Jousiammuntaa 3D:nä

Keuruun maastoliikuntakeskukseen on rakennettu kansainvälisen tason maastojousiammuntarata Keuruun Jousi ry:n toimesta.

Jousiammuntaseura perustettiin 2011 Keuruulle muuttaneen Esa Junnosen aloitteesta. Alkujaan harjoittelu tapahtui perinteisellä radalla Keuruun Uskalissa, mutta 2016 seura siirtyi 3D-aikaan. Lajistoon otettiin mukaan maastojousiammunta ja harjoittelupaikka siirtyi Keurusselän Liikuntapuistoon. Maastojousiammunnassa ammunta tapahtuu vaihtelevilta etäisyyksiltä maasto-olosuhteissa – maastoammunnassa ammutaan erilaisiin tauluihin ja 3D-jousiammunnassa maaleina on erilaisia eläinmaaleja, joilla simuloidaan metsästystilanteita.

Sijainti Keurusselän Liikuntapuistossa luo harjoitteluun hyvät puitteet. Mäkinen ja metsäinen maasto mahdollistavat monipuoliset ammuntaradat, mutta alueella on myös paljon avoimia tiloja pitkän matkan ammuntaan. Samoja maastoja hyödyntävät frisbeegolf-harrastajat, joille Leader-hankkeet ovat niin ikään tuttuja.

Maastoon tuntemattomalle etäisyydelle sijoitetut eläinmaalit tekevät ammunnasta haastavaa.

Toimintaedellytyksiä on parannettu hankkeiden avulla

Keuruun Jousi toteutti ensimmäisen hankkeensa 2018–2019, jolloin radalle hankittiin uusia 3D-eläinmaaleja nuolet pysäyttävine taustoineen. Hankkeessa rakennettiin myös helppokulkuisempi rata, etenkin vanhempien harrastajien tarpeita ajatellen. Jatkohankkeessa 2020–2021 rataa kunnostettiin entisestään, rakennettiin taukopaikka radan käyttäjille ja muille ulkoilijoille, hankittiin lisää 3D-maaleja ja rakennettiin uusia, pitkän matkan ammunnan rasteja. Uudet puitteet mahdollistavat kansainvälistenkin kilpailujen järjestämisen.

Myös muualla Suomessa lajin harrastajat ovat löytäneet maaseuturahoituksen mahdollisuudet – Suomesta löytyy ainakin seitsemän Leader-ryhmien rahoittamaa 3D-jousiammuntarataa.

Käyttäjiä Keuruun radalla on vuosittain 150–200. Harrastuksena maastojousiammunta sopii kaikenikäisille, ja Keuruun Jousestakin löytyy harrastajia lapsista eläkeläisiin. Hyvät harrastusmahdollisuudet ovat tuoneetkin Keuruulle uudenlaista näkyvyyttä ja lisäävät osaltaan alueen elinvoimaa.

– Yksi perhekin on muuttanut Keuruulle jousiammuntaharrastuksen takia, kertoo Keuruun Jousen ja Suomen Maastojousiampujainliiton puheenjohtaja, sekä hankeaktiivi, Minna Kajuutti.

Minna Kajuutti valmistautuu ampumaan.

Kilpailutoiminta Keuruun Jousen parissa on ollut erittäin aktiivista. Seuran jäsenet ovat saaneet useita SM-mestaruuksia ja -ennätyksiä omissa lajeissaan. Myös kansainvälistä kisamenestystä on saatu. Keuruun radalla on järjestetty 3D-ammunnan SM-kisoja, sekä lukuisia pienempiä kisoja.

Kajuutti esitteli rataa Maastojousiampujainliiton 3D-ammunnan SM-kisojen aikaan. Haastattelun lomassa hän ampui sarjansa Suomen mestariksi toista vuotta perättäin.

– Olemme saaneet Suomen parhaat harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet, toteaa Kajuutti.

Hankkeiden maaseuturahoitus on tullut Vesuri-ryhmältä.

Kuvat ja teksti: Jukka Salmi

 

Lue lisää:

Keuruun Jousi Facebookissa

Keuruun Jousen kotisivut

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta