JyväsRiihi logo
Kuvassa Aalto Panimon omistaja Mikko Toikkanen

Aalto Panimo ponnistaa perinteistä ja visioi tulevaisuutta

Aalto Panimo ponnistaa perinteistä ja visioi tulevaisuutta. Jyväskylän Säynätsalon pienpanimo, perustuu paikallisuuteen ja sitä henkii myös uusi kesällä 2022 avattu ravintola. Oluiden menekki on jopa yllättänyt yrittäjät ja tuotantoa pyritään tehostamaan. Yrittäjillä on suuria toiveita Säynätsalon sataman kehittämiselle.

Mikko Toikkanen perusti Aalto Panimon jo vuonna 2017, mutta alussa se valmisti oluita kiertolaispanimona, eli loi itse reseptit ja pyöritti koekeittiötä, ja oluet valmistettiin muissa panimoissa. Koronapandemia hidasti hieman suunnitelmia, mutta kesällä 2021 yritys sai omat tuotantotilat Kinkomaalle ja laitehankinnat tehtiin Leader JyväsRiihen tuella.

Uusissa tiloissa olutta tehdään noin 20 00 litraa vuodessa.

Kuvassa Aalto Panimon osakas Pekka Kuitunen olutlasi kädessään.
Kuvassa Pekka Kuitunen.

– Tuotantotilat tullaan siirtämään sopivassa saumassa ravintolan yhteyteen, kertoo yksi osakkaista, Pekka Kuitunen. Pub Aallonmurtaja avattiin kesäkuun 2022 alussa Säynätsalon satamaan. Kuitunen vastaa yrityksessä myynnistä ja ravintolan toiminnasta.

Asiakkaat ovat ensimmäisen kesän aikana löytäneet hyvin Säynätsalon satamaan paloasemaa vastapäätä avattuun ravintolaan ja panimotuotteiden kauppaan.

– Asiakaspaikkoja on reilut 50 ja valikoimassa on pääosin oluita, mutta myös monipuolinen valikoima muita juomia, kahvia ja jäätelöä. Oluita voi ostaa myös mukaan!

Ravintola on auki kesäkuukausina joka päivä ja syksyllä keskiviikosta sunnuntaihin. Sulkemisaika on joustava.

Aalto Panimo perustuu paikallisuuteen

Ravintolan sisustus henkii säynätsalolaisia elementtejä. Myös kaikilla Aalto Panimon oluilla on tavalla tai toisella Säynätsaloon liittyvä nimi. Nimikkeitä on seitsemän, joista kaupan hyllyistä löytyy 4-5 lajia.

Oluiden valmistuksessa kunnioitetaan perinteitä ja keskitytään tekemään hyvää mallasolutta ilman suurempia kikkailuja.

– Pubissa tarjolle tulee myös tuotteita, joita saa vain panimolta, Kuitunen sanoo.

Vähittäismyyntilupa sallii aluksi korkeintaan 5,5-prosenttisten juomien myynnin ulos.
– Sitten kun panimo toimii samassa rakennuksessa, voimme myydä ulos 12-prosenttisia oman tuotannon juomia, Kuitunen lisää.

Oluiden menekki on päässyt jopa yllättämään yrittäjät ja tuotantoa pyritään nyt tehostamaan vastaamaan kysyntää.

Yrittäjät ovat myyneet ja markkinoineet tuotteita erilaissa kesätapahtumissa, kuten Jyväskylän Kesässä ja useammilla festareilla. Palaute on ollut positiivista.

Säynätsalon satama kaipaa kipeästi kehittämistä

Päijänne siintää sinisenä ravintolan ikkunoista, ja Kuitunen on käynyt keskusteluja Säynätsalon sataman kehittämisestä myös kaupunginjohtajan kanssa.

– Säynätsalon satamalla on suuri potentiaali kehittyä todelliseksi veneilijöiden helmeksi, Kuitunen sanoo. Tällä hetkellä esimerkiksi vierasvenepaikkoja on ainoastaan kaksi eikä laiturikaan ole priimakunnossa.

Jyväskylän kaupungin asemakaavaluonnoksessa alueelle esitetään monipuolista yritys- ja satama-aluekokonaisuutta, joka mahdollistaa nykyisen yritystoiminnan jatkumisen ja satamatoimintojen kehittämisen sekä uusien toimijoiden ja yritysten sijoittumisen alueelle.

Kuvassa Aalto Panimon terassi, taustalla Päijänne.

Kuitunen kehuu, että paikallinen tuki ja yrittäjien välinen yhteistyö Säynätsalossa on ollut loistavaa.

Esimerkiksi kesälle 2023 suunnitelmissa on laivaliikenne Jyväskylästä Säynätsalon satamaan. Laivamatkan jälkeen asiakkaat voivat jäädä pariksi tunniksi Säynätsaloon tutustumaan saareen ennen paluukuljetusta Jyväskylään.

– Toivottavasti mahdollisimman moni piipahtaa silloin myös meillä, Kuitunen sanoo. Meiltähän saa myös ruokaa, tänä kesänä tarjolla oli thairuokaa ja lisäksi paikallinen Pizzeria Aalto toimittaa herkut vaikka suoraan omaan pöytään.

Yrittäjien haaveena on pitää pubia auki myös talvella ja järjestää erilaisia tapahtumia.

– Tällä hetkellä suunnittelemme jo joulutuotantoa- ja myyntiä, joka on tällaisille erikoisoluille merkittävä myyntisesonki. Suosittu lahja on ollut esimerkiksi paketti, jossa on valikoima meidän oluita.

Lisätietoa:
www.aaltopanimo.fi
Pääosakkaana on myös Tytti Sandström. Aalto Panimon oluita on myynnissä S- ja K-ryhmän kaupoissa sekä Jyväskylän seudun ravintoloissa.
Pub Aallonmurtajan aukioloajat myös Facebookista
.

Yritys on saanut maaseuturahaston investointirahoitusta laitehankintoihin Leader JyväsRiiheltä.

Teksti ja kuvat: Virpi Heikkinen

Jaa artikkeli:

Sinua saattaa myös kiinnostaa

Hae sivuilta