Leader Vesuri-ryhmä -logo
Rautavuoren alue Koskenpää, talkoolaisia hommissa.

Uusi ulkoilualue Koskenpään Rautavuorelle

Jämsän Rautavuoren kupeeseen rakennetaan kolmen koskenpääläisen seuran toimesta upea ulkoilualue. Ahkera talkooväki on saanut jo lähes valmiiksi uuden laavun alueelle. Myös vanhaa luontopolkua parannetaan ja mäelle rakentuvat hulppeat kuntoportaat. Kunnolliset lähiliikuntapaikat merkitsevät paljon kyläläisille.

Koskenpää on vireä kylä Jämsässä, jossa vakituisia asukkaita on n. 700. Lisäksi kesäisin kylän väkimäärä tuplaantuu, kun vapaa-ajanasukkaat saapuvat mökeille.

Hankkeen vastuuhenkilönä toimii Koskenpään kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja Koskenpään Kirin varapuheenjohtaja Markku Koponen:

– Idea hankkeeseen lähti Elävät kylät -hankkeen kyläkyselyn tuloksista. Esiin nousi vanhan rämettyneen Köllinviidan luontopolun kunnostaminen ja aloite sai nopeasti laajaa kannatusta. Koskenpää Rautavuori, kuvissa talkoolaisia töissä.

Kokonaisuudelle eli luontopolulle, laavulle ja kuntoportaille saatiin maaseuturahoitus Leader Vesuri-ryhmältä.

Ulkoilualue sijaitsee Metsähallituksen mailla. Kylältä lähtevästä luontopolusta tulee noin neljän kilometrin mittainen.

– Meillä on ollut talkoot viikoittain. Mukavasti ollaan saatu talkooväkeä aina paikalle! Osaavia ihmisiä, joiden kanssa hommat sujuvat. Ihan ensimmäisenä keväällä tehtiin perustuksia, kuljetettiin hirsiä kylältä rakennuspaikalle ja koottiin elementtibiokäymälä. Laavun hirsikehikko teetettiin ulkopuolisella.

Myös tulevien kuntoportaiden paikkaa on määritelty. Alue on Jämsän Gradian metsäkonekoulutuksen opetuskäytössä ja oppilaiden tekemästä raivaustyöstä tuleekin olemaan hyötyä portaiden rakentamisen yhteydessä.

– Portaista suunnitellaan noin 70 metrin korkuisia. Portaiden yläpäästä tulee avautumaan upea näkymä Rautavedelle, hankkeen teknisestä puolesta vastaava Pertti Koskinen kehuu.

Portaiden rakentamisen vaiheessa talkoolaisia tullaan Koskisen mukaan tarvitsemaan entistä enemmän. Kaikille riittää kyllä tekemistä yhteisen hyvän eteen.

Alueen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan vuoden 2023 kuluessa. Käyttäjiä tulevalla ulkoilu- ja liikunta-alueella tulee varmasti olemaan.

– Tekemisessä tähdätään siihen, että alueelle pääsee myös talvella hiihtäen ja lisäksi maastopyöräilymahdollisuus huomioidaan polkujen pohjustuksessa, Koponen sanoo.

Hanketta toteuttavat Voimistelu- ja Urheiluseurat Koskenpään Kiri ry ja Koskenpään Yritys ry sekä koskenpääläisten kyläyhdistys Koskenpää ry. Hankkeen maaseuturahoitus tulee Leader Vesuri-ryhmältä. Lisäksi hanketta ovat tukeneet muut yhteistyökumppanit: Jämsän kaupungilta on saatu hankkeen välirahoitus ja Jämsän Seudun OP:ltä muuta rahoitusavustusta.

Kuvat oikealla: talkoolaisia on saatu aina mukavasti paikalle. Töitä on riittänyt niin laavun rakentamisessa kuin vaikkapa kuntoportaiden lautojen siirtämisessä.

Lisätietoa:
Koskenpään Kiri Facebookissa
Koskenpää – Elävät kylät (elavatkylat.fi-sivustolla)

Teksti: Virpi Heikkinen
Kuvat: Koskenpään Kiri ja Virpi

(kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan)

 

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta