CC Picaro ja uudet maastopyörät.

Virtaa-teemahanke toi uutta virtaa kyliin ja yhteisöihin!

Poko Korpilahti teki Kirppuvuorelle laavun.
Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys rakensi Kirppuvuorelle laavun.

JyväsRiihen Virtaa-teemahankkeessa yhteisöt paransivat alueen lähiliikunta-, luonto- sekä virkistyspaikkoja. Lisäksi harrastuspaikkojen varustetasoa kohennettiin uusilla välinehankinnoilla. Mukana oli kaksitoista alahanketta, joiden kustannukset vaihtelivat runsaasta 3 000 eurosta 15 000 euroon. Hankkeita toteutettiin kaikissa JyväsRiihen alueen kunnissa. Virtaa-teemahanke toteutettiin vuosina 2022-2023.

Alahankkeissa kunnostettiin ulkoilualueita, korjattiin pitkospuita ja tehtiin uusia laavuja. Talkootöiden avulla kunnostetut luontokohteet palvelevat niin lähialueen asukkaita kuin kauempaa tulevia vierailijoita. Hankkeilla edistettiin matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia. Monet yhteisöt hankkivat uusia välineitä erityisesti lasten ja perheiden harrastuksiin. Olemassa olevia liikunta- ja harrastepaikkoja uudistettiin. Yhteisöissä kehitettiin kylien älykkäitä ratkaisuja ja ympäristöasioita. Kyläturvallisuutta parannettiin hankkimalla sydäniskuri. Jakamistaloutta edistettiin hankkimalla yhteisiä välineitä kyläläisten käyttöön. Useammassa kylässä kunnostettiin ympäristön tilaa mm. niittämällä vieraslajeja.

Hankkeissa tehtiin 2 391 tuntia talkootöitä, ja noin 4000 maaseudun asukasta sai parempia vapaa-ajan palveluita tai hyötyi hankkeen tuloksista!

Alahankkeet toteutuivat pääsääntöisesti suunnitelman mukaisesti. Toteutuneet kustannukset olivat 107 999,15 €, josta tuen osuus oli 64 799,49 €. Yksi alahanke jäi toteutumatta.

Nyrölän uimarannan kunnostettu laituri.
Nyrölän kyläyhdistys kunnosti Nyrölän uimarannan.

Virtaa-teemahankkeen myönteisen rahoituspäätöksen saaneet alahankkeet

  1. CC Picaro, Laukaa: Maastopyörät junioreille
  2. Jokihaaran Pienviljelijäyhdistys, Uurainen: Warrelle Wirran
  3. Keski-Suomen Ampujat, Laukaa: Ampumaharrastuksen toimintaedellytysten parantaminen
  4. Lankamaan kyläseura, Laukaa: Kyläkontti Lankamaalle
  5. Muuramen Taideseura, Muurame: Välineet taideharrastukseen
  6. Nyrölän kyläyhdistys, Jyväskylä: Nyrölän uimaranta
  7. Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys, Jyväskylä: Laavulta laavulle
  8. Putkilahden Ketterä, Jyväskylä: Putkilahden harrastusmahdollisuudet
  9. Sarvenperäset, Korpilahti Jyväskylä: Lintutorni, pitkospuut ja harrastusvälineet
  10. Saukkolan kyläseura, Korpilahti Jyväskylä: Polku-ja latureitistö (hanke ei toteutunut)
  11. Savio-Puttolan kyläyhdistys, Laukaa: Urheilukentän kunnostus
  12. Vesangan kyläyhdistys, Jyväskylä: Vesangan virkistysalue
  13. Ylä-Muuratjärvi seura, Jyväskylä: Urheilukentän ja ympäristön parantaminen.

 

Lue tarkemmat kuvaukset alahankkeiden toimenpiteistä Virtaa-teemahankkeen loppuraportista!

Loppuraportti Virtaa-teemahanke (pdf)

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta