JyväsRiihi logo
Punainen verho

Teatterista elinvoimaa

Kuusan Nuorisoseuran ylläpitämästä Kanavateatterista on tullut kyläläisten kohtaamispaikka. Hankeraha on auttanut kunnostamaan seurantalosta toimivan ja viihtyisän tapahtumien keskipisteen.

Vuonna 1994 perustetusta Kanavateatterista on vuosien mittaan muodostunut Laukaassa sijaitsevan Kuusan kylän sydän. Kuusan Nuorisoseuran ylläpitämä teatteri kokoaa kymmenittäin näytelmätoiminnasta innostuneita ihmisiä pelkästään esityksiä valmistelemaan ja toteuttamaan. Esityksiä katsomaan vaeltaa ihmisiä ympäri maakuntaa ja jopa koko maata.

Kuusan nuorisoseurantalo
Kuva: Kuusan Nuorisoseura ry

– Olemme yksi Keski-Suomen aktiivisimmista harrastajateattereista, kertoo Kuusan Nuorisoseuran puheenjohtaja ja Kanavateatterin tuotannoissa pikkupojasta lähtien näytellyt Tapio Myllylä.

– Meillä on yleensä neljä näytelmää vuodessa. Yksi kesällä ja kolme talvella. Teatteri on ollut nuorisoseuran talouden kivijalka koko olemassaolonsa ajan.

Myös Tapio Myllylän vaimo, Taru Eskonen-Myllylä, on mukana Kanavateatterin toiminnassa, ja pariskunta tapasikin alun perin näytelmää tehdessään. Jopa perheen vanhempi poika, 7-vuotias Kerkko, on jo ehtinyt lavalle esiintymään. Nuorempi, 7 kuukauden ikäinen Alvari, on toistaiseksi pysytellyt lavalta pois, mutta varmaankin jonain päivänä sinne vielä kipuaa – sen verran innostuneelta Tapio Myllylä kuulostaa puhuessaan teatteritoiminnasta ja oman kylän yhteisöllisyydestä.

– Meillä on täällä tosi hyvä yhteishenki ja aktiivinen porukka. Se kai se tässä eniten koukuttaa, Myllylä miettii.

Loppuvuodesta 2020 Kuusan Kanavateatterissa oli meneillään pikkujoulunäytelmä Ministeriä viedään, jonka ensi-ilta myytiin loppuun. Seuraavaksi teatterissa otetaan työn alle kesältä 2020 peruuntunut Heikki Luoman kirjoittama ja Jukka Mäkisen ohjaama maalaiskomedia Korkeuskammoa Kuusniemellä.

Remontoimalla lisää neliöitä hyötykäyttöön

Kuusan Nuorisoseurantalolla on ikää toista sataa vuotta, ja sitä on korjattu ja remontoitu vuosien mittaan useaan otteeseen: Myllylän arvion mukaan hänenkin luotsaamanaan kaikkiaan noin 800 000 eurolla. Merkittävä osa remonttirahasta on tullut maaseutuhankkeista, joita Myllylä on itse pyörittänyt viime vuosina aina paperitöistä lähtien käytännön hommiin asti.

Kuusan Nuorisoseurantalolla on ikää toista sataa vuotta, ja sitä on korjattu ja remontoitu vuosien mittaan useaan otteeseen: Myllylän arvion mukaan hänenkin luotsaamanaan kaikkiaan noin 800 000 eurolla. Merkittävä osa remonttirahasta on tullut maaseutuhankkeista, joita Myllylä on itse pyörittänyt viime vuosina aina paperitöistä lähtien käytännön hommiin asti.

– Olen koulutukseltani rakennusinsinööri, joten ehkä siksikin hankkeet ovat toistaiseksi painottuneet rakennuspuoleen.

Vuonna 2004 taloon tehtiin peruskorjaus. Noin kymmenen vuotta sitten rakennuksen yläkerta muutettiin lämpimäksi tilaksi ja samalla kattoa korotettiin puolella metrillä, jotta tila saatiin paremmin hyötykäyttöön. Sen jälkeen toteutettiin toimintaedellytysten parannushanke, jossa talon viemäröinnit ja sadevesijärjestelmä laitettiin kuntoon ja samalla rakennukseen asennettiin invalidihissi. Taloon on myös rakennettu varastotiloja ja hankittu kalusteita ja tarvikkeita.

Remontti- ja kunnostushankkeiden lisäksi Kuusan Nuorisoseura on toteuttanut muutamia teemahankkeita.

– Ensimmäisessä rakensimme talon yläkertaan elokuvateatterin ja hommasimme sinne hyvätasoiset äänentoistolaitteet ja projektorit. Toisessa teemahankkeessa paransimme talon energiatehokkuutta, ja kolmannessa hankimme valvontakamerajärjestelmän ja paloturvakalustoa, Myllylä luettelee.

Myös muiden toimijoiden käytössä

Vaikka Kuusan Nuorisoseuran toiminta on hyvin pitkälle teatteripainotteista, tiloja saavat käyttää muutkin paikalliset toimijat kustannuksitta.

– Meillä toimii täällä erilaisia ikäihmisten ryhmiä ja Kuusan Martat järjestävät pikkukokkikursseja. Ja kaikille avointa elokuvateatteritoimintaa pyöritämme ihan ilmaiseksi. Näytöksiä on normaalisti joka kuukauden viimeinen torstai, Myllylä kertoo.

– Voi hyvin sanoa, että Nuorisoseurantalosta on tullut kyläläisten kokoontumistila.

https://www.kanavateatteri.fi/

Teksti: Maria Markus

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta