JyväsRiihi logo
Leena Karjalainen, Jenni Tiainen, Heli Peltola ja Minna Karjalainen.

JyväsRiihen alueelle 3,8 miljoonaa euroa paikalliseen kehittämiseen vuosille 2023–2027

Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt JyväsRiihen Leader-ryhmäksi rahoituskaudelle 2023–2027. JyväsRiihelle myönnetty rahoituskehys rahoituskaudelle 2023–2027 on yhteensä 3,8 miljoonaa euroa maaseudun paikalliseen kehittämiseen.

JyväsRiihi rahoittaa oman paikallisen kehittämisstrategiansa mukaisia kehittämishankkeita ja yritystukia Jyväskylän maaseutualueella, Laukaassa, Muuramessa ja Uuraisilla. Rahoitusta voivat hyödyntää yhteisöt ja yritykset. JyväsRiihi aktivoi, neuvoo sekä myöntää rahoitusta ideoiden toteuttamiseksi.

Rahoituksen avulla parannetaan maaseudun elinvoimaisuutta, kehitetään paikallisia palveluja ja elinkeinoja. Jyvällä-strategian kolme painopistettä ovat älykkäät yhteisöt ja ilmastoviisaat teot, hyvinvoivat kylät sekä kehittyvät elinkeinot. Strategian läpileikkaava teema on kestävät tulevaisuusteot. Rahoitus suunnataan näihin teemoihin alkaneella rahoituskaudella.

JyväsRiihen Jyvällä-strategia arvioitiin erinomaiseksi! Perusteluissa todettiin strategian olevan eteenpäin katsova, innovatiivinen, innostava ja uudistava. JyväsRiihen strategia sai 4. parhaat pisteet Suomen 52:sta Leader-ryhmästä. Onnistuimme myös kasvattamaan rahoituskehystä päättyneeseen kauteen verrattuna. Voimme olla ylpeitä tehdystä työstä! Suurkiitos kaikille strategian valmistelussa mukana olleille!

Rahoituksen haku käynnistyy myöhemmin keväällä, kun uutta kautta koskeva kansallinen lainsäädäntö ja toimeenpano valmistuvat.

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta