hanke. Maaseuturahoitus hankkeeseen tuli Leader Vesuri-ryhmä ry kautta. Vuonna 2019 kunnostettua Pitkäveden melontareittiä markkinoitiin ja viimeisteltiin vuonna 2020. Sille tehtiin markkinointimateriaalia kuten karttoja, esitteitä ja opastustauluja.

Kylän talkooväellä on onneksi ollut enemmän aikaa keskittyä luontohankkeisiin, koska kylän vuositekemiseen kiinteästi kuuluva Neste Rally peruuntui v. 2020 koronatilanteen vuoksi. Innokasta talkooväkeä kylällä onkin riittänyt mukavasti ja myös kesäasukkaat ovat viime aikoina aktivoituneet olemaan talkoissa mukana.

Melontareitti kaikkien tietoisuuteen

Hankkeen markkinoinnista vastannut Sanna Ruokola kertoi kesällä 2020 työn alkaneen vauhdikkaasti:

– Aloitin sidosryhmien kartoittamisen ja loin some-kanavia, kuten Facebook-sivuilta ja Instagram. -tilit. Minulla on pitkä lista yhteistyötahoja ja tapahtumajärjestäjiä, retkeilyalan toimijoita ja vaikuttajia, joihin olen yhteyksissä. Pitkäveden melontareitti on kuvattu kartalle ja reitistä on somessa jaettu kuvia ja videoita. Meillä on siellä jo ihan mukavasti seuraajia ja tykkääjiä.

Reitti on noin 20 kilometriä pitkä ja se kulkee kuuden järven kautta. Ahlmanin opiston luonto-ohjaajaopiskelijat kävivät kesäkuussa reitillä testikäyttäjinä ja antoivat kokeneina luontokävijöinä arvokasta palautetta paitsi reitin kunnosta myös sen houkuttelevuuden tekijöistä. Sannan mielestä reitillä hienoimmat paikat ovat laavu, joki sekä siltojen alitukset.

Ensimmäinen yleinen melontaretki järjestettiin heinäkuussa 2020, ja järjestämisessä oli hankkeen lisäksi mukana paikallinen palveluntarjoaja. Kylältä saa halutessaan vuokrattua kanootin tai kajakin, niitä riittää tarvittaessa vaikka isommallekin porukalle. Kosket reitillä mennään kävellen. Ohjatuista melontaretkistä saa lisätietoa Facebook-sivuilta, sieltä löytyvät myös tarvittavat yhteystiedot.

Melontareitin tuotteistaminen ja palvelupaketit ovat valmiina. Markkinoinnista vastannut Sanna on itsekin tottunut käyttämään erilaisia luontoharrastajien sivustoja, kuten Retkipaikka.fi, jotka ovat luontevia kanavia tavoittaa asian harrastajat.

Katso video Pitkäveden melontareitistä:

Luontopolun kruunaa Sysipatterin näköalapaikka

Kylälle rakennettu luontopolku on noin kolmen kilometrin mittainen. Se lähtee kylätalon Päijälän Pirtin takaa kulkee helppokulkuista, kaikille sopivaa reittiä pitkin Sysipatterin näköalapaikalle ja takaisin kylään. Reitin varrelle on tehty infotauluja, joissa esitellään polun varren historiaa ja ympäristöä. Luontopolulle on tehty myös pitkospuita ja levähdyspaikkoja. Vuonna 2021 tehdään vielä laavu Pirtin pihaan ja tehdään pitkospuut polun suo-osuudelle.

Katso video Sysipatterin luontopolusta:


Kiinnostuitko? Tutustu Päijälään: www.paijala.fi

Kylässä toimii aktiivisesti monta yhdistystä. Kyläyhdistyksen lisäksi Päijälän kristillinen yhdistys, Metsästysseura sekä urheiluseura Mäkimaan Muhku ovat vuosia yhdessä virittäneet kylää kohti parempaa tulevaisuutta. Kylälle on tehty myös mm. turvallisuussuunnitelma ja esimerkiksi kylän majoituskapasiteettia halutaan nostaa tulevina vuosina.

Päijälän Pirtti toimii kylän keskuksena, jota kunnostetaan vuosittain. Tänä vuonna tukea on haettu Pirtin sisätilojen puhdistukseen Maaseuturahastosta Leader Vesuri-ryhmän kautta. Pirtillä järjestettiin vuonna 2019 yli 70 tapahtumaa tai tilaisuutta. Neljä kertaa vuodessa Pirtillä on toripäivä kyläkokouksineen. Sillan pielessä nurmikolla on kesälauantaisin pieni tori, jossa ostoksien ohella vaihdetaan kuulumisia sekä parannetaan maailmaa. Riihigalleria puolestaan on ainutlaatuinen paikka, jossa on mielenkiintoisia taidenäyttelyitä.

Teksti: Virpi Heikkinen
Kuvat: Päijälän kylä

(Linkit avautuvat uuteen ikkunaan)

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta