Kaksi miestä

YMIS-panimo – Oluen arvoisia tarinoita

Kaksi miestä panimossa.
Kuvassa näkyvistä tankeista valmistuu kerrallaan noin 240 litraa olutta. Kaikkiaan yhden oluterän valmistukseen menee aikaa parisen viikkoa. Samuli Raappana (oik.), Aki Levaniemi (vas.).

Keski-Suomi ei ole ehkä tähän asti ollut mitenkään kuuluisa paikallisista panimotuotteista, mutta tähän on tullut selvä muutos. Kyläpanimo YMIS ponnistaa Korpilahden Ylä-Muuratjärven Tikkalan kylästä. Yrittäjät haluavat oluiden kautta tuoda esiin myös paikallisia tarinoita. Ensimmäiset erät kyläolutta on jo viety käsistä.

– YMIS on kolmen muuratjärveläisen naapuruksen kotiolutprojektista oikeaksi panimoksi hiljalleen kasvanut yritys, yksi tekijöistä, Samuli Raappana kertoo.

-Meidän tarkoituksena on valmistaa, pakata ja myydä käsityönä valmistettuja erikoisoluita sekä erilaisia kausi- ja private label -tuotteita, kertoo yrityksen toinen omistaja Aki Levaniemi.

Yhtiö tilasi maaseuturahoituksen tuella laadukkaan oluen valmistukseen soveltuvat laitteet ja tarvikkeet sekä remontoi tuotantotiloja.

Panimon lupa-asiat saatiin kuntoon maaliskuussa 2022. Tuotantotilat saivat alkuvuodesta 2022 Valviran hyväksynnän.

Panimon tuotantotilat löytyivät yllättäen melkein naapurista: ne on rakennettu Ohelanaukeen maatilan vanhaan

maitohuoneeseen. Tila on siirtynyt maidontuotannosta lihakarjan kasvatukseen ja lihan myyntiin.

– Ensimmäisenä olemme valmistaneet eriä hedelmäistä Patajärvi Golden Alea sekä raikasta Lastu Vehnäolutta. Lastua oli myynnissä pääasiassa paikallisessa kyläkaupassa ja erä myytiin loppuun hujauksessa, eli vastaanotto oli hyvä.

Oluiden nimet ja koostumukset perustuvat myös paikallisiin tarinoihin. Esimerkiksi Lastu-olut perustuu tarinaan paikallisesta Lastun kalanviljelylaitoksesta. 2000-luvun alussa eräänäNavettarakennus, jossa panimo sijaitsee päivänä rankkasade nosti lammen pintaa rajusti murtaen padon. Kaikki Lastun lohet huuhtoutuivat hyökyaallon kuohuissa Muuratjärveen. Patajärvi puolestaan on yrittäjille tärkeä kotikylän järvi.

– Tulemme tulevaisuudessa kyselemään paikallisilta asukkailta lisää hienoja tarinoita, sillä mielestämme ne ansaitsevat oman oluensa, Raappana sanoo.

Panimon alkutavoitteena on valmistaa vähintään n. 500 olutlitraa kuukaudessa.

– Testaamme makuja aina hyvin tarkkaan, ennen kuin aloitamme isomman erän valmistamisen, Levaniemi kertoo.

Ylä-Muuratjärven käsityöoluita on kyselty jo lähiseudun kauppoihin ja Jyvässeudun ravintoloihin myyntiin.

Pitkän ajan tähtäimenä on kasvattaa tuotantoa ja palkata myös työntekijöitä. Ohelanaukeen tilan omistajan kanssa on jo keskusteltu tuotantotilojen laajennuksesta tarvittaessa. Kasvua haetaan maltillisesti.

Yrittäjille on tärkeää edistää ympäristötehokkuutta ja kestävää kehitystä. Oluenvalmistuksessa syntyvä mäski käytetään tilan eläinten rehuna tai leipomusten raaka-aineeksi ja keiton aikana syntyvää vesihöyryä kondensoidaan pesuvedeksi.

– Keskustelemme tilan kanssa myös yhteisestä mallastamosta sekä oluen luomu raaka-aineiden viljelystä Ohelanaukeen vuokrapelloilla, Levaniemi kertoo. Ymiksen Lastu ja patajärvi oluet

Panimotilan vieressä on lihakarjaa kasvattavan Ohelanaukeen oma myymälä, joten tulevaisuudessa tilalta voi hakea samalla käynnillä lähiruokaa ja kyläpanimon oluet. Oluiden myynti avautuu mahdollisesti jo kesäksi 2022, jos vain myymälähakemus hyväksytään AVIssa.

– Onhan meillä muitakin villejä ajatuksia: Ohelanaukeen tila toimii myös matkailualalla, joten ollaan väläytelty myös maalaisfestareiden järjestämistä yhdessä, Raappana hymyilee.

Yritys sai maaseuturahoituksen investointitukea Leader JyväsRiiheltä.

Lisätietoa:
www.facebook.com/ymispanimo

 

Teksti: Virpi Heikkinen
Kuvat: Virpi Heikkinen ja YMIS Panimo

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta