Etusivu » Tietoa meistä
Leader- toiminnan kantavana ajatuksena on valjastaa paikallisten asukkaiden oma asiantuntemus, osaaminen ja toiminta alueen kehittämistyöhön. Kehitämme alueen elinvoimaisuutta asukkailta kumpuavien ideoiden ja tarpeiden pohjalta.
Leader-toiminnan ytimessä on ajatus oman paikkakunnan kehittämisestä yhdessä asukkaiden voimin. Tätä toteutetaan rahoittamalla alueen asukkaiden kehittämishankkeita ja neuvomalla niiden toteutuksessa. Leader-ryhmä aktivoi, innostaa, tiedottaa, kouluttaa ja toimii hankkeiden toteuttajien apuna. Kaikki neuvontapalvelut ovat maksuttomia.
Alun perin Leader oli Euroopan yhteisön aloiteohjelma, josta on juonnettu nimi Leader-toimintatavalle. Se täydentää hyvin Suomen perinteistä kylätoimintaa. Leader tulee alkujaan lyhenteestä, joka muodostuu ranskankielisistä sanoista “Liason Entre Actions de Developpement de l’Economie Rurale”, joka tarkoittaa maaseudun taloudellisen kehittämisen verkostoa.
Hankkeiden valmistelu ja päätösvalta rahoituksesta on paikallisilla, sillä he ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita. Toiminta on avointa kaikille.
Päätöksenteossa ovat mukana paikalliset yhteisöt, julkiset tahot ja alueen asukkaat.
Toimijoiden yhteistyö ylittää eri sektorirajat ja toiminta perustuu kumppanuudelle ja vuorovaikutukselle.
Verkostoitumalla kootaan resursseja sekä paikallisesti että kansainvälisesti: asukkaat, järjestöt, yritykset ja julkinen sektori.
Leader-ryhmän strategia laaditaan omalle alueelle laajalla yhteistyöllä. Keskitytään oman alueen rakenteisiin ja niiden kehittämiseen.
Yhteistyöllä vaihdetaan kokemuksia ja opitaan uutta.
Toiminnan tavoitteena on uusien toimintatapojen ja menetelmien kokeilu ja luominen.